PÄIVÄ SIEMENNYSTILALLA!

867865klikki3Kaikki alkaa jo aamusella kun perheen yksikertaiseksi diagnosoitu poika tunkee sekavasti huutaen siskonsa makuuhuoneeseen.p01p02p04 p07 p08Nyt kun siskon pillu on nuoltu liukkaaksi loogisinta on tietysti ottaa myös se seuraavakin askel eli ASTUNTA-  siemennystilalla  kun kerran ollaan. Eihän siskokaan saa jäädä osattomaksi.p13

p12p11p14p17 p19Tämä takaa rauhan tähän taloon ainakin siihen asti kun pojalla alkaa taas ottaa eteen. Yläkerrassa perheen poika, lukiota käyvä Rauno on uppoutunut läksyihinsä. Rauno inhoaa lukiota ja sen läksyjä. Hänestä ne ovat turhan vaikeita. Nytkin poika pohtii ratkaisua varsin mutkikkaaseen laskutehtävään. Samalla kun Rauno lukee matematiikan opustaan ja yrittää löytää vastausta edessään olevaan kysymykseen hiipii pikku-sisko Selma, perheen kuopus sisään huoneeseen. Selma on vasta viidentoista. Toisin kuin kaksi vuotta vanhempi veljensä hän tykkää koulusta ja on kaikissa oppiaineissa todella hyvä. Läksynsä hän on tehnyt jo eilen. Selma istahtaa sohvan laidalle ja huomaa kirjan jonka Rauno on jättänyt tuolille. Rauno on lukenut sitä edellisenä iltana ennen nukkumaan menoa ja runkannut. Selma poimii tuon “runkkumöllärin” ja alkaa selailla sitä. Tyttö luulee sitä jännitysromaaniksi.Kopio 2Kirja ei olekaan mikään tavallinen jännäri. Se on pornokirja.Tyttö plärää sen sivuja ja lukee sieltä täältä.Hän tuntee kiihoittuvansa.Nännit nousevat pystyyn ja pillu alkaa kostua.”Mitäs tässä on?” Selma miettii ja raaputtaa sormenpäällä kellertäviä tahroja yhdeltä kirjan aukeamista. Hän nostaa sormensa suuhun ja maistaa. “Kuivaa spermaa.” Hän toteaa ajatuksissaan. Rauno on saanut tarpeekseen opiskeluista tällä erää. Hän viskaa turhautuneena kynän kirjoituspöydälleen. 

Kopio 1Kopio 3Rauno tempaa kirjan siskon kourasta.Selma yrittää tehdä leikkisää vastarinta ja huitoo nauraen kädellään. Hän piilottaa kirjan paitansa alle mutta Rauno on nopea liikkeissään. Poika vetää siskoa paidan helmasta ja yrittää anastaa kirjan.Selma nauraa ja hänen vasen tissinsä puikahtaa esiin. Vaikka tyttö yrittää kaikin voimin  pitää kirjasta kiinni Rauno ei luovuta ja pian poika sitten saakin kirjan itselleen. Alkaa leikkisä sananvaihto. Kopio 4Kumpikin nauraa. Rauno heittää kirjan sängylleen. Hän tarttuu tyttöä olkapäästä ja työntää toisen kätensä hameen alle. Sisko ei vastustele.Kopio 5Selman kooltaan pieneksi jo tunnettu pillu on todella kosteana. Sen tuoksu leijailee niin tytön pikkuhousujen kuin niiden päälle vedettyjen sukkahousujenkin alta pojan sieraimiin. Himot heräävät. ”Mitä nyt?” Sisko kysyy ja virnistää kutsuvasti. Irstas himo saa pojan sekaisin päästään. Hänen etumuksensa alkaa pullottaa. Jäykkä kulli litistyy alushousujen lahkeessa reittä vasten. Hänestä tuntuu että hänen on pakko saada siskoaan. Alkaa hauska ilotyttö ja asiakas- leikki, se joka kummallekin on tuttu jo vuosien takaa. Sitä leikitään siten että Rauno on asiakas ja Selma maksullinen nainen. Leikin alussa tehdään tuttavuutta, kysellään asiakkaan tarpeita ja neuvotellaan hinnasta.

Kopio 6Rauno tarttuu kiinni siskonsa sukkahousuihin ja vetäisee ne pakaroiden yli alas. Hän sujauttaa sormensa tytön pikkuhousujen alle ja tempaisee nekin tieltään. Siskon pyöreä ja siloinen pylly pyöristyy hänen edessään. Asiakas on tehnyt tarpeensa tietyksi. Nyt neuvotellaan vielä hinnasta.Kopio 7 Hetkeäkään epäröimättä Rauno tarttuu housuihinsa. Näppärästi hän avaa nahkaisen vyönsä ja kiskaisee vetoketjunsa auki. Housutkaan eivät ole esteenä enää ja ne hän nykäiseekin alas. Hän tarttuu alushousujensa helmaan ja pyöräyttää ne puoliväliin polvia. Hänen verellä täyttynyt nuorukaisen kalunsa ponnahtaa esiin. Se on sileä ja vaalea. Komeasti se läpsähtää vasten pojan vatsaa ja laskeutuu sitten vaakatasoon oieten sitten täyteenmittansa. Nuorukainen upottaa sormensa siskon pakaralihaksiin ja venyttää pyllynposket erilleen. Selman haarus avautuu. Hän tunnustelee siskon pillua. Häpyhuulet ovat jo ihan turvonneet. Sisko ynähtää hyväksyvästi kun veljen sormenpäät hipelöivät jo sisempiä häpyhuulia.Pojan sormenpää löytää emättimen ja painautuu reiästä sisään. ”Uui…” Sisko puuskahtaa.Nuorukainen ottaa seisokissa jykyttävän kalunsa sormiensa väliin. Hän vetää esinahan terskan juureen. Paljas terska helottaa valmiina koitokseensa. Rauno ohjaa terskan pään siskon aukolle. Hän pyörittää terskaa aukolla ja painaa sen sitten sitä vasten. Emätin antaa myöten. Terska työntyy sisään liukkaaseen kukkaroon. Poika korjaa hiukan asentoaan ja nykäisee itsensä syvemmälle. Varsi seuraa terskaa ja katoaa hitaasti siskon uumaan. Siskon pillu on kuuma ja liukas. Se ottaa veljen vastaan mitä suurimmalla riemulla.Kopio 9 Millään sanoilla kuvailematon nautinto kulkee kullin läpi ja kautta koko kropan. Rauno parahtaa. ”Mikä uuma sulla onkaan!” Hän toteaa. Poika tuntee mitä suurinta mielihyvää. Siskon pillu hellii ja rakastaa. Aivan kuin se olisi valeltu sisältä sulan huumaavalla hunajalla.Kopio 8Kopio 11Sisko hytkyy ja poukkoilee veljensä otteessa. Rauno painaa päälle kuin orhi. Hänen kalunsa liikkuu tasatahtia liukkaassa kolossa. Sisko vastaa pojan liikkeisiin. ”Tää tekee sulle hyvää.” Poika huokaa siskon korvaan.”Niin…niin tekee.” Sisko supahtaa läähättäen vastaan. Selman kroppa nykii ja pyllynposket helottavat.Hän vaikeroi nautinnosta. Hänen suunsa avautuu ja kurkusta kuuluu vaimea ähähdys. Rauno nai varmoin ottein. Hän pitelee tiukasti kiinni siskonsa persuksesta. “Oo…sä oot yliveto…” Hän ähisee. Sisko huohottaa. Huohotus on nopeaa ja katkonaista. Aina väliin tyttö nielaisee tyhjää. “Ollaan me kyllä aika outo sisarusparvi, vai mitä?” Rauno pukahtaa. “Miten nii?” Sisko kysyy ja vilkaisee veljeään olkansa yli. “No kun me nussitaan keskenämmekin niin kun me nyt.”  ”Vielä vähän…vielä hiukan lisää.”Kopio 15Siskon pillu litisee. Rauno vaihtaa hiukan asentoa. Hän hidastaa tahtia ja alkaa työnnellä kullia sisään sen juurta myöten. Joka työnnöllä pojan kivekset hytkähtävät siskon persustaa vasten. Sitten hän vetää vartta ulos niin että vain terska jää emättimen sisälle. Se taas johtaa rajuun työntöön juurta myöten takaisin sisälle liukkaaseen ansaan. Joka vedolla ja jokaisella työnnöllä siskon perse hytkähtää. “Hmm…” Selma puuskuttaa. “Py… pystytkö pi… pitelemään vielä… mä oon jo i… ihan siinä…?”Hän pyytää tissit paidan helman alla hytkyen. Nuorukainen puristaa hampaat yhteen. ” Joo, ei multa vielä tuu…” Veli vastaa ja huokaa.Kulli ottaa isompia kierroksia. Sisko kieriskelee paikoillaan. Hänen perseensä nousee hiukan ja laskee taas. Selman suu avautuu ammolleen ja hän päästää ulvahduksen. Hän on saanut orgasmin. Ei yhtään liian aikaisin tai sen enempää myöhäänkään. Raunon kulli nytkähtelee.Poika puristaa kouransa siskon paljaaseen reiteen ja korskahtaa. Hänen siemennesteensä roiskuu sisään siskon emättimeen.Kopio 12 Poika vetää märkänä kiiltelevän kalunsa siskonsa himohaarukasta ja jättää siemenet muhimaan. Mitään raskauden vaaraa ei kuitenkaan ole. Sisko kun on huolehtinut ehkäisystä. Hän on kuitenkin hieman tyytymätön. Se maksupuoli kun jäi himojen ottaessa vallan kokonaan lapsipuolen asemaan. Vaikka siskolta jääkin nyt se kymppi saamatta lupaa Rauno avittaa muutamalla eurolla ja sitä paitsi onhan hän sitoutunut jo muuhunkin ennen tätä. Mitä Selma tästä tuumii? Sitä hän ei kerro.Kopio 10

Mitäs kylppärissä sitten tapahtuu. Tässä on perheen toisiksi vanhin tytär Pirjaana. Pirjaana on Hollolan Hinkkityttö vuosimallia 2010. Eikä tuo titteli ole herunut muulla kuin ansioilla. Ne ansiot roikkuvat Pirjaanan rinnuksilla. Hän on iloinen, isotissinen ja kurvikas nuori nainen joka ei sulojaan peitä. Ehkäpä hänellä on piileviä taipumuksia exhibitionismiin? Lisäksi hänellä on intohimoja. Yksi niistä on maito.Tyttö on aivan hulluna siihen.01Hänelle ei riitä vain yksinomaan maidon juonti, ei- hän haluaa myös peseytyä siinä.Nytkin hän on tuonut maitokannun kylpyyn.02Ihana vartaloa hellivä maito valuu pitkin tytön muotoja. Aina väliin Pirjaana ottaa huikat kannusta.”Tämä se vasta on namia!” Hän huokaa ja kaataa sitten valkoista nestettä kropalleen.0304Loput maidot tyttö valuttaa karvakolmiolleen. Tyttö nostaa tyhjän maitokannun hyllylle ja nostaa shamppoonsa esiin.05 Maitoshamppoota! Pirjaana saippuoi muhevat hinkkinsä ja alkaa pestä niitä Hän puristelee ja vaivaa niitä estoitta.06Väliin on hyvä nostaa tissiä ja nuolaista nänniä.”Onkos mulla söpöt nännit?” Pirjaana kysyy ja värähtää itseaiheutetusta nautinnosta.08Kun tissit on pesty täytyy myös karvakolmio varsinkin häpyhuulten välinenalue hinkata puhtaaksi. Siellä saattaa olla vielä kuivaa spermaa viime yön jäljiltä.”Täytyy pestä ettei muutu voiksi!” Tuumaa tyttö tirskuen.07Nyt tyttö on puhdas!”Niin puhdas kuin vain voi olla.” Hän toteaa itsekin ja vetäisee pyyhkeen narulta. Pirjaana kietoutuu pyyhkeeseen ja moiskauttaa lähtiessään kuuman lentosuukon ystävilleen. ”Ehkäpä säkin uskaltaudut ensi kerralla maitokylpyyn mun kaverikseni.” Tyttö hihittää.09

Heti sen jälkeen kun Pirjaana on poistunut kylppäristä rientää sinne hänen isänsä, keinosiemennystilan isäntä. Kusihätää ei hän pode. Hänellä seisoo eikä jäykkyys tahdo laskea itsekseen. Hän päättää runkata.Mies asettuu suihkukoppiin, levittää jalkojaan ja tarttuu seisovaan kulliin. Hän vetää esinahan terskansa taa ja alkaa nytkyttää. Äkisti hän kuulee vaimonsa ja edellä tapaamiemme “lasten” äidin sokerisen äänen. 01Pakkohan siinä on emännänkin riisua ja työntää itsensä suihkukoppiin tarjoamaan auttavaa kättä…03 0204 05AIKUINEN NAINEN + AIKUISEN NAISEN TARPEET= LIUKASTE!06

Liukastetta reikään niin kyllä se taas siitä…08

0907 Jätetäänpäs tilan päärakennuksen porukka omiin oloihinsa ja vilkaistaan hiukan mitä kuuluu pieneen sivurakennukseen.Siellä asuu perheen esikoistytär renkimiehensä kanssa.pic01 pic02 pic03 pic04 pic05DSC02864(1) pic07 pic08 pic09 pic10 pic11 pic12 pic13 pic14 pic15Tällaista oli siis Pantavan keinosiemennnystilalla Hollolan Kyrvänjuuressa. Tilalla jonka toimintaa ei MTK tue millään tavalla ja joka ei nauti maatalous- sen enpää kuin potenssitukiakaan.