Category Archives: AMATÖÖRIVIDEOT!

TOUKOKUUSSA NE KIIMATKIN ON KOVIMMILLAAN!

Kirjoittanut SONJA

Rouva Naisevainen on pyylevä, kypsässä iässä oleva hollolalainen nainen joka asuttaa viehättävää omakotitaloa yhdessä miehensä Leevin sekä lastensa Jonnen ja Helin kanssa.   Koko  pitkän päivän, aina aamusta tähän hetkeen rouva Naisevaista on piinannut yksi erityinen asia. Valtaisa himo joka kuumottaa   hänen  lantioissaan. Se alkoi jo aamusta ja jatkui läpi päivän.

 Nyt  illan jo kääntyessä kohden tulevaa yötä hänen kroppansa on kuin ylikierroksilla pyörivä estrogeenimylly. Rouva Naisevaisen on pakko saada kullia, kullia kosteaan ja puutteesta vinkuvaan vitukkaansa.Rouva naisevaisen olemus on täyttynyt tyydyttämät-tömästä himosta. Mitä hän mahtaakaan miettiä juuri nyt? Sitä samaa mitä jokainen nainen tuossa tilanteessa. Hänen on aivan pakko saada mulkkua. Rouva mietiskelee tykönään milloin on viimeksi  sellaista saanut. Se taisi olla viime viikolla. Silloin hänen miehensä panikin rouvaa oikein kunnolla. Rouva sai suuhun, tissiensä väliin ja syvälle pillunpohjukaiseen asti. Kuumaa spermaa joka tyydytti rouvan kaikki aistit. Sakeaa nestettä joka pursusi elinvoimaa ja irstasta täyttymystä. Orgasmeja. Nyt on pakko saada se ukko tänne seisovine kyrpineen… Rouva toistelee mielessään vittu pikkupöksyissä kostuen.

Onneksi hänen miehensä Leevi käyttää Viagraa. Nautittuaan sitä ”hyvää sinistä” normaalisti jo hieman väsähtänyt Leevi muuttuu kuin toiseksi mieheksi. Peffa nousee sohvalta, siitin sojottaa kuin veistos eikä miestä pidättele enää mikään.Kauaa ei rouvan tarvitse miestään maanitella. Vaikka avioliiton aikana rouvan habitus onkin hiukan muuttunut on hän silti mitä kiihoittavin pakkaus. Vuodet ovat tuoneet pakaroihin paksuutta, vatsa on hieman rasvoittunut ja tissitkin valahtaneet mutta kyllä kypsässkin naisessa on ne omat eritysipiirteensä. Sellaiset jotka natavat nautintoa tavalla joita nuoremmat ja timmimmät pimut eivät kykene tarjoamaan. Aviomies Leevi kopeloi ahnaasti vaimonsa paikkoja. Vatsa, lantio ja pakarat saavat miehen himot valloilleen. Tissit rutistuvat Leevin tiukkaan mutta lempeään otteeseen. Rouvan nännit sojottavat pystyssä kuin pomintaa vailla olevat oliivit.  -Tämä se tekee hyvää. Huokailee rouva kun Leevi puristelee vaimonsa meijereitä.
Rouvan alaston kroppa saa aviomiehen lopullisesti sekaisin. Kypsä nainen jo hieman rönsyvine muotoineen lupaa sanoinkuvaamatonta nautintoa. Rouva hieroo alastonta olemustaan ja miehen halut saavat hänet kiihoittumaan entistä enemmän. Kypsä vittu litisee jo. Emätin on liukas. Se odottaa häpyhuulten piilossa herra Naisevaisen kullia vieraisille. Leevi riisuutuu vauhdilla. Viagran vauhdittama kyrpä nousee tappiinsa. Ahnas rouva syöksyy miehensä eteen polvilleen ja kaappaa nahkahuilun käteensä. Hän vetää esinahan terskan taa. Huppu liukuu piiloonsa. Sykkivä ja omenan kokoinen terska paljastuu ilkosilleen ja rouva avaa suunsa. Rouva Naisevainen levittää suunsa ammolleen ja katsellen samalla ylös miestään hän luuttaa terskan tulikuumaan nieluunsa. Hän alkaa imeä äänekkäästi maiskautellen. Herra Naisevainen myhisee mielihyvästä ja antaa vaimonsa nautiskella kyrpänsä tarjoamista makuiloista. Imiessään rouva muistelee aikoja jolloin hän sai ensimmäistä kertaa Leevin kullin käteensä ja siitä suuhunsa. Se oli siinä kahdeksantoista vuotta sitten. Seurustelu-aikoina jolloin pari tyydyttäytyikin lähes päivittäin… missä ja milloin vain.Tuolloin vasta muutaman kerran tapailleet Leevi ja Arja ajelivat illalla Lahden radiomäelle. Siellä tapaili niin heterot kuin homotkin. Aina tapahtui jotain. Radiomäki oli paheellisuudestaan tunnettu mesta josta näki hyvin yli lahden kaupungin. Leevillä oli vanha Toyota jonka etupenkit sai siististi taa ja selkänojat alas. Siinä oli hyvä olla makuuasennossa. Himokas pari oli muin pihalla toisiinsa liitetyt, hyväili ja suuteli liimaisesti. Vaikka katto oli matalalla kävi nussiminenkin mukavasti mutta yleensä pari tyytyi hieman helpompaan tapaan laukaista toistensa paineet. Nytten kuten edellisilläkin treffeillä se alkoi niin että stereoista soi hiljaa jotain romanttista musiikkia. Arja irrotti farkkujensa napit kiinnikkeistään ja Leevi työnsi karvaisen kouransa tytön jalkoväliin alkaen ahnaasti sormeilla sekä kouria Arjan sileän karvoituksen ympäröimää pimppiä. Arja nosti paitansa helmaa ja poisti rintsikat. Kun Leevin käsi liikkui tytön pimpissä niin toisella kourallaan tuolloin vielä nuorukainen saattoi leipoa Arjan tissejä kiihoittuneita nännejä imien. Kokeloidessaan ja imiessään nännejä Leevi mutisi kehuen Arjan tissien kokoa ja niiden tuottamaa nautintoa. Arja voihki ja vääntyili istuimellaan. Leevi vaivasi sormillaan Arjan kostean pimpin sisäpuolta. Sormet kurittivat kaikkea mitä häpyhuulten välistä esiin kaivoivat. Etusormen pää hankasi pystyyyn ponnahtanutta klitorista. Arja voihki, voihki koko ajan tiheämmin ja äänekkäämmin. Peppu hanaksi istuinta tytön alla ja pimppi vuoti nektaria valtoimenaan. Arja otti kädellä kiinni ovesta. Hänen kehonsa tanssi kuin jousilla. Lopulta Arja päästi kimeän ja pitkän ähkäisyn suustaan. Hän vapisi orgasmin paiskatessa hänet tietoisuuden tuollepuolen. Kun Arja oli laennut avasi Leevi housunsa ja tytteli kaivoi poikaystävän jo valmiiksi pullottavan kullin ulos sepaluksesta. Kulli oli keskikokoa noin 15 senttiä jäykkänä ja juurta rehotti runsas karvoitus. Yleensä   Arja otti   ensin Leevin isoa terskaa peittäneen esinahan etu- ja keskisormiensa sekä peukalonsa väliin. Leikitteli sillä vedellen esinahkaa tersakan taa ja sitten taas sen yli. Välillä tyttö kutitteli sen paljasta päätä kielellään ja näykki huulillaan. Kun esinahka ei enää noussut terskan takaa alkoi seuraava osio. Sitten hän runkkasi Leevin kullia rauhallisin vedoin kunnes otti sen kuumottavaan suuhunsa ja imi.Siinä vavahti varmaan koko Toyota yliherkkine iskareineen kun Arja imaisi posket lommolleen. Kun on kulli asiantuntijan suussa niin eihän siinä mitään voi. Arja oli äärimmäisen taivata kullinimijä. Vaikka Leevi ei tiennytkään mistä morsmaikku oli taitonsa oppinut. No kuten kaikki itseoppineet niin käytännön töissä. Arja nimittäin oli innokas imuttelija. Myös tupakan! Vanhemmilta ei taskurahaa röökiin herunut. Siksi hän olikin keksinyt oivan tavan saada sitä. Tuskin hänen kerrostalossaan oli yhtään miestä tai poikaa jota Arja ei olisi imenyt. Siksi hän olikin niin suosittu talossa. Kukaan ei tahtonut kieltää häneltä mitään. Ei savukeaskia eikä vastavuoroisesti pikku avustustakaan sitä varten. Sitä nuo Arjalle kullinsa imettäväksi antaneet eivät vain tienneet että tuollaiselle tytölle imemisen exstaasi on aina suurempi kuin sillä jolta tämä siemenet ulos kiusaa.

Arjan imiessä leevin kullia koko Toyota täyttyi nautinnon äänistä. Kun Leevi oli finaalissaan antoi Arja hänen purkautua suuhunsa, niellen sitten kuumat spermat sisäänsä. Arja nuoli vielä sperman pärskeet huuliltaan ja oli tyytyväinen. Leevillä oli hyvän makuinen siemenneste ja sitä tuli Arjankin mielestä ihan riittävästi. Toisinaan kun kutupaikalla oli hilkaista pari hiipi puiden taa. Arja levitti ruoholle peitteen jonka päällä olisi parempi naida. Arja riisui paitansa ja rintaliivinsä. Hän otti Leevin kullin tissiensä väliin ja antoi pojan lykkiä. Siitä Leevi piti. Aina väliin Arja nappasi kullun suuhunsa ja imi sitä nautinnon vallassa. Kun kulli seisoi suorana kuin keihäs oli aika tuikata se sinne Arjan haaraväliin. Kumpikin heistä tykkäsi eniten siitä kun Leevi tuli Arjan takaa. Arja asettui selin ja levitti jalkojaan. Sitten hän tarrautui istumalihaksiinsa ja veti niitä erilleen. Tytön liukkaana kiiltelevä pillu kaareutui hiukan lähemmäs Leeviä.

Mies piteli kullistaan ja pyöritteli terskaa häpyhuulten välissä kunnes se löysi piukkana odottavan emättimen. Leevi työnsi siittimensä sisään ja antoi sen liukua sinne aina juurtaan myöten. 

Tuolloin seurusteluaikoina urheilukentän takana ruoholla ja nyt pariskunnan makuuhuoneen sängyllä Leevi antoi Arjalle sitä mitä tämä janosikin. Kyrpä siellä Arjan piukkassa pilluussa hän pumppasi niin että heikommalta olisi pallit irronneet. Nytkin rouvan pyylevä perse sai aikamoista kyytiä.Se hyllyi miehen työntöjen tahtiin ja alla olevan patjan jouset komppasivat nitisten samassa rytmissä. 

Samalla kun Leevi nai ja kulli liukui eestaa Arjan liukkaudessa vaimo hankasi sormenpäillä klitoristaan. Se oli ihanaa ja teki upeaa. Koko naisellinen ruumis oli kuin kuumassa tanssissa. Tanssissa joka kiihtyi askel askeleelta kohden jotain suurta tuntematonta. Koko tuolloin vielä niin hento ja tyttömäinen olemus jännittyi äärimmilleen. 

Elämän nesteet virtasivat kohisten kuin koski tytön suonissa. Suu avautui ja vuoroin sulkeutui. Niska taipui hiuskiehkuroin alla ja olkapäät punottivat. Leevi tarttui tiukasti Arjan hanuriin. Hän puristi persettä molemmin puolin ja samaan aikaan. Hän hytkytti sitä antaen siten lisänautintoa työnnöilleen. – OOH! Arja nieleksi. Hän hetkutti päätään ylös ja alas. – KYLLÄ… KYLLÄ! Hän huusi vilkuillen aina väliin olkansa yli takanaan hikoilevaa meistä. Rouvan rietas ääni ja pillun iloinen litinä saivat miehenkin panemaan isompaa vaihdetta silmään. Hänen karvaiset reisilihaksensa paukuttivat vasten vaimon lihaisaa peppua. Arja oli huumassa, hän pyöritteli persettään ja tunsi kliimaksin repivän otteen. Hän oli kuin auvoisessa keinussa joka heilahteli vailla minkään moista hallintaa. Lämpö ja raisu tyrsky syöksyivät hänen suonissaan. Koko alaston rehevyys vääntyili ja kääntyili kuin horkan siivittämänä. Hänen suunsa lennähti apposen auki mutta hän ei saanut sanottua sanastakaan. Hän nosti leukansa pystyyn ja vapisi. Silloin Arja laukesi kimeästi huudahtaen ja sopivasti juuri ennen kuin Leevi antoi siemenensä roiskua naisensa supistelevaan emättimeen.
Kerrosta ylempänä pariskunnan lukiolaistytär Heli Naisevainen auttaa veljeään Jonnea läksyjen teossa. Jonne on ammattikoulussa mutta ei mikään lukumies. Tuskin sisarukset ovat päässeet Jonnen läksyjen kimppuun kun alakerrasta kaikuvat äänet kantautuvat heidänkin korviinsa asti. ”Kuulet sä, iskä ja äiskä nai!” Heli kysyy. ”Taas! Miten tässä melussa voi tehdä läksyjään?” Jonne tuskailee. ” Eihän tässä saa mitään aikaiseksi. Mitähän maikkakin sanoisi jos kertoisin etten voi tehdä läksyjä koska vanhemmat hässivät korvan juuressa!” Poika vaikertaa.

”Totta toi, eihän tässä saa mitää rauhaa.” Heli huokaisee. “Muistat sä kun pieninä hiivittiin porukoiden makuuhuoneen oven taa ja vaklattiin siitä raosta kun ne nussi?” Jonne kysyy. “Joo! Ne nai aina niin innokkaasti ettei ne huomannu mitään. Ei edes silloin kun meitä nauratti.” Heli vastaa ja virnistää. “Sitten mentiin mun tai sun huoneeseen, riisuttiin ittemme ja matkittiin niitä.” Jonne nyökkää ja hieraisee leukaansa. “Muistat sä kun sä aina sormeilit mun pilluani?” Heli hihittää ja rapsuttaa etusormensa päällä alahuultaan. “Se tuntui silloin kaikki niin jännälle ja sekin  kun sä pidit mun pippeliä kädessäs.” Veli muistelee. “Sulla ei ollu ees karvoja sillo. Mä muistan kuinka me ihmeteltiin että miksi isillä ja äidillä kasvaa karvoja siellä jalkovälissä mutta meillä ei.” Sisko lisää. Jonne nyökkää ja naurahtaa. “Silloin opittiin vasta pussaamaan!” Heli muistuttaa. “Se oli mukavaa eix ollukkin?” Jonne tuumaa. “Joo oli se. Ja se kun sä imeskelit mun tisujani ja nuolit pyllyä.” Sisko soittaa peukalollaan paitansa alla kohoavaa  tissiään.  “Sun tisus oli silloin ihan kuin pikkutytsillä nyt aina tuppaa olemaan.” Poika muistelee. ” Muistat sä sen kun sä nuolit mun pimppiä ekaa kertaa. Oltiin taas vaklattu porukoita ja oltii täällä. Oltii alasti ja mä makasin selälläni tossa matolla. Mä koukistin jalkani ja levitin pilluni ihan auki. Sä kumarruit mun polvien väliin ja aloit nuolla. Sanoit vielä että mun pillu maistu pissiltä!” Heli naurahtaa. “Nii se maistuki mutta musta se oli ihan hyvää… siinä tilanteessa.” Jonne tunnustaa. ” Kyllä sä siitä tykkäsit koska käskit mut aina nuolemaan ja käsket yhäkin!” Veli muistuttaa virnistellen. Sisarukset vilkuilevat toisiaan. Vanhempien nussiminen saa nuoret hormoonit liikkeelle. Kummankin korvia kuumottaa jo ja molempien alkaa tehdä mieli. Kumpikin tietää sen. ”Mulla alkaa kohta seistä.” Jonne huokaa.

”Mun pimppini on jo ihan märkä.” Heli puhisee. Jonne vilkaisee siskoaan ja virnuilee. ”Mitäs jos mekin…” Hän sopertaa. ”Täh… vastahan me eilen bylsittiin, eikös sun pussit vielä tyhjentyneetkään?” Heli kikattaa. ” Kait siellä vielä jotain on ainaskin muutamaan aktiin.” Poika tuumaa ja riisuu paitansa. “Vai muutamaan aktiin. Sähän se vasta optimisti oot!” Heli kikattaa.

Sisarukset syöksähtävät toistensa syliin. Alkaa leikki joka on jatkunut jo vuosia ja keskeytymäti. Sukurutsainen iloittelu. Ensin kiihkeitä suudelmia ja himokkaita hyväilyjä. Huulet liimautuvat yhteen ja sylki vaihtaa omistajaa. Heli nostaa toppiaan ja esittelee veljelle rintojaan. “Silloin nää oli niin pienet ja nyt niin isot.” Veli huokailee. “Nii se aika rientää.” Jonne rutistelee Helin suuria tissejä ja hyvälee hänen sileitä reisiään. Helin kasvot alkavat punottaa ja hengitys tihenee. Poika ottaa siskon nännit kuumaan suuhunsa. Hän imee niitä ja kutittelee kielellään. Heli vaikeroi hiljaa ääneen kun Jonne ottaa nännin hampaidensa väliin. Hän puree hellästi. Heli tarrautuu hameensa helmaan ja nostaa sen napansa yläpuolelle. Hän istahtaa alas ja valahtaa selälleen. Jonne hyökkää siskon ahnaaseen kiimalta tuoksuvaan jalkoväliin. Sisko levittää normaalisti niin tiiviisti kiinni olevaa vittuaan ja Jonne alkaa ahnaana nuolla sen sisustaa. Poika himoaa sen kosteita nesteitä. Pikku pimppi pulppuaa pojan kiihkeästi kaipaamaa nektaria. Häpyhuulet saavat väistyä Jonnen huulien ja kielen edessä. Heli vaikeroi vapisesten nautinnosta ja hänen peppunsa kohoilee ylös ja alas. ” Ihanaa!” Tyttö mutisee ja työntää liukkaana litisevää pimperoa veljensä kiimaista suuta vasten. “Tää on ihan kuin silloin kun leikittiin tätä pieninä!” Heli voihkailee. Jonne tietää tarkasti miten siskon vittua tulee nuolla jotta Helin kokema mielihyvä olisi optimaalisin. Kieli lipottaa pystyssä nöpöttävää klitorista. Helin sydän hakkaa ja kieli nuoleksii huulia. Pää heilahtaa vuoroin taakse, vuoroin sivulle, hänen tissinsä kiikkuvat topin alla ja silkkiä vasten hankaavat nännit sojottavat turpeina kattoa kohden. ”Oih… oih!”       Tyttö   uikuttaa. ”Noin… siitä…  työnnä  kieltä  syvem-mälle… syvemmälle!” Jonne puristaa tyttöä polvista ja nuolee siskonsa mehua niellen. Helin kiihoittunut pimppi erittää runsaasti. ”Joo… joo…ooo… tuolleen justiinsa!” Heli huokailee. Hänen vartalonsa on kuin kuumeessa. Kuumeessa jota lähestyväksi kliimaksiksikin kutsutaan. Jonne nieleksii siskonsa eritettä. Se on kuin makeaa mahlaa. Kieli kaihertaa klitorista aina sen juurta myöten. Siskon peppu nousee ja laskee kiihotuksesta. Hän voihkii ja uhisee. “Tietääköhän muuten… noi porukat mitä me tehdään… niikus nytkin?” Jonne kysyy äkkiä suuhoitelunsa lomaan. “Ky…kyllä ne varmaan on arvanneet sen jo aikaa sitte.” Heli sopottaa nieleksien. “Ei kai äiskä olis mulle muuten  sanonu jo monta vuotta sitte siitä että veskin lääkekaapissa on kortsuja ja käskeny sanoa siitä sullekin!” Jonne tunkee kieltään syvemmäs ja kaivelee sillä klitoriksen juurta. “Oijoi…. toi se vasta on parasta…hhh!” Sisko supajaa. Tytön vartalo pingottuu, selkä kaartuu taa ja suu avautuu ammolleen. Iloisesti ihkuen tyttö laukeaa. Koko olemus vavisee ja tyttö ynisee onnestaan.Saatuaan kaivatun ja ihanan orgasmin siskon on aika tyydyttää veljensä. Jonne lipoo huuliltaan siskon eritteitä ja istahtaa tuolille. Nahkaverhoilu rusahtaa hänen allaan. Sisko ottaa kiinni veljensä siittimestä ja kiusaa esinahan tersan alle. Tyttö nuolee ensin huuliaan ja nielaisee. Huulet painautuvat terskan päälle. Innokkasti Heli ottaa veljensä kullin suuhunsa ja alkaa imeä sitä naintikuntoon. Heli tuntee veljensä pippelin ja sen tarpeet. Sitä hän on imenyt, aivan kuten me nyt tiedämme säännöllisesti ja jo vuosia. “EEH!” Poika voihkii siskon ottaessa terskan märkään suuhunsa. Heli hymähtää ja vilkaisee ylöspäin. Hän seurailee veljensä kasvoille nousevaa ilmettä.  Hänen huulensa sulkevat veljen terskan kuumana huokaavan suun piiloon. Tyttö imee terskaa ja hieroo sitä kielellään. Kieli pyörii terskan ympärillä. “Uijui….ui…” Jonne ynisee. Nyt sisko hinkaa terskaa sen alta. Kielen pää kiusaa kiinnikkeitä. Veli väännähtelee sivuttain istuimellaan. Tyttö vetäisee kullin syvemmälle kuumaan suuhunsa. Terska painautuu posken sisäpintaa vasten. Jonne suorastaa tärisee ja tarttuu istuimeen kiinni. Tyttö leikkii terskalla. Hankaa sitä poskensa sisäpintaa vasten vetäisten sen sitten suustaan. Hän painaa huulensa sen paljautta vasten ja liikuttaa terskan alapintaa kieltään vasten ja imaisee aina väliin. Muutamia armottomia imuja ja sitten taas terskan hierontaa kielellä. Heli vetää siittimen taas suustaan. Siitin punottaa ja on kostea. “Ei sullakaan sillon ennen ollu yhtä isoa kuin nyt!” Heli hihittää. Jonnen kyrpä seisoo pystyssä kuin betonista valettu keihäs. Tyttö pitelee sitä kourassaan. “Eikä pallitkaan olleet samaa luokkaa kuin nyt.” Heli hymisee ja ottaa veljensä koviksi jumahtaneet kivekset toiseen kouraansa. 
Heli puristelee kiveksiä ja naurahtaa itsekseen. Leevin pippeli seisoo nyt kuin pronssipatsas. Hieman yläviistoon taipuen. Siskon sydän hakkaa ja siloinen pimppi on aivan liukas. “Tuunko mä päältä?” Heli kysyy. Jonne nyökkää. Sisko kiipeää selin veljeensä päin ja nousee kahareisin Jonnen syliin. Jonne pitelee kulliaan liikkumatta paikallaan samalla kun sisko aukoo sormin emätintä sovittellen reikäänsä terskan ulottuville. Sisko kyykistyy hieman ja terska painuu hitaasti sisään emättimeen. “Oh!” Heli huokaa ja nielaisee. Poikakin ähähtää kun pippeli työntyy sisään ihan juurtaan myöten. Helin jalanpohjat ovat tukevasti pojan polvilla. Onneksi hän on kevytrakenteinen tyttö. Tällaista asentoa ei hiukan raskaammille suositellakkaan.  Samalla kun Jonne tukee siskoa pakaroista nojaa Heli käsin istuimen selkämykseen. Sisko alkaa hytkyttää peppuaan ja hissaa ylös alas niin että kulli liukuu sisällä. Hitaasti ja varmasti. Veli voihkii alla siittimen sukellessa sukurutsaisessa reijässä. Heli nieleksii ilmaa ja voihkii päätään heilautellen. Pillu litisee ja sykkii nesteitään.
“Vaihetaanks asentoa niin voidaan rytkyttää vähän rajummin?” Jonne kysyy. “Tehää nii ku eilenki… se tekee täpinää!” Heli ehdottaa. Pari erottautuu hetkeksi toisistaan. Sisko asettuu selälleen istuimelle ja kohottaa sääriään. Pillu avautuu ja emätin raottuu. Jonne työntää  märän ja kovan siittimensä siitä sisään. Se uppoaa hyvin ja tyttö ynähtää nautinnosta. Liukkaasti poika alkaa taasen liikuttaa kulliaan siskonsa kireässä vaossa. Heli vaikeroi ja nuolee huuliaan. Hän katselee veljensä vääntyileviä kasvoja. Tämä huohottaa ja voihkii. Nautinto on valtaisa ja taatusti molemminpuolinen.
Heli painaa selkänsä tiukasti istuimen päällisnahkaa vasten, levittää reisiään erilleen niin paljon kuin kykenee ja innostaa huokaillen Jonnea naimaan luistavaa rakoaan. Yhä kiivaammin ja yhä nopeammin. Jonne tekee työtä käskettyä. Terskaa puristaa sillä siskolla on kireä pillu. Liukkaanakin se kuristaa siittimen otteeseensa. Pippeli uppoaa yhä uudelleen syvälle siskon kireään emättimeen. Poika vetelee sitä ulos ja kun terska enää on sisällä työntää Jonne sen taas sisään. Uudelleen ja uudelleen kyrpä liukuu vuoroin eteen vuoroin vastenpäin ja täyttää suonikkuudellaan koko emättimen. “Haluut sä vaihtaa asentoa. Nussitaa vaikka takaa?” Heli kysyy voihkailunsa väliin. “Sillee kun porukat aina tykkää…” Jonne vastaa ja nyökähtää. Poika vetää kullinsa ulos siskostaan. Tämä nousee läähättäen ja nousee hoippuen pystyyn. “Mä meen tota pöytää vasten!” Sisko huokaa ja kumartuu pöytälevyä vasten. Hän pitelee kädellä kiinni ja nostaa samalla alas valahtaneen hameensa helman ylös. Hänen paljas pakaransa nousee ja pylly pyöristyy veljeä kohden.Heli nostaa vasenta reittään ja vetelee samalla kädellään napakkaa pyllylihastaan erilleen. Välilihan alla avautuu liukkaana kuultava emätin. “Joks sä saat sen sinne?” Heli kysyy olkansa yli kurkaten. Jonne ottaa kiinni siittimensä varresta, aivan terskansa alta ja asettelee sen siskon emättimen suulle. Sitten hän painautuu eteenpäin. Plopsista vain ja pojan siitin katoaa siskon lemmentunneliin. Poika oikaisee hieman asentoaan ja niin kullinjuurikin työntyy vasten siskon paljasta peppua. Poika tarttuu tytön pakaroihin ja aloittaa raivokkaan nainnin. ”Oh…oh…!” poika voihkii ja antaa kullinsa tuupata. “Päheetä… tää tekee nii päheetä!” Hän öhisee. Sisko uikuttaa ja nuolee huuliaan. ”Tollee… tollee… nussi mua just noin!” Heli kähisee. Tytön  tissit hypähtelevät veljen tuupausten tahtiin. Turpeat nännit sojottavat tahoilleen ja maitorauhaset keinahtelevat. Vaikka Jonnen kulli ei olekaan mikään jättikokoinen on se sitäkin tehokas. Helikin on sitä mieltä ettei se siittimen koko vaan sen aikaansaama tulos. Vaikka tyttö onkin saanut  muiden mulkkua myös ei hän silti vaihtaisi veljensä siitintä mihinkään muuhun.  Jonnen kyrpä kun tuottaa sellaista nautintoa jollaista sisko ei usko muualta saavansa. 

”Uh…uhh…” Heli puhisee ja hänen olemuksensa nauttii joka hetkestä. Liukkaastipa tuo hänen veljensä siitin paaluttaakin. Pojan kämmenet hikoavat tiivistyessään siskon reisiä vasten. Sisko nousee, hoipahtaa nahkaistuinta vasten ja ottaa tukea sen takaa. Hän nojaa seinään ja ynisee hiljaa itsekseen. Yninä kiihtyy ja muuttuu kurkunpohjalta nousevaksi vaikerrukseksi. Hän avaa suunsa nieleksien tyhjää ja jälleen hänen olemuksensa pingottuu. Leuka nousee ja suu liikkuu kuin hän yrittäisi sanoa jotain. Kuinka  ihanaa… tämä on… tekee niin hyvää! Hän hokee mielessään. Tytön puoli-alaston vartalo värisee ja lihakset nytkähtelevät hänen saadessa  orgasminsa. Kiivaasti hengittäen hän kurkistaa olkansa yli. Hän katsoo veljeään. ”Sa… sait sä taas?” Jonne huohottaa siskonsa korvaan. ”Sa… sain!” Tyttö kuiskaa ja nieleksii taasen tyhjää. Vaikka siskon pillu kouristeleekin orgasminsa jälkimainingeissa Jonnen pippeli pöyhii pimppiä yhä kiivaammin. Myös poika tarvitsee orgasmin. Jonne saa kuitenkin työnnellä vielä jonkin aikaa ennen kuin häneltä tulee. 

Tytär yrittää tehdä läksyjään mutta veljellä ja lasten äidillä on jotain muuta mielessä! KLIKKAA VIDEOON…

Heli työntää vielä sormet  pimppiinsä, Jonnen vielä nussiessa tyttö hankaa jöpöä klitoristaan. Ankarasti ja armotta. Klitoris painuu lähes littaan kun tyttö pyörittää sormenpäitään sitä vasten. Silloin se tapahtuu taas. Tyttö laukeaa jo kolmannen kerran illan aikana. ”Ny… ny tuli taas!” Tyttö vaikertaa irstas ilme kasvoillaan. Jonne puhisee ja irvistää.   Heli kurkistaa olkansa yli Jonnea ja huomaa tämänkin olevan jo viittä vailla kypsä. Poika purkautuukin lähes välittömästi. Jonne saa todella  raisun siemensyöksyn. Heli tuntee kuinka lämmin sperma roiskuu sisään ja leviää emättimeen. Hän ajattelee mielessään sankkaa siittiöparvea joka rynnistää vallatta hänen sisuksissaan.Spermaa roiskahtaa sykäyksittäin kusijohdinta pitkin kunnes Jonne on valmis vetämään omansa ulos. Poika vetää pippeliään siskonsa emättimestä mutta raisunpuoleisella siemensyöksyllä on aina pikku seurauksensa. Sperman jämiä ruiskahtaa virtsaputkesta ulos ja niillä Jonne kuorruttaa siskonsa paljaan perseen. ”Jonne, sähän laukesit kuin tykki!” Heli naurahtaa ja hämmästelee sperman määrää. “Mähän sanoin että mulla on mistä ottaa…” Jonne naurahtaa voihkien. Hän pitelee siittimestään kiinni ja piirustaa ison ja spermaisen sydämen kuvan siskonsa pakaraan tehden sen alusta loppuun terskansa päällä. Heli katselee veljeään ihaillen. “Sä se sitte osaat vaikka mitä!” Hän hihittää.

Tytöt kameran kanssa tekevät mitä vain pyydät! Auttava englannin- tai saksantaito avuksi TAI OPETA HEILLE SUOMEA!

Moikkas!
Se on Maaretta tässä isoine  kiimaisine   perseineen!  Olen linkannut tähän alle hiukan pornovideoita. Olen valinnut ne siksi että ne ovat kiihoittaneet mua itseäni. Mä oon nää kattonut läpi ainaskin pari kertaa jokaisen. Pilluhan siinä aina on herännyt vaatimaan huomiota. Mulla on tapana katsella pornovideoita vuoteessa ja ihan alasti maaten tai istuen. Ruutu on vakaasti sängyllä nilkkojeni välissä ja kuulokkeet mulla on korvilla. Siinä videoita katellessä tykkään samalla hyväillä isokokoista ja alastonta vartaloani paljasta pilluani hiplaten. Sellasia videoita en sulle linkkaa jotka on kuvan- taikka äänen laadultaan huonoja, maxullisia tai joita katsellessa en oo itse saanut orgasmia! 

Isosiskollamme Maarettatalla on meistä kaikista Hollolan privaatin seksikoulun blogin toimittajattarista se ISOIN ja UPEIN pylly… jota ei turhaan kannata pöksyissään piilotella… tätä pyllyä ihastellaan, kadehditaan mutta myös himoittaa. Onnexi isosiskon ei tarvitse paljoakaan mehevää pyllyään pöksyissään piilottaa -ei ainakaan silloin kun me siskot keräännytään yhteen ihka uutta blogipostauta väsäämään.

KLIKKAA KUVAA!
KLIKKAA KUVAA!
KLIKKAA KUVAA!
KLIKKAA KUVAA!
KLIKKAA KUVAA!
KLIKKAA KUVAA!
KLIKKAA KUVAA!
KLIKKAA KUVAA!
KLIKKAA KUVAA!
IDÄN IHMEVIDEOT!IDÄN IHMEVIDEOT!
IDÄN IHMEVIDEOT!
LISÄÄ VIDEOITA ALEMPAA TÄTÄ POSTAUSTA!Lähetä kuvasi tänne:  rehtori@seksikoulu.bz
HUOMIO!

Sinä Hollolan privaatin seksikoulun ystävä. Haluaisit varmaan  tukea  MAARETTAA,   SUKLAA-SENNIÄ, MAIJAA  ja  SONJAA   eli tämän Hollolan privaatin seksikoulun blogin toimituskuntaa? Nyt sinun on helppo tehdä pikku lahjoituksesi anonyymisti ilman että kukaan ulkopuolinen saisi koskaan siitä tietää. Pillumme olisivat siitä hyvin ilahtuneita, lahjoititpa sitten femman, kybän tai enemmänkin. Jos sinulla on jo ”Paypal” tili ( jolla voit tehdä turvallisesti ostoksia miljoonissa paikoissa ympäri maailman ) tai pelkkä maksukortti klikkaa heti  ”Paypal” linkkiä alta. Jotta lahjoitus olis meille salasiskoillesi veroton niin käytä tätä tiliä joka kuuluu bisexuaaliselle ja exhibitionis-miinkin taipuvaiselle vaihto-oppilas ystävällemme Buana Ileal Carvalhylle. Exoottinen ja kuumaverinen Buana on brasiliatar ja Hollolan privaatin seksikoulun tukija. Buana on ammattistrippari ja esiintynyt myös useissa pornovideoissa. Näpsyttele haluamasi summa ja laita tulemaan. Helppoa. Buana lähettää kaikki avustukset suoraan ja lyhentämättö-minä kukkaroomme.                                                   Kiitos avustasi!

Kirjoittanut nimimerkki  “Jussi the 69”

Tää tapaus tapahtui siinä viitisen vuotta sitten. Olin tolloin viidentoista ja kiinnostunut kovasti seksistä. Oli talvi. Asuin perheeni kanssa ja samalla kävin myös skolea eräässä tunnetussa keskikokoisessa teollisuuskaupungissa. Muistan hyvin että  mun liikkatuntini oli päättynyt ja samoin välituntikin. Teki kuiteskin vielä mieli vetää rööki ennen luokkaan menoa. Eräs ikäisiäni oppilaita yhdistävä ja samalla erottava tekijä oli tupakointi. Kuuluin tässä mielessä luokkatoverini Eeliksen isosiskon Marja-Leenan kanssa samaan ryhmään, sillä poltimme molemmat. Koulussamme tai sen alueella ei olisi saanut röökata joten meidän tukakoijien aika kului etsiessämme hyviä tupakointipiiloja. Yksi paikka oli koulun vieressä, keittolan takana. Painelin sinne.

Paikka oli tyhjä lukuunottamatta yhtä gimmaa joka oli selin muhun ja puhui kännykkään. Laskin kouluveskan lumeen ja oltuani varma ettei kukaan huomannut sytytin askista kaivamani röökin. Gimma lopetti puhelunsa ja tumppasi oman tupakkansa. Huomasin että se oli Marja-Leena eli luokkatoverini Eeliksen isosisko. En meinannut ensin tunnistaa häntä lainkaan sillä Marja-Leena oli siirretty käytösongelmiensa takia toiseen kouluun. Ilmeisestikin hän oli nyt palannut takaisin. Hän työnsi kännykkänsä laukkuunsa ja käveli ohitseni. Olin törmännyt Marja-Leenaan pari kertaa Eeliksen kotona. Ihan lyhyesti. Muistan että ennen Marja-Leenan siirtoa muualle häntä  pidettiin skolessa sellaisena ”pahana tyttönä” koska oli  jäänyt pari kertaa luokalleen ja joutunut myös erilaisiin ongelmiin eri viranomaisten kanssa. Marja-Leena oli pitkä ja hoikka gimma. Hän oli pukeutunut kireisiin farkkuihin ja tummaan toppatakkiin. Jaloissaan hänellä oli ruskeat saappaat joissa oli piikkikorot. Marja-Leena käveli ohitseni muhun huomiota tuhlaamati. Kun olin polttanut röökini tumppasin sen ja nostin veskani. Vilkaisin kännykkäni tauluun. Kello ei ollut vielä niin paljon kuin pelkäsin. Ehtisin tunnille, ehkä hiukan myöhässä mutta matkalla luokkaan voisin keksiä jonkun tekosyyn. Tullessani skolen ovelle huomasin että sehän olikin lukossa. Joku muu myöhästynyt oli päättänyt pilailla takana tulevien kustannuksella ja painanut dörtsin lukkoon. Kiersin talon päätyyn ja onneksi sivuovi jota käyttivät pääasiassa kemian ja fysiikan luokkien oppilaat oli avoinna. Kynnyksen ylitettyäni ryntäsin portaita pitkin ylös aina kolmanteen kerrokseen. Portaiden päässä pysähdyin, oikaisin olalla roikkuvaa kouluveskaani ja jäin huohottamaan hetken ajaksi. Käytävässä huomasin Marja-Leenan. Hän seisoskeli viereisen luokan oven edessä. Hän nojautui seinää vasten ja katsahti minuun. Kävelin hänen ohitseen lattiaa ja kengänkärkiäni tuijottaen. 

Marja-Leena oli yhdeksännellä. Vain luokkaa ylempänä kuin mä. Olin just koputtamassa luokkahuoneeni oveen kun kuulin takaani äänen. – Älä mee! Käänsin päätäni äänen suuntaan. Se oli Marja-Leena. Hän suhisi ja heilautti kättään torjuvasti. – Mitä sä sinne. Kohtahan kellotkin soi. – On siihen vielä melkeen tunti. Totesin tytölle. – Anna vaan olla, en mäkään enää viitti mennä tonne omalleni, pelkkää paskaa alusta loppuun. Hän totesi. Naurahdin ja olin jälleen koputtamassa oveen. – STOP! Marja-Leena pihahti käskevästi ja syöksyi luokkahuoneen oven eteen. – Et sä sinne halua kuisteskaan. Usko jo. Lähetään meneen, tuu! Hän sanoi, heitti repunsa olalleen ja vinkkasi kädellään. En muista pelkäsinkö lintsaamista vai ainoastaan yllättynyt siitä että Marja-Leena oli huomannut mut ja jopa vaivautunut puhumaan mulle. Tätä ei ollut tapahtunut koskaan ennen.– Tuut sä, mitä… pelkäät sä vai ook sä joku hikis? Marja suhisi olkansa yli. Hänen korkonsa kopisivat koulun käytävällä. Käännyin luokan ovelta ja lähdin hänen peräänsä. Saavutin Marja-Leenan portaikossa. – En mä olis sinne muutenkaan menny. Virkoin itsevarman kuuloisesti. – Ai jaa… et vai? Marja-Leena naurahti. – Et sä oo se kundi joka kävi ennen meillä pelaamassa meidän Eeliksen kaa? Marja-Leena kysyi.– Siis… joo… oon mä. Vastasin. – Sun nimes on Jussi eikös niin? Nyökkäsin. – Mä muistan sut… sä oli sellanen ujo poika. Marja- Leena hihitti. – En mä nyt niin ujo… kakistelin. Marja-Leena naurahti ja sylkäsi lumelle. – Tota mihin me mentäis? Kysyin sitten. – En mä vaan tiedä. Mennää vaikka meille. Sähän tiiätkin missä me asutaan. Marja-Leena ehdotti. Tiesin toki missä Marja-Leena ja Eelis asuivat. Olin käynyt usein heidän himassaan. Sinne talsi koululta viidessä minuutissa. Se sijaitsi vanhassa rivitalossa.   – Vai olisko sulla ollu jotain itelläs milessä? Tyttö kysyi. – Ei mulla oo… ei mitää! Vastasin. Jatkoimme talsimista lumisella jalka-käytävällä. Emme tainneet juuri puhua mitään. Joka tapauksessa pian olimmekin jo Eeliksen Ja Marja-Leenan kotiovella.  Marja-Leena kaivoi avaimen taskustaan ja avasi heidän ulko-ovensa. Astuimme heidän kodinsa kynnyksen yli  eteiskäytävään, jätimme kassimme  kynnyksen viereen ja riisuimme ulkovaatteemme. Nostettuamme ne naulakkoon astelimme olohuoneeseen. – Tääl ei oo vielä ketään muita. Marja-Leena tuumasi. Hän lähti hakemaan keittiöstä limsaa. Kuulin kuinka jääkaapin ovi paukahti kiinni. – Tuu mun huoneeseen. Hän sanoi. – Ootkos sä ennen ollutkaan mun huoneessa? Tyttö kysyi ja nipsautti katkaisimesta valot päälle. Pudistin päätäni. – Istu tohon! Marja sanoi ja osoitti hienosti pedattua sänkyään. Huone oli hieman Eeliksen omaa pienempi. Seinällä oli julisteita, iso kirjahylly, TV, läptoppi ja ministereot. Huoneessa oli myös kirjoituspöytä, tuoli ja vaatekaappi jonka reunoilta roikkui vaatteita. Siellä tuoksui hajuvesi. – Tääl on vähän sekaista. Marja tuumasi ja avasi limsapullon. – Ota huikka. Hän kehoitti ja ojensi ”Mountain Dew” pullon. Marja-Leena tarttui pitkiin laineileviin hiuksiinsa ja kääri tukkansa ponnarille. Hän kaivoi savukeaskin taskustaan ja otti tupakan. Hän ojensi sen mulle ja otti askista toisen itselleen. – Oks tulta? Hän kysyi. Kaivoin housuntaskusta sytkärin ja annoin Marjalle tulta. – Karista tohon. Marja tuumasi imaistessaan savukkeestaan. Hän otti pöydältään matalan metallisen astian, ilmetteesti jonkinsortin kukkavaasin ja laittoi sen sängyn päälle viereeni. – Mä tumppaan aina tonne ettei mutsi saa tietää. Onneksi se polttaa itekin niin se ei haista mun röökanneen. Marja kertoili. Aloimme Marja-Leenan kanssa poltella mutta olimme hiljaa. Kateltiin vain sinne tänne ja välistä toisiimme. Tumppasimme miltei samaan aikaan tuhkakuppina toimivaan vaasiin. Äkkiä takaani jostain naapuri huoneistossa kolahti ja sieltä alkoi kuulua mölinän sekaista kolisevaa ääntä. Aivan kuin jostain kuntosalilta. – Mitä toi on? Kysyin. – Joopa joo. Marja-Leena hymähti. – Se on toi naapurin ryyppäävä pariskunta, ensin ne tappelee, vähän ajan päästä sopii ja sitten ne nussii lopuksi. – Mistä tiijät? Kysyin virnistellen. – Vanha juttu joka toistuu lähes viikoittain. Onhan mulla korvat ja noi seinät on pelkkä vitsi. Ihan avuton äänieristys. – Kuunnellaas mitä ne nyt riehuu. Marja-Leena kuiskasi ja tuli sängylle vastapäätä minua. Painoimme korvamme seinää vasten ja yritimme kuunnella mitä naapuri-asunnossa tapahtui. Siinä sivussa naureskelimme hiljaa. Toden totta kuin mikä. Ensin pariskunta huusi toisilleen kovaa, sitten oli ihan hiljaista. – Oota vaan… Marja kuiskasi. – Kohta se alkaa. Hän tuumasi, ja avasi suutaan, pullisti poskensa ja teki nyrkkiin rutistetulla kädellään suihinotto liikettä. – Ekaksi muija imee äijänsä pystyyn ja ootas kohta ne nai. Sekavat äänet yltyivät ja toden totta, äkkiä saatoinkin erottaa selviä nussintaääniä jotka voimistuivat kaiken aikaa. – Ne on aika kova äänisiä! Marja naurahti. Seinän takaa kuului vaimeaa kolinaa, ähinää ja voihketta joka kesti minuutin verran sekä voimakas ähähdys. Sitten kaikki olikin äkisti  ihan hiljaista. – Ne lopetti. Marja-Leena totesi. – Naapuri läimäytti liemensä muijansa karvatussuun. Nyt ne on taas pari päivää ihan rennosti. – Mites muuten on, onkos sulla joku gimma? Hän kysyi ja otti huikan limsapullosta. Hän pyyhki suunsa kämmenensä syrjään. – Onko vai eikö oo? Olin hiljaa ja ravistin päätäni. – Ei mullakaan oo ketään vakkaria. Tyttö virkkoi ja nousi seisomaan. Hän pysähtyi seinälle kiinnitetyn peilin eteen. Marja-Leena tuijotti peilikuvaansa hetken aikaa, käännähti ja istahti aivan viereeni. Hän nosti sormen pystyyn ja sanoi hiljaisella äänellä: —Jos lupaat ettet kerro tästä kelleen, et siis ees Eelikselle, niin voitais tehdä nyt jotain kivaa! Silleen ihan kahestaan. – Pelataan jotain pelii vai? Kysyin. – Tyhmä! Marja huudahti, samassa hän tarttuikin käteeni ja ohjasi sen rinnoilleen. Hän liikutti sitä molempien tissiensä päällä. Olin häkeltynyt. – Älä ny pelästy. Tää on parempaa kuin mikään peli. Koklaa miltä nää mun daisat tuntuu. Marja-Leena yllytti.
Hän liikutti tissilleen nostamaansa kättäni. Samassa kullini alkoi jäykistyä. Se turposi boxserieni haaroissa. Luulin että kyse oli jostain tyhmästä pilasta. Ehkä hän työntäisi minut pian vex ja naurasi kokemattomuudelleni. Mietin pitäisikö minun lopettaa ja karata ulos koko asunnosta mutta en voinut  tai edes halunnut vastustaa himoani. Kämmeneni pyöri hitaasti Marjan puseron etumuksella. Marja-Leena irrotti otteensa kädestäni. Kämmeneni lepäsi hänen puseron etumuksellaan. Hetken Marja-Leenan reaktioita katsottuani rohkaistuin lisää. Tartuin lolloista nyt molemmilla käsilläni. Aloin hyväillä Marja-Leenan puseron peittämiä pehmeitä, runsaita rintoja. – Tahot sä kokeilla täältä altakin? Marja-Leena kysyi ja osoitti sormella puseron etumustaan.
Marja-Leena nosti puseronsa helmaa ja otti taas kiinni kädestäni. Hän hymyili ja työnsi käteni rintaliiviensä kupille. – Tykkäät sä mun rintsikoista? Nyökkäsin silkinpehmeää kuppia hyväillen. Pyörittelin kumpaakin kuppia varoen. – Kokeile sieltä altakin… ota kiinni vaan. Hän kuiskasi. Olin hyvin kiihtynyt. Hengitin raskaasti ja painelin sormieni päillä kupeissa lepääviä tissejä.  Olisin jo halunnut riisua Marja-Leenalta nuo liivit pois. Yritin kai ehdottaakkin sitä mutta en saanut sanaa suustani. Sensijaa yritin riisua ne itse. En vain tiennyt rintsikoista juuri mitään. Luulin että ne voi vain vetäistä pois tissien päältä kuten joissain pornofilmeissäkin tehdään. Sormeni jäivät nalkkiin tissien ja liivikuppien väliin. Marja-Leena alkoi kikattaa kun huomasi ongelmani. – Sä tahot ne pois vai? Ei niitä tolleen saa… annas mun. Tyttö nauroi. Tunsin itseni hieman dilleksi. Onneksi Marja-Leena otti tilanteen haltuun.– Tälleenhän ne saa irti, et sä oo sitä muka koskaan ennen nähny? Hän kysyi ja nousi sängyn päällä polvilleen vetäen ensin kaulaansa asti nostetun puseronsa kokonaan vex. Hän heilautti kädellään hiuksiaan selkänsä taa. Tyttö pujautti kätensä selkänsä taa ja tarttui tottuneesti rintaliiviensä hakasiin. – Äh… tää hakanen ei taas aukkee kunnolla. Hän tuskaili. Joka tapauksessa liivit irtosivat ja tyttö viskasi ne lattialle. Nyt saatoin ihailla Marja-Leenan tissejä  ihan livenä. Ne eivät olleet mitkään valtaisan isot muttei nyt eritysien pienetkään.– No niin Jussi, nyt voit jatkaa. Marja-Leena  tokaisi ja hymyili lämpimästi. Painoin sormeni paljaille hinkeille ja voihkaisin. Marja hymähti. – Tutustu niihen ihan miten haluut. Hän kuiskasi. – Ootkos sä ennen saanu tehdä mitää täällästä kenenkään kaa? Nuolaisin huuliani ja minua alkoi kuumottaa. – En oo… kuiskasin. – Tartu niihin ihan kunnolla. Nämä ei mee rikki. Tyttö suputti maalattujen huuliensa välistä. Tottelin mieluusti ja otin kunnon otteen kummastakin hinkistä. Otin ne kämmeniini ja nostelin niitä. Sitten painoin ne yhteen ja työnsin kasvoni niiden väliin. Hengitin syvään. – Saanko mä nuolla näit myös? Kysyin ja nostin katseeni Marja-Leenan kasvoihin. Tyttö ei estellyt vaan nyökkäsi. Marja-Leenan tissit olivat pyöreät ja kumpaakin niitä koristi upeat nänninpihojensa keskeltä kurkistavat nännit. Painoin märän kieleni tytön tissille ja aloin nuolla. Nuolin molempia halukkaana. Kieleni hamusi myös molempia nännejä. Nuolujen väliin painelin niitä peukaloillani. Joka kerralla tyttö säpsähti ja huokaisi. Nännit olivat ihan kovat ja kimmoisat. Aina kun kuuma kieleni lipoi niitä Marjan vartalo vavahti ja suusta pääsi kevyt ”hmmm” äännähdys. – Onhan tää ihan hyvää? Kysyin käheästi. Tyttö nyökkäsi. – Voinko mä imeä sun tissejäs? Hinguin innokkaasti. – Ime mutta älä pure… älä ainaskaa kovaa. Marja-Leena voihkaisi. Työnsin pääni takaisin tissiväliin, himokkaasti aloin imeä hänen vasenta tissiään ja samalla kahnutin sitä sekä toista maitorauhasta sormillani. Vaihdoin nänniä ja imin myös sitä samalla kun kuulin miten Marja voihki nautinnosta. – Tykkäät sä että mulla on kunnolliset tissit? Marja uteli hieman katkonaisella äänellä. – On…on…oon! Puuskutin. – Tuntuuks susta että sulla seisois jo? Tyttö kysyi. – Joo… kohta mä tuun housuihini. Huohotin takaisin. – Tahot sä pelata mun pillulla? Mä vajosin alas lattialle ja nyökkäsin. – Nii mustakin. Marja sanoi ja nousi sängyltä. Hän kyykistyi aivan kupeeni tuntumaan. – Ota ihan iisisti. Marja-Leena kusikasi kopeloiden farkkujeni vyönsolkea. – Mä avaan nää.  Solki kliksahti auki. Nappi samoin ja pian hän jo haparoi käsiinsä sinisten farmareideni vetoketjua.Yhdellä liikkeellä tyttö veti vetskarini auki. Hän vetäisi housujeni etuosan levälleen. Alla oli enää bokserini. Tyttö kouraisi niiden vyötärönauhasta kiinni. Sydämeni pamppaili kiihotuksesta. Marja-Leena  työnsi lämpimän kätensä sisään boksereihini.  Se äkkäsikin heti jäpättävän kullini. Sirot ja näppärät sormet kietoutuivat siloisen kullini ympärille. Ne puristelivat löytöään. Tyttö venytti bokserieni vyötärönauhaa ja yritti pujottaa kangistunutta kulliani sen alta esiin. – Outs! Voihkaisin ääneen. – Sattuiko? Ei kait sentään, sullahan on jo ison miehen iso mela. Tyttö makeili virnistäen. – Täähän on ihan kuiva ja kuuma. Hän virkkoi. – Tämmöstä stondista on helppo runkata. Minkä pitunen tää on kovana… ootkos sä koskaan mitannut sitä? – Se on siinä kuusitoista senttiä… Pukahdin ja purin hampaitani yhteen. Täytyy myöntää että jännitin yhä melkein henkeäni pitäen mutta samaan aikaan olin myös mielissäni. Tuijotin tytön kouran sisässä seisovaa kulliani. Esinahka oli yhä terskan päällä mutta sen kurttuisen nupun sisältä roiskahti tippa kirkasta nestettä. Marja-Leena runkkasi kulliani hyvin hitaasti ja rauhallisesti. Sitten hän kuitenkin tuskastui    boksereihini ja  päätti  riisua  ne kokonaan. – Nouse seisaalles että saadaan nääkin vex. Hän kehoitti. Varoen nousin jaloilleni. Marja-Leena otti housuistani kiinni ja veti farkut nilkkoihini asti. Vedin jalkani ulos farkuista. Tyttö veti alas myös roikkuvat bokserini. Ne päätyivät farkkujeni seuraksi maton päälle. Marja-Leena kyykistyi haaroihini keskittyen jälleen minuun ja puserteli  siroilla pikku sormillaan  kyrpääni uudelleen. Esinahka oli kuristunut terskani alaosan taakse. Marja-Leena kiihoitti kulliani kädellään ja puristeli samalla kovettuneita kiveksiäni. Aina väliin hän vilkaisi ylöspäin kohden minua ja nuoleskeli huuliaan. – Sulla on todella komia kyrpä… ihan huikee… isompi kun meidän Eeliksellä mutta etkös sä oo kuiteskin sitä nuorempi? Marja-Leena kysyi. – Ihan vaan muutaman kuukauden. Vastasin voihkaisten. – Vai nii ja silti sulla on jo ihan aikakundin tatti. Ootkos sä muutes jo saanu keltään? – Oh! Mykistyin ja kaiketi punastuinkin. Marja-Leena nosti päätään ja hymyili. – Älä välitä… mä oon ihan mieluusti sulle se eka… meinaan jos mä vaan kelpaan sulle? Minä nyökkäsin. – Runkkaatko sä usein? – Täh! Puhahdin. – Kyllä sä mulle voit kertoo ihan vapaasti. Eeliskin runkkaa, mä oon kuullu seinän läpi kun se on hoopottanu kulliaan. – Mä runkkaan melkeen joka päivä. Hengähdin vastaukseksi. – Sehä on vaa terveellistä. Marja-Leena tokaisi, runkkasi kulliani ja kehui siinä samalla mua. – Sää olet iso mies jo. Haluut sä että mä otan suuhun? Hän kysyi ja katsahti minua. Nyökkäsin. Marja-Leena avasi suunsa ja kumartui jalkovälikkööni. Hänen karhea ja kostea kielensä kosketti paljasta terskaani. Vavahdin ja huokaisin nautinnosta. Tyttö kutitti terskaa kielensä päällä. -Oijoi…ooo… Enempää en kyennnyt sanomaan. Marja- Leena kiherteli ja samassa hänen suunsa jo peittikin pullistuneen terskan sisäänsä. Minä säpsähdin jälleen, puhtaasta mielihyvästä ja kaiketi pukahdinkin siihen jotain. Hänen suunsa oli kuuma ja kostea… erityisesti kuuma. Marjan huulet painautuivat terskani taa ja tyttö alkoi liikuttaa päätään. Kullini liukui eestaa Marja-Leenan karhean kielen päällä. Sitten hän imaisi minua. Olin lentää kattoon. Tyttö innostui ja imutti mua ihan himolla. Jos pelkkä kulli hänen suussaan oli tuntunut ihanalta niin tuo imeminen se vasta olikin… trippi. Olin niin jännittynyt että olisin voinut pyörtyä. – Mee selälles tohon lattialle niin tää sujuu kivemmin. Hän sanoi sitten. Laskeuduin alas lattialle, varoen koska Marja piteli koko ajan kiinni kullistani.

Selälleni päästyäni Marja-Leena polvistui viereeni ja otti kiitettä-västi paisuneen kyrpäni uudelleen suuhunsa. Äänekkäästi maiskutellen hän alkoi nautiskella tatistani. Imu teki todella mahtavaa. Hän imeskeli hiljaa kiherrellen ja hieroskeli väliin myös kivettyneitä hennon karvan koristamia pallejani. – Nyt saat pidellä tätä hetken ihan iteksesi. Marja-Leena huokaisi ja nuolaisi kosteita huuliaan. Tartuin märkänä kiiluvaan ja jäykkään kulliini.  – Ootas hetki. Marja- Leena kuiskasi. Hän nousi täyteen pituuteensa. Marja-Leenan ylävartalo oli paljas. Tissit heilahdellen hän riisui farkkunsa. Niiden alla oli sukkahousut. Nekin hän kuori nopeasti yltään. Jäljellä oli enää pikkuhousut. Niistäkin hän riisui itsensä nopeasti. Tytön pillun päällä oli valkoinen terveysside. – Tää on vaan varoiks! Marja-Leena naurahti ja repäisi siteen irti. Sen alta ilmaantui kevyen karvoituksen koristama pillu. Hän kumartui vielä hetkiseksi poimimaan lattialla olevia kuteita. Niin housut, sukka- kuin pikkuhousutkin lennähtivät nurkkaan! Hän oli aivan alasti. Niin kaunis ja ihastuttava. En ollut ennen nähnyt alastonta tyttöä saatika naista… paitsi meidän äiskän silloin kun oltiin yhdessä saunassa. Marja kyykistyi vierelleni. Polvensa hän veti erilleen ja nosti jalkansa ylitseni. Hän asettui polviensa varaan, hajareisin lantioni ja polvieni väliin. Hän tarttui ranteeseeni ja vei käteni pillulleen. Hän levitti polviaan erilleen ja työnsi kättäni jalkoväliinsä. Ensin tunsin vienon karvoituksen sormieni päässä. Se oli pehmeä ja hieno. Hän hymyili ja työnsi sormeni alemmas jalkojensa väliin. Tunsin tytön pillun sormillani ja se pillu oli märkä!Marja laski käteni vatsani päälle. Hän nuolaisi jälleen huuliaan nousi pystyy. Hän otti pari lyhyttä askelta ja levitti sormin pilluaan. Marja-Leena seisoi kasvojeni yläpuolella. Katseeni nauliutui ylläni keimaavaan pilluun. Tyttö aukoi pilluhuuliaan levälleen. Häpyhuulten välistä saatoin hahmottaa punertavan sisäosan ja ehä myös pilkahduksen klitoriksesta. – Tiesitkös että naisella on kahdet  häpyhuulet! Marja- Leena supasi. – Täh? Puhahdin.  – Niin just… kahdet… isot häpyhuulet eessä ja täällä alla… pienemmät… näät sä ne? – Haluut sä työntää sormes sinne? Tyttö kysyä supisi. Nyökkäsin. – Pysy siinä vain niin mä kyykistyn vähäsen. Tyttö laskeutui kyykkyyn. Nostin hieman päätäni kun  kosteana tuoksuva pillu levittäytyi eteeni. Marja-Leena otti mua kädestä kiinni ja opasti sormeni kiiltelevään vulvaansa. Se oli litimärkä ja lämpöinen. – Ihan verratonta! Huokaisin onnellinen ilme kasvoillani. – Haluut sä panna sormes sinne sinään? Tyttö kysyi. Hän tarttui etusormeeni, painoi päätään alas ja veti sormen suuhunsa. Hän imi sormeani kuin tikkukaramellia. Sitten hän otti sormeni suustaan. Hän veti vatsaansa sisään ja levitti vasemman käden sormillaan vittuaan. – Tsekkaa ny missä se reikä on. Työnnä sormes sinne. Sormenpääni löysi kosteana kurkkivan emättimen suun. Se oli aivan pikkaisen raollaan. Olin kaiketi hieman hidas tai arkakin. Marja- Leena otti kädestäni kiinni. Hän työnsi kosteaksi imeskelemänsä sormenpääni vasten emättimensä raottavaa aukkoa. Seuraavaksi hän työnsi sormeni rystystä myöten sinne sisään. Pillu oli lämmin, kireä ja kostea. Eritysesti kireä! Sormeni tuntui kuristuvan sen otteeseen. – Nussi sillä! Tyttö ehdotti. Vetele ees taas ihan kuin kullillakin tehdään. Aloin liikuttaa sormeani. Se liukuikin hyvin. Joka työnnöllä Marja voihkaisi ja heilautti päätään joko eteenpäin tai taa. Kohta Marja-Leena huokaili ja ynähteli onnessaan. Hän voihkaili lisää joka sormentyönnölläni ja nyökkäili aina väliin hyväksyvästi. Tyttö puristeli tissejään siloisissa kourissaan. – Hyvä poika… tuhma poika! Marja-Leena toisteli suhisevalla äänellä. Äkisti tyttö nousi koko alastomaan pituuteensa. Sormeni liukui liukkaaksi erittyneestä pillusta. Työnsin sormen suuhuni ja imaisin sitä. – Vaihdetaas posittiota! Marja-Leena tokaisi. – Posiitiota? Rykäisin. – Jeps. Hän nojautui lattiamatolle viereeni. – Nouses siitä että saadaan vähän tilaa. Hän pyysi. Nousin kulli viistossa seisten. Marja-Leena vetäisi sängyltä tyynyn jonka hän työnsi päänsä alle. Tyttö levitti pitkät jalkansa ja samassa nosti ne koukkuun. Kyyristäydyin Marja-Leenan polvien väliin ja hänen pillunsa paistoi edessäni. Se avautui mulle kosteana ja kiiltelevänä. – Saanko mä nuolla sun pilluas? Kysyin vilkaisten  samalla Marja-Leenan kasvoihin.  – Joo… tietysti saat. Hän lupasi hieman päälle tirskuen. Marja levitti vittuaan sormillaan auki. Veteli häpyhuulia erilleen ja pian huomasin sen tarunhohtoisen klitoriksenkin. Nuolaisin persosti auki venytettyä pillua ja se oli namia. En vielä koskaan ollut kokenut tätä riemua. Pillun eritteet saivat minut lopullisesti raiteiltani. Nuolin kaikkea mitä vain tytön haarainvälistä löysin. Marja voihki hiljaa mutta antaumuksella kun hyväilin hänen häpykieltään. Emättimen suu oli sorminussun jälkeen yhä raollaan. Laiton etu-ja keskisormeni yhteen. Työnsin ne  sisään emättimeen. Se oli helppoa sillä vulva oli aivan liukas. Pyöritin sormiani puolelta toiselle. Kiihkeästi. Marja-Leena ynisi ja vastaili lantiollaan. Tuon kaiken aikana jäykkänä seissyt kullinikin oli kokenut ärsytystä vaikka olin yrittänytkin varjella sitä. En nimittäin olisi halunnut laueta lattialle. – Marja-Leena multa taitaa tulla kohta. Tyttö nosti päätään tyynyltä ja huokaisi. – Ootas vähän. Tyttö kuiskasi. Vedin sormeni pillusta ja nousin seisomaan. Kullini punoitti ja sojotti eteen arkana. Marja-Leena nousi istumaan ja otti sängyn päältä kaukoohjaimen. Hän napsautti TV:n auki. Sitten hän sääti äänenvoimakkuutta. – Ettei noi naapurit kuule….  Hän supisi pystyyn nostetun etusormensa takaa. Mua nauratti hänen heiitämänsä läppä. – Tehää silee että sä istut tohon mun sängyn kulmalle ja mä ridaan sulla. Istuin alas sängylle kulli pystyssä. Marja- Leena nousi ja laskeutui kahareisin syliini ohjaten varoen  kullini märälle pillulleen. Tunsin kuinka hän asetteli terskaa pillullaan etsiskellen kiimareikäänsä. Se löytyikin nopsaan ja kullini liukui kiltisti Marja-Leenan sisuksiin.  Tartuin Marja-Leenan lantiosta kiinni. Tyttö kietoi kätensä niskani taa ja alkoi hytkyttää. Sänky napsahteli allamme. Kullini sukelteli tytön kireydessä. Marja-Leena oli ollut oikeassa. Voihkin jo niin lujaa että ilman TV;n taustaääntä nautintoni olisi varmasti kuullut naapurinkin puolelle. -Onko hyvä? Marja-Leena kuiskutti huokien korvaani. Ynisin jotain. Tyttö kiihdytti tahtiaan ja painoi sitten huulensa olkapäätäni vasten. Hänen alaston vartalonsa vavahteli ja niska nyki. Tarrauduin häneen kuin veden varaan joutunut pelastusrenkaaseen. 

Marja-Leena voihkaili ja hetkutteli itseään vatsaani vasten, nuoren naisen himolla hän hakkasi takapuoltaan ylös ja alas. Lemmen kolo litisi ja reitemme lätisivät toisiaan vasten. Tyttö huohotti korvaani. Hän rutisti minua vasten itseään. -YUUU! Marja-Leena ulahti äkisti ja päästi siihen perään vielä jonkin kimeän huudahduksen jota en ymmärtänyt. Vasta myöhemmin ymmärsin että hän oli lauennut eikä yhtään liian aikaisin sillä samassa minäkin tulin. Koko kroppa vavisten siemeneni ruikahtelivat kuin lypsettynä Marja-Leenan mystiseen onkaloon. — Ooohh, ihanaa! Marja-Leena korahteli ja heittäytyi vierelleni. Hän heittäytyi osittain selälleen sänkynsä päälle pää tyynyä vasten. Kullini joka oli liuskahtanut ulos tytön pillusta kiilteli kosteana. Huohotimme molemmat. Marja-Leena otti limsapullon käteensä, avasi korkin ja joi pitkään. Sitten hän ojensi pullon minulle. Minäkin join reippasti sillä Marja-Leenan kanssa oli tullut jano. – Tuu tähän viereen makaamaan. Tyttö pyysi ja teki mulle tilaa. Kiennähdin sivuttain ja Marja-Leenan kainaloon. Makasimme siinä alasti ja vaiti. En keksinyt mitään sanomista.    – Oliko tää parempaa kuin se runkkaaminen? Tyttö kysyi sitten. – Oli! Huokaisin. Marja- Leena naurahti. Huomasi että oli talvi. Ilta hämärsi jo huoneen. En tiedä kauanko makasin Marja-Leenan kainalossa. Jonkin aikaa kuitenkin. Jossain vaiheessa tyttö nousi ja pääni liukui hänen lämpimästä kainalostaan tyynylle. — Pidä minua vielä hyvänä, hän kähisi korvaani ja kumartui jalkoväliini. Tunsin miten hän otti löystyneen kikkelini uudelleen sormiinsa. Hän leikki sillä käännellen ja väännellen sitä. – Onpas tää vieläkin märkä. Oih miten se kiilteleekään. Hän kuiskasi. – Miten pienestä voi tullakkaan niin suuri ja suuresta taas pieni. Naurahdin. – Elämä on… vastasin. – Vieläkö sä jaksaisit? Tyttö kysyi. Nostin päätäni ja katsoin häntä. – Haluisit sä vielä? Kysyin. Tyttö hymyili ja puristi kullini juuresta.       – Pannaas se taas kasvamaan… oikeen isoksi. Hän virkkoi ja nuoli huuliaan. Hänen sormensa pyörähtivät jo veltostuneen kikkelini varren ympäri. Hän otti sen nyrkkinsä sisään alkoi runkata sitä voimalla. – Tuntuuks kivalle? Hän kuiskasi. – Joo… joo…ehkä vähän liian rajusti… Vastasin ja huokaisin syvään. – Niin pitääkin. Kyllä näin nuori peli kestää…. Marja supisi ja puserteli kiveksiäni. Suorastaan yllättävän nopeasti tyttö runkkasikin kikkelini uudelleen seisomaan.Marja-Leena otti välistä terskani suuhunsa. Hän imi sitä antaumuksella ja kehui väliin sen mittaa. Tiesin että hän imarteli mutta se oli mukavaa. Hänen kätensä teki tuloksellista työtä. Koko vartaloni oli liekeissä… mahtavissa sellaisissa. – Onkos kivaa? Hän kysyi aina väliin ja vilkaisi samalla minua rietas ja ilkikurinen hymy kasvoillaan.

En kyennyt edes vastaamaan. Nyökkäilin voihkien vain. Hetkittäin jo toivoinkin ettei hän lopettaisi sitä milloinkaan, runkkaisi vaan mua ja väliin imaisisi terskasta. No eipä aikaakaan kun kikkelini seisoikin jo naimapystyssä, kuten Marja-Leena totesi. -Oii… nyt se on valmis. Marja-Leena sopotti. – Nouses hetkeksi. Hän pyysi. Marja-Leena laskeutui sängylle kyljelleen ja siitä sitten selälleen. Tyttö levitti säärensä ja pyysi minua työntymään pilluunsa. Innokkaana nousin ja ryömin säärien ali niiden väliin. Pillu repsotti kauniisti. Marja-Leena tarttui sormilla häpyhuuliinsa ja veti niitä erilleen. –Työnnä se taas sinne reikään. Kyllähän sä jo osaat. Hän hihitti ja iski silmää. Nuolin huuliani ja otin kullini sormieni väliin. Työnnyin tyttöä vasten ja hetkisen kohellettuani sainkin terskan emättimen suulle. – Työnny nyt sinne. Tyttö huokasi syvään. Kuuma ja liukas tytönreikä suorastaan imaisi itse terskani sisäänsä.

Kullini painui helposti Marja-Leenaan… aina vartensa juurta myöten. Voisin suorastaan sanoa että tuo märkä ja liukas pillu suorastaan imaisi kullini sisäänsä. Tunsin kuinka vatsamme painuivat yhteen. Tartuin kiinni tytön olkapäistä. Aloin nussia. Hän voihkasi aina kun painoin sisään. Tyttö sulki silmänsä ja huohotti kuumasti vasten kasvojani. Katselin kuinka Marja- Leena heilautteli päätään vuoroin oikealle vuoroin vasemmalle. Hän huokaili yhä kiihkeämmin ja tytön suu liikkui kuin olisi puhunut mutta mitään sanoja en kuullut. Hänen tissinsä heittelehtivät työntöjeni tahtiin ja kirä pillu oli kuin pumppu joka lypsi kulliani. Suljin silmäni ja patja natsahteli tytön selän alla. Marja- Leena puristi parkaroitani ja veti minua kiinnemmäs itseensä. –Lisää! Hän ynisi. – Kovempaa… nussi mua kuin olisin lumppu. Hän kuiski. Läähättäen liikutin kulliani liukkaassa emättimessä. Siinä alkoi tulla jo hiki. Avasin silmäni ja pyyhkäisin nopeasti otsaani. marja-Leena kietoi jalkansa selkäni ympärille ja ähki. – Nyt… nyt… älä vaan lopeta… Hän ynisi. Tytön vartalo vapisi allani ja hän avasi huulensa raolleen. Sitten huulet erkanivat äärimmilleen ja hänen äskeinen ulinansa muuttui kimeämmäksi päättyen sitten kuuluvaan ulvahdukseen.Säikähdin ensin että josko olin kiimoissani tehnyt jotain väärin. Sitten tajusin että ei. Marja-Leena oli vain lauennut. Nyt olin minäkin jo lähellä töräystäni, kiihkeästi huokaillen ja sydän takoen annoin kaiken tulla, ruumiini oli kuin jousi, se pingoittui mutta antoi sitten myöten. Kakisten annoin spermojeni roiskua Marja-Leenan orgasmista kouristelevaan pilluun. Olin aivan poikki. Laskeuduin hellästi tytön päälle ja annoin kikkelini veltostua sisällä pillussa. Pian se luiskahtikin sieltä ulos ihan itsekseen. – Nousenko mä pois vai saanko mä maata tässä sun päälläs? Kysyin. Tyttö nuolaisi huuliaan ja pyyhkäisi nenäänsä. –Oo siinä vaan… Hän vastasi hiljaa. – Olinko mä susta hyvä? Kysyin varovasti ja kiennäytin itseni tytön päältä tämän vierelle. – Olit. Marja- Leena nieleksi. – Sä olit kyllä ihan tosi uskomaton. Mäkin sain kaksi orgasmia.  – Kaksiko? Kysyin. – Joo ja mulla oli tosi ihanaa… on muuten vieläskin. Siitä tulikin mieleen että anna toi pieni rasia mulle. Marja- Leena pyysi ja osoitti sormella yöpöydällä olevaa pinkkiä peltilaatikkoa. Kurotin käteni sitä kohden. Nostin sen pöydältä ja ojensin tytölle. Hän avasi sen ja otti sen sisältä jonkin pienen pahvipakkauksen. – Mikä se on? Kysyin. – Tää on uutta… katumuspilleri… mä otan sen kohta etten tuu paksuksi. Hän naurahti. – Niin meillä ei ollut kumia! Tajusin äkkiä. – Ei mulla olis ollukkaan… entäs sulla? Marja- Leena tirskahti. Pudistin päätäni.    – Onneksi mulla on tää. Hän jatkoi ja heilutti rahisevaa pilleri-pakkausta peukalonsa ja etusormensa välissä. – Eikä tästä mitä tapahtu sitten huudella, ei myöskään mun veljelle! Hän tokaisi sitten. Pudistin päätäni ja lupasin olla ihan hissukseen. Marja- Leena käännähti kyljelleen ja työnsi sormensa hiuksiini. Hän pörrötti päätäni ja painoi sitten kostean suukon otsalleni. – Jos osaat pysyä hiljaa kaikesta siitä mitä tänään tääl tapahtu niin voidaan naida jatkossakin. Olisko se hyvä vaihtokauppa, sä pysyt vaiti ja mä annan… lisää pimppaa. Saat siementää mun sisään kun mulla on tää pillerijuttu hallussa. Hän kuiskutti ja nauroi siihen päälle. – Kyllä… sovitaan silleen. Minä vastasin ja tartuin kourallani tytön tissiin. – Anna sun puhelinnumeros niin mä textaan aina kun meille voi tulla. Se tarkoittaa kyllä sitä että sun täytyy ehkä taas lintsata. Tyttö sanoi ja virnisti irstaasti. – Niin muuten sunkin. Tokaisin takaisin. Tyttö nauroi. – Lintsataan yhdessä muttei koskaan enää yksin. Pakkohan tuo on nyt tunnustaa. Tämän unohdukseen koskaan jäämättömän ja tapahtumarikkaan iltapäivän jälkeen aloinkin lintsailla useammin. Marja-Leena lähetti textarin ajalla ja treffauspaikalla varustetuna. Tapasimme jossain, koululla tai sen ulkopuolla ja sitten menimme Marja-Leenan kotiin, jossa ei ollut iltapäivällä ketään muita. Siellä sitten jatkoimme suoraan asiaan. Mutta illaksi piti mennä kotiin ja myöhemmin koulustakin tuli istumista ja kaikenlaista lintsaukseen liittyvää pikku häpeää. Mutta Marja-Leenan kanssa emme lopet-taneet ihanaa nussimistamme. Panimme kuin kanit aina kun siihen oli mahdollisuutta ja aina siihen myös kykenimme.Haluatko chattailla eri  näköisten,   kokoisten    ja ikäisten himoviivojen kanssa. Englannin ja saksankieliset naikkoset odottavat sinua. Klikkaa alla olevaa kuvaa. Salattu  ja turvallinen. Visa,Mastercard ja American Express kortit käy!Frendimme Anni on vartaloltaan siro ja pieni-kokoinen suomalais-virolainen pimu joka ei medianomin tutkinnostaan huolimatta ole saanut koulutustaan vastaavaa duunia. Anni hankkiikin siksi pieniä lisäansioita kuvaamalla sekä toimittamalla amatööri- ja kotipornoa. Ohessa on Annin VAIN sinua varten keräämiä amatöörivideoita. Muista runkata kunnolla… niin mekin teemme!KLIKKAA ILMAISIIN VIDEOIHIN!
Lähetä kuvia, videoita ja muuta pillupostia osoitteeseen rehtori@seksioppilaitos.bz  Mikäli kuvissasi tai videoissasi esiintyy joku muu kuin sinä oheista mukaan hänen suostumuksensa aineiston mahdollista julkaisua varten. Mikäli haluat osallistua seksitavara-arvontaamme liitä mukaan yhteystietosi.

Kemijärven keskustassa asuva  N i t a   on lähettänyt neljä hersyvän upeaa kuvaa omasta pillustaan. Nita kertoo omassa viestissään että on 18 vuotias “sexikokeilija ja ehta paljasjalkainen” lappilainen. Nita kertoo olevansa myös nettipornon kuluttaja sekä masturboivansa lähes päivittäin. Itsetyydytystä tyttö harjoittaa mieluiten suihkussa. Nita opiskelee avoimessa yliopistossa koska ei halua muuttaa  jänkäin keskeltä pois. Tässä asiassa tyttö tuntuukin  olevan hyvin tiukka. Vaikka moni Nitan ystävistä onkin jo lähtenyt aina Helsinkiin asti aikoo tämä Hollolan privaatin seksikoulun ystävä pitää pillunsa tiukasti omalla ja rakkaalla kotipaikkakunnallaan. Jos rahasta tulee pulaa niin Nita aikoo hankkia vakavaraisen ja anteliaan miehen. Kyllähän tällä römpsällä miehen löytää ja mies römpsän – jos sikseen tulee.

Nita 18v 1/4

Nita 18v 2/4

Nita 18v 3/4

Nita 18v 4/4

Ihana   J a a n a    Keravalta haluaa jakaa tämän upean ja  kuulemma myös ” jo kolmetoistavuotiaana mulkkua saaneen” pillunsa muiden Hollolan privaatin seksikoulun lukijoiden kanssa. Jaana ei paljasta ihan tarkkaa ikäänsä mutta kertoo olevansa noh… ainakin kahdeksantoista vuotta täyttänyt. Jaana on töissä kemikaliossa ja harrastaa mm. ulkoilua ja naispainia. “Paini on riuska laji myös naisten sarjassa. Täytyy olla vahva ja roteva pärjätäkseen. Olen mä paininut myös miesten kanssa, harjotuksissa vain mutta kun ne penteleet meinaa aina tarrata  noihin mun tisseihini!   ja ku kiinne saavat eivät meinais millään päästää irti.” Hän tykkää myös katsella jalkapalloa ja MM-jääkiekkoa. Jaana kertoo myös että on aiemmin ollut “Oon iso mutta himokas! Musta Hollolan seksikoulu on parasta pornoa jota netistä löytää.” Tyttö lisää.

Jaana

Jalasjärveläinen  M i k k o  23  vuotta on napsaissut alla olevan kuvan. Kuvassa on Mikon sisko  L a u r a joka opiskelee ammattikoulussa. Mikko kertoo ettei heidän perheessään seksiasioitakaan ole piiloiteltu. Vaikuttaa suorastaan päinvastaiselta. Mikko kertoo että kun kotona paljastui että hän oli siskon kanssa ollut ensimmästä kertaa sängyssä asiaan suhtauduttiin ymmärtäväisesti. Perheen äiti oli tosin aluksi ollut hiukka huolissaan josko nuoret muistavat huolehtia ehkäisystä. Kukaan ei kuitenkaan kieltänyt sukurutsaista rakkautta. “Iskäkin jopa osteli meille kortsuja mutta pyysi samalla meitä naimaan vähän hiljempaa!” Mikko muistelee viestissään.

Laura

Tässä taasen on tervolalaisen  K i k a n  pullatissit ja viivapillu. Kikka on 26 vuotias sekä terveistensä mukaan hiukka pyylevä mutta estoton blondiksi värjätty gimma joka harrastaa poikaystävää, emoa, Hollolan privaattia seksikoulua ja somia lävistyksiä. Tatskoja Kikalla ei ole. Kikka haluaisi liittyä tämän Hollolan privaatin seksikoulun toimittajatarkuntaan. Kikka onkin saanut paluupostia joten toivokaamme kaikki että saamme kuulla böönasta pian lisää. Kuvat näpsi Kikan poikaystävä jonka nimen tytteli tahtoo pitää salassa.

Kikka 1/3

Kikka 2/3

Kikka 3/3

Haluatko chattailla eri  näköisten,   kokoisten    ja ikäisten himoviivojen kanssa. Englannin ja saksankieliset naikkoset odottavat sinua. Klikkaa alla olevaa kuvaa. Salattu  ja turvallinen. Visa,Mastercard ja American Express kortit käy!Haluatko chattailla eri  näköisten,   kokoisten    ja ikäisten himoviivojen kanssa. Englannin ja saksankieliset naikkoset odottavat sinua. Klikkaa alla olevaa kuvaa. Salattu  ja turvallinen. Visa,Mastercard ja American Express kortit käy!

Ammattihieroja antaa ensiluokkaista handuhoitoa!

Upea thaityttö, kaunis ja norja kuin kukka hieroo siemenpussit tyhjiksi.

Tiimaritissinen tummaverikkö rakastaa runkata kundiaan, ottaa suuhun ja lopuksi vielä leikkiä kikkelin spermoitusta.

Italialainen kuusitoistavuotias Rebecca on saapunut Ranskaan pornoakatemiaan. Tyttö onkin paperilla erittäin lupaava oppilas mutta entäs käytännössä. Rebeccan opettajalle on selvinnyt että tyttö on vielä neitsyt. Mitä avuksi. Kerrottuaan asiasta koulun rehtorille päättää mies kutsua Rebeccan pakeilleen ja hoitaa kyrvällään tytön neitsyyden historiaan ja niin opetus voi alkaa!

Isojen perseiden ja jättilollojen kuningatar Sarah esittelee bikini- ja uimapukumuotia ja verryyttelee pimppiään ennen altaaseen pulahtamista.

KOEKUVAUS! Nuori ja estoton Jennifer haluaa pornotähdeksi. Siksipä hän onkin saapunut pornotuottamon koekuvaukseen jossa on tarkoitus selvittää onko Jenniferillä kykyjä alalle. Tyttöä jännittää vähän mutta kamerat käyvät jo! Meni syteen tai saveen Jennifer on päättänyt todistaa kykynsä ja lunastaa paikkansa pornotaivaan tähtenä.

Yllä näimme Jenniferin koekuvauksessaan. No, niinhän siinä kävi että yritys palkitaan ja nyt Jennifer esiintyykin jo ihan ekassa oikeassa pornofilkassaan. Tsiikataaan se ja nautitaan…

Hassutteleva söpiöliini Laura pelleilee himassaan. Tytön pitäisi maalata taulua mutta eihän siitä taaskaan tule yhtään mitään kun oma kesytön keho ja sen nautinnon tarpeet vievät kaiken huomion!

Nuoripari kriisissä. Poikafrendillä on paineita ja kova stressi. Hän epäilee jopa seksisuhteensa kestoa. Tyttöystävä haluaa auttaa poikaa ja antaa säälipillua pihamaalla. Siinä sitä hytkytellään ulkoilmassa ja ryöppästään siemenet tyttöystävän mahloista tippuvaan pilluun!

KESÄ ON JO TÄÄLLÄ! Nuori brunetti kiäntää ja viäntää kevätkiimassaan. Onnexi siekailematon isäpuoli on aina valmis täyttämään tytärpuolensa pillun sakealla spermallaan… kummankin tyydytyxexi!

Kolme nuorta lesboa kutuhommissaan. Erityisenä kiinnostuksena heillä on nyt fistailu ja tyttökaverin peräaukon tutkiminen. Tämä video on Hollolan privaatin seksikoulun bloggajakimmojen ehdoton suosikki!