Pärsän vihannesseksi- niksit ja muuta poikkeavaa!

klikki51Seksitekniikan ja luovan tyydytyksen opettaja Soima Pärsä on työnsä ja muiden harrasteidensa ohessa ihastunut puutarhanhoitoon. Hänellä on oma vihannesmaa ja kukoistava kasvipenkki koulun takana. Opettaja Pärsä onkin nähty kesän mittaan useasti hoitamassa rakkaita vihanneksiaan. Hän on kitkenyt, lannoittanut ja kastellut. Nyt vihannes ja juurikassato on valmiina pöytään poimittavaksi. Opettaja esittelee satoaan. Pöydällä on vaikka mitä vihertävää. Porkkanat, kaali ja munakoisot. Kyllä ne ovatkin kasvaneet komeiksi. Osan sadosta opettaja Pärsä on jo nostanut aikaa sitten sekä säilönyt myöhempää käyttöä varten. Osan hän on myös käyttänyt ahnaan perheensä ruuaksi. Opettaja käyttää satonsa hedelmiä myös oman seksielämänsä ja alituisesti tyydytystä kaipaavan pillunsa rauhoittamiseksi. Seksikoulu tutkiiOpettajan mies nimittäin on jo ikääntynyttä sorttia. Hän ei jaksa enää tyydyttää vaimoaan kuin pari- kolme kertaa päivässä. Se on aivan liian vähän! Nainen kuten opettaja Pärsä ei kuitenkaan jää tumput sojossa puutettaan valittamaan. Hän on keksinyt uudelleen jo ikivanhan ja maassamme yleisesti käytetyn tavan tyydyttää tarpeitaan. Opettaja kutsuu menetelmää kasvisseksiksi sen luonteen mukaisesti. Oletteko tietoinen tämänkaltaisesta tavasta toteuttaa seksuaalitarpeensa tyydytystä? Ehkäpä ette mutta se on yleistä. Valitettavasti moni nyky-yhteiskuntamme nuorempi nainen on jäänyt paitsi tätä huomionarvoista tietoa. Opettaja Pärsän mukaan nyt viimeistään on korkea aika palauttaa tämä ikiaikainen tapa yleiseen tietoisuuteen. Hän onkin pyytänyt saada tulla blogissamme julki kertomalla miten tyydyttävää kasvisseksi voi olla. Mitä opettaja Pärsä haluaa itse sanoa asiaan?22No niin tytöt ja pojat! Opettaja Pärsä tässä kuten näkyy. On sadonkorjuun aika. Se tuo kaivattua lisäravintoa suomalaisiin ruokapöytiin. Ei ole väliä sillä viljeleekö vihanneksensa itse vai ostaako ne kaupasta. Suurin osa meistä on tottunut nauttimaan vihanneksista suunsa kautta. Puurahamaalta kerättyjä juurikkaita voi myös käyttää oman seksielämänsä piristämiseen. Ette usko vai? Kulkaas nyt, minulla on tässä asiassa pitkä ja varma kokemus. Itse sain oppini omalta äidiltäni joka oli tunnettu kasvattamistaan kyrvänmuotoisista porkkanoistaan. Naiset ympäri maakunnan suorastaan anelivat saadakseen ostaa niitä omaan käyttöönsä. Miten näitä sitten käytetään intiimisti? Se on hyvin helppoa. Minäpä näytän. Tässä on joitain tuoreita vasta omasta maasta nostettuja juurikkaita. Katsokaas tätä.21Oijoi kulkaas! Tässä se onkin mojova PORKKANA juuri sopivan muotoinen ja kokoinen. Se on herkullista ja terveellistä syötävää eikä sen seksuaalista hyväksikäyttöarvoa kannata suinkaan vähätellä. Porkkanan koolla ei sinänsä ole merkitystä. Tärkeää on että se on PESTY puhtaaksi ja virheetön. Pilaantuneita vihanneksia ei saa missään tapauksessa käyttää. Muistakaa tämä. Otin tämän kookkaamman vain yhdestä syystä. Se sopii minulle itselleni parhaiten! Näin runsaasti elämänsä varrella nussinut nainen kaipaa vähän isompaa tavaraa mekkonsa alle.20Asetan porkkanan pilluni huulille vasten rakoani. Rakoani hiukan levittäen työnnän porkkanan kapeamman pään sisään. Se voi alussa olla hiukan kylmä mutta kyllä se siitä lämpenee. Nyt sen pää on jo sisälläni. Työnnetään varovasti. Katsokaas kuinka se liukuu nätisti sisään. Oih! Siellä se nyt on. Karoteenipommi haarojeni välissä. Mikä ihana nautinto. Nyt liikutetaan porkkanaa sisään ja ulos. Se on hiukan kyhmyinen ja siinä on juonteita ihan kuin kunnon kyrvässäkin. Huuh…oooh…kylläpä on mahtava tunne.
26Tämmöinen rapea käärylä kaali sopii myös nussimiseen. Pillu kannattaa kyllä voidella hyvin mutta katsokaas nyt kuinka katoaa kaalimaan herkku vielä isompaan herkkuun! Oih! 27Tämä se tekee rivoa.Ihan tässä koko ruumis herää ihan uuteen eloon! 23Tämä tässä on munakoiso! Tämä on ehdoton lempparini. Iso körmy joka on jo kuin liukastettu valmiiksi siloisen pintansa puolesta. Tämä onkin jo vähän kinkkinen. Koko on mukavan iso. Näin se on pilluni läpeä vasten, kevyt mutta päättäväinen liike. Annan pepullani myötäillen sille mahdollisuuden täyttää sisukseni. Noin…aii…uuu…ah! Näin se sukeltaa sisään. Pillunsuu antaa kyllä periksi…näin se vetäytyy sivuille… munakoiso uppoaa… pillunsuu antaa tilaa…antaa se…venyy ja venyy. Noin! Nyt alkaa taas rivakka sisään ja ulos liike. Näin…ihan hitaasti vain…oih…hmmm… tämä se on makeaa…näin se tekee tosi ihanaa… niin ihanaa että…melkein kuin aito kyrpä jopa parempi! Harvoin sitä näin isoa aitoa saakaan. Uih…uih…hmmm… vastaillaan lantiolla liikeisiin…Tässä vaiheessa pöytä opettaja alla alkaa jo narista. Se natisee ja nitisee Pärsän nussiessa ja huokaillessa.24Pärsän lantio vastailee vinhasti pillussa sukeltelevan munakoison haasteeseen. Tahti kiihtyy. Opettaja vaikeroi suorastaan valittaa. Hänen tissinsä nousevat kiihkeästi ylös ja alas puseron kätköissä. Opettaja irvistää hiukan, avaa huuliaan silmänsä sulkien ja vavahtaa. Hän huokaa ja naurahtaa. ” Mahtavaa mikä orgasmi!” Hän huudahtaa. Kostea kelmeän kiiltävä vihannes liukuu ulos pillusta. Pillun suu vetäytyy kiinni. Häpyhuulet palautuvat yhteen mutta jäävät hiukan törröttämään.Näitä vihanneksia ei sitten kannata heittää pois! Minä itse pesen ne ja valmistan niistä ruokaa. Mieheni on ihan hulluna pilluni kypsyttämiin vihanneksiin eikä poikanikaan niistä ole valittaneet. Jääpä sinäkin syömään niin saat maistaa! Hollolassa on tupruttanut lunta. Hollolan Privaatin Seksikoulun oppilas Lena asuu vuokraamassaan mökissä. Mökkielämän varjopuolia on lumityöt. Lena on luonut lunta koko lauantaisen aamun. Kun hän on saanut lapioitua ja kolattua lumet siisteihin kasoihin suorittaa hän lopullisen siistimisen harjalla. 1Tyttö harjaa rivakoin ottein. “Se on siinä!” Toteaa tyttö ja ihastelee työnsä jälkeä.Harjan varsi osuu mukavasti tytön haarukseen.”Tuntuupa kivalle.” Lena hihittää ja hinkkaa harjalla jalkoväliään. Harjan varsi hankaa housujen alla nautiskelevaa vittua. Tyttö liikuttaa vartta yhä tiheämpään ja antaa lantionsa vastata rytmiin sopivin liikkein. Hän on jo lähellä orgasmia mutta päättää sitten hillitä itsensä.Jokuhan voi vaikka nähdä kuinka tyttö masturbeeraa harjan kanssa.Lena asettaa harjansa mökin seinustalle ja vetää ulko-oven auki. 3 Hän astuu mökkiin ja riisuu päällysvaatteet. Hän kävelee keittiöön ja tytön alkaa tehdä mieli hiukan välipalaa.4 Hän avaa perunalastupussin ja nojaten kädellään keittiötasoon työntää lastuja suuhunsa. Samalla hän alkaa miettiä tapahtunutta. Intiimiä kohtausta harjanvarren kanssa. Hän tuntee kuinka nännit ovat yhä turvoksissa äskeisestä kiihkeästä kohtauksesta.Tyttö puraisee suussaan lastun rikki ja ottaa kiinni paitansa helmasta. Hän kiskoo paidan olkaimet sivuun. Hänen tissinsä ovat pienet ja tyttömäisen siis pikkutyttömäsien söpöt kuten sanoa tavataan. Tyttö ihastelee turvonneita nännejään6. Hän ottaa nännit peukalonsa ja etusormensa väliin. Vasemman nännin vasemmalla ja oikean puoleisen nännin oikealla kädellään.Nännien nypläys saa koko vartalon tuntemaan on mitä suurinta mielihyvää. Tyttö huokaa. Hän riisuu paitansa. Vittukin tuntuu kaipaavan huomiota.Lena painaa sormenpäänsä pikkuhousujensa haarakiilan päälle ja painelee.Koko hänen vartalonsa vastaa ärsytykseen.8Tyttö riisuu pikkarinsa.Hänen nänninsä pusertuvat hiukan ylös kohonneista tisseistä ja kukkivat merkkeinä halusta.Lena nojautuu keittiötasoa vasten, hän levittää ja samalla myös koukistaa hiukan polviaan. 9Vasta vähän aikaa sitten sheivattu pillu avutuu.Häpyhuulet erkanevat toisistaan ja sormet liukuvat kosteaan välikköön.Sormenpäät löytävät pystyssä seisovan klitoriksen.”OIH!” Lena voihkaisee nautinnosta sormenpäiden hipaistessa tuota herkkää nuppua. “Uuh!” Hän hipaisee uudelleen.Kopio 11 Hän laskeutuu kyykkyyn. Lena raottaa polvensa niin erilleen toisistaan kuin vain saattaa. Hänen sormensa hierovat klitorista.Sormet painautuvat emättimenaukosta sisään. Kopio 12 Juuria myöten.Sormet sukeltelevat sisään ja vetäytyvät ulos.Yhä uudelleen ja uudelleen.13 Lena kiihdyttää tahtia. Pillu litisee. Lits…lits…luts! “Eh…ee…” Lena voihkii ja vastailee pepulla työntöihinsä. Hänen huulensa ovat kuin tulessa halun poltellessa läpi vartalon. Hän nuolaisee huuliaan ja voihkii entistä äänekkäämmin.14 Tytön ankarat sormeilut tuovat tulosta. Koko hänen vartalonsa jännityy. Hän avaa suunsa ammolleen ja huokaa. Orgasmi. Tyttö laukeaa lattalle ja voihkii. “Oo… mahtavaa…oi…ooo!” Hän nyyhkii. Kyynel pirskahtaa silmäkulmaan. Hän on tyydyttänyt itsensä ainakin vähäksi aikaa. Onnellisena mutta vielä orgasmista hiukan voipuneena hän nousee pystyyn. Lena nojaa keittiötasoon. Hänen on nyt niin mukavaa olla. “Ei tää oo sittenkään hullumpaa, tää mökkielämä!” Hän naurahtaa itsekseen. 15MITÄ! Taas tuo Henni tämä viisitoistavuotias pikku- lumppu on veljensä kimpussa. Eikä tuo hupakko pysty pitämään sormiaan erossa velipojan sukuelimestä? Ei. Siellä ne taas vaihtavat sylkeä keskenään. Veljen kyrpä täyttyy verestä ja sojahtaa jäykkänä pystyyn. “Otanko, otako suuhun?” Tyttö kuiskii. “Ota…ota!” Veli vastaa. Tyttö kumartuu nöyrästi veljensä haaruksiin, tarttuu seisovan vehkeen varteen ja imaisee terskan huuliensa väliin. “Ooo…tekeepä makeaa!” Veli huokaa kun siskon kuuma suu alkaa lypsää pojan siemensinkoa. 0103

04 10 13 1518Kuuma siemenlasti holahtaa äiskän perverssiin nieluun. “Hmm!” Äiti huokaa tyytyväisenä. “Voi että sä oot perso!” Henni moitiskelee. “Älä nyt. Nostatetaan veljes taas lippukuntoon niin saat sinäkin osasi, kyllä näin nuori poika elpyy äkisti ja spermaa riittää.” Äiti rauhoittelee. “Okay mutta seuraavat mällit otan mä ja sä saat katella päältä!” Henni huokaa. “Totta kai!” Äiti rauhoittelee ja pyyhkäisee sperman kostuttamaa huultaan. “Ollaan me sitten poikkeavia!” Henni hihittää. “Poikkeavia ja spermanahnaita.” Äiti lisää hymyillen.

*************   *************   *************   

Aamutouhuja Hollolan malliin!

34324001235 Kopio (6) 1 Kopio (4) 2 Kopio (4) 3 Kopio (4) 4 2323423 Kopio (4) 6 Kopio (4) 7 Kopio (4) 8Kopio (4) 9 Kopio (6) 11 Kopio (6) 12 Kopio (4) 13 Kopio (5) 14 Kopio (5) 15Sillä aikaa kun Sallin pikkuinen vittu velloo veljen spermoissa ollaan jo myös naapurissa hereillä. Siellä asustaa Tuhkasen perhe mukavassa puutalossaan. Herra Tuhkanen on työtön. Koko yön on hän viettänyt tyhjennellen “sikspäkkiä” ja katsellen raakaa anaalipornoa Hollolan kaapelitelevision välittämältä H-kanavalta! Rouva Tuhkanen on keittänyt kahvia. Hänen on lähdettävä työhön. Herra Tuhkasella on kuitenkin jotain muuta mielessä. Yöllä kuvaruudulla näkemänsä suoleenyhdyntä kohtaukset pyörivät yhä pikkuista krapulaa kärsivässä päässä. “Kylläpäs tuo Sini näyttääkin tänään vallan tavanomaistakin kuumemmalta pakkaukselta.” Tuhkanen pohtii ja nuolaisee huuliaan.01020304Tässä vaiheessa rouva Tuhkanenkin sen jo tajuaa. Mies todellakin haluaa tunkeutua hänen peräaukkoonsa! Sellaista he eivät vielä ole harrastaneet. Onhan rouvakin sellaisesta kuullut mutta ei ole koskaan uskonut että se kiinnostaisi hänen miestään. “Kuinkahan tässä käy?” Miettii rouva Tuhkanen. “Minun pilluni on pieni ja tiukka mutta tuo pyllyreikä… sehän se vasta kireä onkin.” Herra Tuhkasen liukkaat sormet ovat jo täydessä työssä. Mitä enemmän Tuhkanen rouvansa peräpäätä ropeltaa sitä myötämielisemmäksi tämäkin muuttuu.0506Nyt rouva Tuhkanenkin on jo niin kiimaisena ettei kestä edes nähdä miehensä esiin kaivamaa paljasta kyrpää. Halukkaana hän avaa suunsa ja ottaa pystyssä seisovan seipään suuhunsa. “Oo..o.” Herra Tuhkanen huokaa kun vaimo alkaa imeä herkistynyttä lihaa.070908Nyt on aika rasvata herra Tuhkasen kalu. Mies puristaa reilusti liukastetta terskansa päälle. Sitten hän levittää sormin liukastetta pitkin kyrpänsä vartta. Mitäs nyt? Rouva kääntyy hiukan toisaalle. Hänen kasvoiltaan kuvastuu epäröinti ja asiain uudelleen arviointi. Ei kai vain rouva Tuhkasta ala jänistää…Kopio 10Ei suinkaan. Rohkeana ja halukkaana rouva kyyristyy sohvan päälle ja pyllistää miehelleen. Liukasteen peräaukosta kiiluessa hän suoranstaan usuttaa miestä käymään sisäänsä. Kopio 15 Herra Tuhkanen on tehnyt hyvää jälkeä. Huolellisesti liukastettu kyrpä painautuu kosteaa ryppyreikää vasten. Terska painautuu sisään ja sulkijalihas antaa riemulla myöten. Kyrpä liukuu rouvan peräaukon piiloon. “Oijoi… rakas…oo…mahtavaa!” Rouva voihkii.Kopio 16 Kopio 17Kopio 11Kopio 12Rytmikkäästi mies takoo vasten vaimonsa peppua. Kumpikin voihkii kiimoissaan. Mies painaa ja rouva vastailee työntöihin. “Mä… mä taidan tulla nyt!” Tuhkanen sopertaa rouvansa olan takaa. Hänen siemenensä roiskahtavat suoleen. “Uuh!” Rouva voihkaisee. “Tunnetko sä… sen siellä?” Mies kysyy takellellen. “Tunnen… spermaa…suolessa…oih!” Rouva ynähtää ja nuolaisee huuliaan. “Tänne on niin makeaa naida ja laueta!” Herra Tuhkanen huohottaa ja tuuppaa etumustaan vaimonsa paljasta persettä vasten. Vielä orgasminsa ajankin mies yrittää vedellä edes taa pitkin suolen sisäpintaa. Kopio 13Tuhkanen vetää märän kyrpänsä ulos suolesta. Rouvan anuksesta pulpahtelee spermaa.”Taisi tulla ihan täyteen.” Herra Tuhkanen huohottaa ja arvioi siemensyöksynsä jälkiä. “Anna äkkiä… suuhun!” Rouva pyytää ja hamuaa miehensä kyrpää.Kopio 14Innokkaasti hän tarttuu varteen kiinni ja alkaa runkata jo hiukan veltostuvaa elintä. Hän imee ja nieleksii siemenen tähteitä joita vielä saa imettyä suuhunsa. Hän puristaa vartta.Kopio 18 “Aih…” Herra Tuhkanen valittaa.”Kipeää!” Rouva saa kuitenkin rutistettua pikku annoksen verran spermaa suuhunsa. Hän kurlaa sillä ja nielaisee. 19Rouva naureskelee ja nautiskelee sperman mausta.”Alapas runkata jotta saadaa se taas panokuntoon.” Rouva tokaisee miehelleen.”Mitäs sulla on… mielessä?” Herra Tuhkanen kysyy. “No ajattelin että otettais toinen kierros tähän perään kun kerran vauhtiin päästiin.” Rouva naurahtaa. Mies tarttuu elimensä ja alkaa vedellä. “Mikäs siinä… onhan tuota liukastettakin vielä jäljellä.” 20Kukas se sitten tässä on? Hän on Ulla. Ulla on kuusitoistavuotias hollolalainen gimma. Ulla on päättänyt yllättää veljensä Juhan. Hän tullut aamusella veljeään tapaamaan. Juha nukkuu vielä. Tyttö ei halua herättää poikaa. Voihan hän odottaa. Ulla päättää keittää hiukan teetä. Hän sipsuttaa keittiöön. Mitäs tämä on? Keittiön pesualtaassa on tyhjä viinipullo ja tasalla nuokkuu käytetty lasi.Kopio 1 Kopio 2 Kopio 3 Kopio 4 Kopio 5 Kopio 6 Kopio 7 Kopio 8 Kopio 9 Kopio (2) 10 Kopio (2) 1314Kopio (2) 12Tässä sitä on hiukan outo perhe. Rouva Ilomäki poikineen. Joka aamu he suihkuttelevat yhdessä. Äiti ja hänen hiukan yksinkertaiset poikansa Vesku ja Pasi. Heillä on aikaa sillä rouva Ilomäki on eläkkeellä. Pojat taasen ovat kummatkin työttömiä vaikka heillä kummallakin on “Urarunkkarin” tutkinto. Sen he ovat saaneet opiskellessaan alan kirjeopistossa ja harjoiteltuaan ahkerasti. Tässä perheessä arvostetaan hygieniaa. Joka aamuisen suihkuhetken aluksi pojat pesevät äitinsä. Huolella. Sitten äiti pesee pojat. Lopuksi äiti myös tyhjentää poikien pussit sinne edellisenä yönä kertyneestä spermasta.  “Pitäähän ne siemenrööritkin pitää puhtaana!” Toteaa rouva Ilomäki.  Pojilla ei ole tietenkään mitään semmoista vastaan.  He kun ovat niin “iloisia” poikia. 015011003001006005017016019020**************************************