Category Archives: LUKIJAN OMAT JUTUT!

KESÄKOKEMUKSIA ELI EI KESÄLLÄKÄÄN VITUTTA!

Vitun kuumaa ja kireää heinäkuuta Hollolan privaatin seksikoulun ystävät! Vaikka itse koulu, sen henkilökunta ja oppilaat ovatkin vielä kesäseksilomillaan ei ole syytä jättää päivityksiä retuperälle. Tämän postauksen sisällöstä vastaa kaksi Hollolan privaatin seksikoulun oppilasta Yrsa ja Maura. Kumpikin ovat kiimaisia ja smermanjanoisia hollolalaisia pimatsuja. Tumma ja tulinenkin Yrsa on kuusitoistavuotias. Hän asuu Lahdessa yhdessä omien sanojensa mukaan “hiukkasen pervahtavan” perheensä kanssa jossa porno ja seksi EIVÄT ole tabuja, vaan osa tavallista tervettä elämää. Vaalea mutta tisseistään sangen tarkkaMaura taasen on Yrsan kaksikymmentä vuotias ystävätär. Kummatkin tytöt tunnustautuivat Hollolan privaatin seksikoulun rehtorille, Amalia Altapannulle biseksuaaleiksi. 

Aivan aluksi lukaisemme yhdessä pari Hollolan privaatin seksikoulun ystävän lähettämää seksikokemusta.  Yrsa ja Maura ovat yhdessä valinneet nämä herkuteltaviksemme. Tämän ensimmäisen kokemuksensa on lähettänyt nuori nainen nimimerkin ” Heinolassa jyystää” suojissa.

Olin kesäkuun alussa käymässä kotipaikassani Heinolassa. Heinola on pieni ja virkeä kesäkaupunki mutta vielä tuolloin mökkeily-ajan vasta sarastaessa “harmaa” ja suoraan sanottuna ikävä.  Varsinkin kun on jo jonkin aikaa asunut isommassa paikassa. Joka tapauksessa siellä asuvat porukat mukaan lukien itteäni nuorempi 18 vuotta talvella täyttänyt veljeni Olli. Tarkoitus oli lähteä viettämään iltaa lapsuuden leikkikumppanini Lotan kanssa. Lotta on kuten mäkin siinä kakskyt ja risat. Toisin kuten mä niin Lotta oli jäänyt Heinolaan. Hän oli löytänyt sieltä töitä mutta minä jouduin muuttamaan Ouluun opiskelujeni takia. Olin vetänyt siistit kesäiset pukineet ylle, en mitään biletyskimalteita sillä mitään bileitä ei ollut tiedossa. Lisäksi oli vielä hiukka viileää ja biletyskuteet… ne ei yleensä ole kovin lämpösiä. Olin lähdössä kun kuulin veljeni Ollin äänen. Hän on hoikka ja pisamanaamainen kundi. — Tuo mulle vittua tullessas! Hän kiekaisi ohittaessani hänen huoneensa avonaisen oven. – Jos löytyy tai joku sut huolii! Vastasin nauraen ja kipitin ulko-ovelle. Saavuin siihen melkolailla ainoaan mielestäni “oikeaan” baariin joka Heinolassa on. Saatuani juomani istahdin yhteen pöytään. Samassa kännykkä soi. Lyhyesti. Sain tekstarin Lotalta. Lotan viesti oli lyhyt mutta anteeksipyytelevä. Hän ei päässyt tulemaan. Syytä hän ei maininnut. Työnsin kännykän käsilaukkuuni ja katseeni osui vastapäätä olevaan pöytään jossa istui yksi minun ikäiseni nainen. Hän oli minua hiukka muodokkaampi, ehkä keskipituinen ja ruskeahiuksinen. – Tuliko oharit? Hän kysyi. Nyökkäsin. – Joo, se on vaikeaa saada ketään kiinni ja ulos näin keskellä viikkoa. Pikkukaupungin pulmia. Myöhemmin kesällä on sitten toisin. Hän virkkoi. Nostin juomani ja käsilaukkuni siirtyäkseni naisen pöytään. Huomasin hänet miellyttäväksi ja keskustelun haluiseksi, joten pääsimme nopeasti samalle aaltopituudelle. Keskustelimme kaiken maailman asiat, silloin, kun kumpikaan meistä ei ollut tanssimassa tai tanssimme samaan aikaan. Sanonkin tässä häntä Matuksi – joka olisi hyvä lempinimi hänelle koska oikeaa nimeä en tietenkään halua paljastaa. Ilta oli mennyt niin pitkälle, että vuorokausi vaihtui toiseen. Tuli valomerkki ja lähdimme Matun kanssa yhdessä pois. Ulkona jatkoimme juttelua ja pian tajusimme että mehän asutaan nyt melko lähellä toisiamme. Kävelimme yhdessä pitkin katua ja vielä toistakin. Tulimme kadunkulmaan, josta meidän olisi pitänyt erota. Sanoin Matulle: — Olisihan meillä tilaa. Olen viikonloppua yksin tai siis kaksin nuoremman veljeni kanssa. Pääsisit kyllä yöksi, jos viitsit kävellä vielä kilometrin.  Meillä on kotona siideriä ja kaljaa. Matu naurahti ja nyökkäsi. – Mennään sitten teille. Hän totesi nauraen. Tultuamme meille, veljeni kuorsasi huoneessaan autuasta untaan.Hänen kuorsauksensa kuului alas ulko-ovelle asti. – Oho, veljeni on nukahtanut. Minä tokaisin. – Mennään ylös mun entiseen huoneeseeni. Mulla on matkalaukussa juotavia. Tuumasin ja tartuin Matua kädestä. Vedin Matun perässäni yläkertaan ja samalla vilkaisin veljeni huoneeseen. Hän makasi sängyllään ja ynisi. Mitä lie nähnyt, koska miehuudenkohta pullotti niin uhkaavasti. Hiivimme Matun kanssa viereiseen huoneeseen jossa aloimme juoda laukustani esiin kaivamiani juomia, pääasiassa siideriä. Hetken hiljaa supateltuamme niitä näitä Matun tuli hätä päästä pissalle. Myös minua kusetti joten hiivimme veljeni ovi-aukon ohi kylppäriin. Matu asettui pöntölle ja pissasi. – Älä vedä sitä, mä pissaan samaan. Totesin ja asetuin pöntön päälle Matun noustua ja pyyhittyä paikkansa. Pissasin ja samalla vilkuilin Matun tissejä. – Meillä on varmaan saman kokoset meijerit. Tokaisin. Matu tarttui pukimensa yläosaan ja veti sen alas. Paljaat hinkit hyllähtivät esiin. Matulla oli isot pallotissit. Sellaiset jotka kasvattavat kivasti ilmapalloa muistuttavan muodon ja nännit rusottavat melko suurien nännipihojen keskeltä. Nousin, pyyhin pimppini ja vedin vessan. Tulin Matun eteen ja tartuin omaan paitaani. Vedin sen alas ja annoin tissieni hompsahtaa ulos. – Sulla on tosi komeat. Huokaisin nielaisten ja hipaisin sormin Matun rintamusta. – Kiitti, niin on sullakin. Nainen vastasi ja silitti niin ikää sormin mollukoitani. – Mulla taitaa olla sittenkin hiukan pienemmät totesin. – Mulle menee C kupin rintsikat mutta pienemmät ei saa olla. Minä totesin. – Onkohan meillä samankokoiset pyllytkin? Matu mietti. Asetuimme vierekkäin ja vedimme pöksyt alas. Kummankin perse oli paljaana. Pyllistelimme ja vertailtuamme omiamme ja toistemme persettä totesimme nekin lähestulkoon samaa kokoluokkaa edustaviksi. Myös muoto oli melkolailla sama. Huomasin miten Matu vilkuili peppuani ja nuoli huuliaan. -Oox sä koskaan ollu tytön kaa? Matu kysyi. -Oon…  kerran, oletkos sinä? Työnsin Matun vasten lavuaaria ja tartuin hänen pikkuhousujensa vyötäröön, vedin pikkuhousut alas ja painoin kasvoni naisen jalkoväliin. Pillu oli kaunis ja sileäksi sheivattu. Matu ei vastustellut. Olin kyykylläni hänen jalkovälissään. Painoin kieleni hänen häpyhuultensa väliin. Tunsin kielelläni lievän pissan maun. – OIH! Matu voihkaisi. Hän levitti polviaan ja kostea lievälle pissille tuoksuva pillu avautui suuni hyväiltäväksi. Nuolin häpysuulten väliä ja imin melko kookkaaksi turvonnutta häpyhuulta huulieni välissä. Matu nosteli ja laski peppuaan. Nuolin pillun sisäosaa summa mutikalla, hulluna himosta. Painoin kieleni pään Matun häpykielen alle ja aloin nuolla sitä. – Joo… just siitä! Hän ynähti huokaillen. Matu tarttui kiinni päälaestani ja rutisti hiukseni sormiensa väliin. Hän laukesi huohottaen. – Ihanaa… ihana orkku. Matu voihki. Minä nousin pystyyn ja pyyhkäisin suuni. Matu hymyili minulle ja hengitti nopeasti sydän pamppailen. – Kiitti! Hän nieleksi. Huomasin, kuinka Matu vilkuili kohden veljeni huonetta. Kuorsaus oli vaiennut. – Heräskö se? Matu kysyi. – Tuskin, se vaan kääntyi kyljelleen, se nukkuu sikeesti. Hihitin. – Tota , seisoiks tolla sun broidillas, pöksyissä meinaan, silloin kun tultiin? Matu kysyi virnistäen. Naurahdin. – Ai säki huomasit? – Joo. Matu hihitti. Matu nousi ja hiipi veljeni huoneen ovelle. Hän kurkisti sisään siideritölkki kädessään nukkuvaa veljeäni. Toisin kuin olin luullut Olli nukkui yhä selällään. Matu naurahti hiljaa osoittaen Ollia ja hänen housuissa seisovaa elintä.  – Onx se iso, sun veljelläs, oox sä nähnyt sen? Matu kuiskasi olkansa yli minulle. Sitten muistinkin sen, mitä veljeni vitsaili lähtiessäni.” Tuo mulle vittua tullessas!” — Tehdään sille jekku. Minä oon tässä, mee, avaa sen sepalus, tartu sitä kyrvästä kiinni ja ravistele hereille, niin saadaa tietää mitä hän tuumaa, kun näkee ihan vieraan naisen ja käden kalussaan. Matu hihitti ja nyökkäsi ja asteli varoen kynnyksen yli. Jäin kuuntelemaan oven taakse tapahtumien edistymistä. — Ku… kas sä olet ja mitäs sä täällä teet, missäs Pia on? Kuului veljeni hetken perästä kysyvän. Purskahdin nauramaan ja astuin huoneeseen. — Mitäs pelleilyä tämä on, veli kysyi minut nähtyään ja Matun pidellessä seisovaa kyrpää kourassaan. Selitimme jekkumme veljelleni. Hän nousi istumaan ja punastui mutta pian alkoi myös naurattaa. — Johan on tytöt leikkisällä päällä. Hän tuumasi. – Saanx mä runkata siemenet ulos vai haluut sä seisottaa vaa? Matu kysyi rohkeasti. – Runkkaa joskerran uskallat! Olli vastasi kipakasti. Matu alkoi vemputtaa kädellään. Veljeni heittäytyi sängylle selälleen ja levitti käsivartensa sivuilleen. – Oh! Ooo! Hän huokaisi. Kauaa Matun ei tarvinnut Ollia runkata sillä pian poika lennätti spermansa ulos nivusistaan. – Uuh… hesistä. Olli huokaisi ja pyyhkäisi kämmensyrjällä otsaansa. Istahdin hänen viereensä, kumarruin hiukan, tartuin poskista ja suutelin. Vaihdoimme märän kielisuudelman. Matu tuijotti meitä kahta. – Joo, me ollaan tämmösiä. Vastasin nuoren naisen tuijotukseen. –Ai jaah! Matu totesi nyt vuorostaan punastuen. – Ei kai sulla oo mitään tämmöstä vastaan? Kysyin. Matu hihitti ja pudisti päätään. – Mulla ei oo sisaruksia joten mä oon aina saanu… leikkiä itteni kaa. Matu totesi ja osoitti sormella alapäätään. Se nauratti meitä kaikkia kolmea. -Mutta eikös leikitä kolmestaan, vaikkapa ensin pelaamalla pokkaa? Olli kysyi. No, Matu oli valmis siihen, enkä minäkään voinut huonommaksi jäädä, vaan suostuin. Olli otti kortit yöpöydältä, sekoitti ja jakoi ne. Pelasimme ja ryystimme siideriä. Viimein mä ja Matu olimme kumpikin häviöllä. Veljelläni oli vielä paitansa jäljellä. – Jos teistä tästä lähtien jompikumpi hävijää, niin se saa imeä minun kyrpääni minuutin. Olli tuumasi äkkiä. Nauroimme. Matu rykäisi… – Kestät sä minuuttia, se on aika pitkä aika? Olli katsoi naista korttiensa yli. – Ootsä kova imemään? Matu naurahti. – Mä oon jo 22 vuotias, jotkut sanoo että näytän vanhemmalta jotkut taas että nuoremmalta joka tapauksessa on tässä jo tullut opittua imemäänkin. – Okei…sittenhän sä voi opettaa tota mun siskoakin… se ei vielä osaa… silleen. olli virnisti. Iskin kepeästi rystysellä poikaa kylkeen. – Hiljaa pikkupojat tähän aikaa yöstä. Tokaisin. Mä hävisin ensimmäisen pelin.– Sori Matu, nyt se taitaa ollakin siskon huki. Olli sanoi ja nousi kyrpä puoliksi jäykkänä tuoliltaan. Laskeuduinpolvieni varaan ja nuolaisin huuliani.Tartuin veljeni kyrpään, se olikin minulle jo ennestään erittäin tuttu. Se oli noin 14 senttiä erektiossa ja paksu, runkkasin hiukan vartta ja otin sen huulieni väliin.Terska upposi kuumaan suuhuni, veljeni joka oli täydessä elämänvireessään myhisi. Otin kalun läheskurkkuuni saakka. En ehtinyt imeä sitä kauaakaan, kun tunsin vieraat sormet hipelöimässä tussuani. Tajusin, että ne eivät voi olla veljeni sormet, vaan Matun. Levitin polviani erilleen ja Matun sormet upposivat posliiniksi ajellun vittuni häpyhuulten väliin. Valtaisa hyvä olo levisi alavatsani kohdille. Se kasvoi ja laajeni. Se lisäsi himojani ja yhä kiihkeämmin imin Ollin elintä. Matu hankasi vittuni sisukkoa ja vuoroin taasen puristeli hyllyviä tissejäni sormiensa välissä.Hän ynisi mielihyvästä. Tunsin veljeni elimen laajentuvan ja käyvän viimeiseen taistoon. Hankasin sitä suussani yhä kiihtyvässä tahdissa. Kaiketi Matukin tajusi sen, että jompi kumpi meistä saa kohta orgasmin, koska nythän yhä kiivaammin hieroi paisunutta klitoristani. Sitten se ampui, nimittäin Ollin elin. Sain maistuvat ja kuumat piimät suuhuni kuin tykin putkesta. Nielin niin paljon kuin ehdin Matun samalla hinkatessa klitoristani. Jännitin alaruumistani ja pyllistin. Samalla aloin liikuttaa alapäätäni saadakseni entistä enemmän irti Matun sormileikistä. Hetken kuluttua laukesin itsekin, Matun uskomattomaan käsihierontaan. – Olli ja mä tultiin jo, mutta sä et ole vielä saanut mitään. Odotas, kun pääsemme Ollin kanssa vauhtiin niin se on meijän vuoro hoidella sua, tavalla joka on polttava ja sukurutsingin kuuma.  – Tilataanko välistä pizzaa? Minä pyysin. – Joo mulla on ainaskin nälkä. Matu tokaisi. -Onx se vielä auki? Vilkaisin Ollin seinäkelloa. – On se vielä mutta mitä otetaan?  Matu mietti hetken – Kelpaax teille iso tropikaana? Minä nyökkäsin. – Ota toi mun kännykkä. Olli sanoi ja näpytti puhelimensa pikavalinnasta pizzerian numeron. – Tilaa sä niin tulee nopeemmin. Hän sanoi ja ojensi kännykän Matulle. Olli riisui loput vaatteensa, mitä oli vielä jäljellä. Sillä aikaa kun Matu hoiti tilausta Ollin kuiskatessa huohotustensa väliin osoitteemme runkkasin veljeni kyrpää. Halusin sen toimintakykyiseksi mahdollisimman pian. – Hae se sun dildos. Olli huokas. – Saatte matun kaa kahta mulkkua. – Okei. Hain  matkalaukustani hieromasauvani valmiiksi. Sillä väliä Matu oli saanut pizzatilauksen hoidettua. – Hei, tuu lesboillaan vähän. Hihkaisin hänelle. Heittäydyin selälleni ja nainen laskeutui päälleni. Matu painoi huulensa suulleni. Suutelimme ja hankasimmekieliä yhteen. Sitten Matu nuoli leukaani ja paineli samalla sormin tissejäni. Hän suuteli kaulaani ja painoi huulensa nännieni ympärille imien kumpaakin tissiäni. Nainen valui alemmas vartaloani pitkin. Hän pyysi minua levittämään pilluni. Nostin polvet koukkuun ja levitin ne erilleen. matun sormet painuivat sisään emättimeeni. Matu runkkasi kaksin sormin, kummatkin etusormet upposivat sisään vuoron perää ja hankasivat siellä eestaa. Pyysin Matua tulemaan vierelleni sängylle. Ollille sanoin taasen kehoituksen alkaa elvyttää kyrpäänsä. —Saat vähän aikaa katsella, mitä tässä oikein tapahtuu. Yhdy sitten mukaan, kun et enää voi himojasi vastustaa. Aloin hyväillä Matua, imemällä häntä kaulasta.Jatkoin suutelujani yhä alaspäin. Saavuin tisseille, jotka oli suuret ja todella kimmoisat. Nännit tököttivät pystyssä kuin pikkupojan pippeli. Imaisin nännin suuhuni ja hieroin kädelläni Matun alavatsaa. Jatkoin suutelujani yhä alemmaksi, kohti hennon karvoituksen omaavaa jalkoväliä. Huuleni painautuivat vasten paksujahäpyhuulia. Matu levitti haarojaan ja kostea vittu avautui huulieni edessä. Painoin kieleni häpyhuulten väliin. Kohtasin klitoriksen. Näykin sitä hampaillani jasormeni työnsin Matun kireään ja puhdasta mahlaa vuotavaan reikään.  Ojensin käteni ja otin sauvan. Käänsin se surisemaan. Imaisin sen terskaosaa ja painoin sen sitten Matun kostealle reijälle. Sauva upposi kiltisti sisään. Runkkasin surinakepillä naista. Hän voihki ja vääntyili. Aina väliin hipelöin kielellä hänen klitoristaan joka sojotti pystyssä kuin marja kiisselin päällä. Tunsin jotakin kovaa pilluni huulilla.V eljeni siellä tutki sormin pilluani. Pian hän olikin jo työntämässä kaluaan sisääni. Terska painautui sisääni ja koko varsi seurasi perässä. Ai hitto, mutta johan teki hyvää. Työntelin hieromasauvaa Matun emättimen aukosta sisään, jatkaen yhä klitoriksen imemistä. Ollin kulli jyysti pilluani ja Matun suoraksi ojentuneen käden ankara koura puristeli pojan kiveksiä. -Puristele kovemmin. Olli mumisi. Naimisen tuoksut ympäröivät meidät voi-makkaana, lisäten himojamme kohti viimeistä räjähdystä. Olli kiihdytti tahtia. Työntö, työnnöltä kalu tuntui laajentuvan sisälläni entisestään. Sitten se tuli. Kuuma suihku ryöpsähti emättimeeni. Matu kiemurteli käsittelyssäni, työntäen takapuoltaan ylöspäin kiivaasti huohottaen. Hänen kroppansa heilahteli eestaa. Samoin isot taikinatissit. Ne keinuivat ja punaiset hiukset liikahtelivat yläselän päällä. Viimein hän avasi suunsa ja kimeästi vinkasten retkahti veltoksi. Tajusin hänen saaneensa sen, mitä olimme etsimässäkin. Vedin sauvan ulos emättimestä ja käänsin pois surisemasta. Makasimme siinä kaikki kolme. Alasti ja tyydytettyinä. – Jos vielä otetaan uusiksi… te voisitte tulla mun luo. Mä asun yksin. – Milloin me tullaan? Olli kysyi ja röyhtäisi. – No. Vaikka tänä iltana… Matu naurahti ja iski silmää. Vilkaisin Ollia joka virnisti innostuneesti. – Tullaan! Totesimme veljeni kanssa yhteen ääneen.

Nimimerkki ” Heinolassa jyystää” 

Palataanpas jälleen Hollolaan, Suomen irstaimpaan kuntaan. Tässä meillä on terhakka perhetyttö Pinja. Hän on kuusitoistavuotias, syntymästään asti kuuromykkä mutta muuten aivan tavallinen tyttö. Vaikka Pinjalla onkin tämä pieni kuuloonsa ja puhekykyynsä liittyvä vamma ei se tietenkään tee hänestä tarpeiltaan muita kummempaa. Aivan samat halut ja tarpeet hänellä on kuin muillakin samanikäisillä nuorilla naisilla. Pinja tarvitsee ja himoaa mulkkua, mieluiten suuhunsa. Pinja on aivan hulluna imemään kullia ja maiskuttelemaan vasta ulos pulpunneella siemennesteellä eli heikkona spermailuun. Spermailuhan on leikittelyä siemennesteellä ja sen tuottamaa kiihotusta ja tyydytystä suussa. Tyttö spermoittelisi vaikka kaiket päivät ja miksei myös yötkin läpeensä. Onneksi tytön ei tarvitse lähteä spermanhakuun kotinsa ulkopuolelle. Pinjalla on kaksi isompaa veljeä… tytön suureksi iloksi. Pinjan veljet ovat iloisia siskostaan. Sisko kun ilahduttaa heitä päivittäin. Ilahduttaa imemällä kullia ja spermalla pelehtiessään. Sisko tykkää imeä heitä päivittäin ja tarvittaessa vaikka molempia samaan aikaan. Parasta tietysti on että lopuksi Pinja myös nielee kaikki spermat. Mitään mitä pojilta virtsaputkenpäästä pulpahtaa ei jää siivottavaksi! Huumaannuttuaan oikein imemään lypsää tyttö veljiensä pallit typötyhjiksi periaatteella… pisaraakaan ei jätetä. Sellaisen jälkeen hoikan Pinjan vatsan luulisi suorastaan pullottavan spermojen paineesta. Yleensä Pinja imee veljeä tai molempia silloin kun heidän vanhempansa ovat poissa kotoa tai sitten illalla virallisen nukkumaanmenoajan jälkeen. Nuorten vanhemmat kun menevät aikaisin maate. Pinja ja hänen veljensä kun haluavat pitää touhunsa salassa vanhemmiltaan – totta kai. Tapaamme Pinjan otolliseen aikaan. Sellaisella hetkellä jolloin tyttö on taas sillä päällä. Vilkaiskaas vaikka, nytkin Pinjalla on aivan HIRVEÄ hinku. Hän haluaa imeä. Hän hiipii veljistään vanhemman huoneeseen ja alkaa esittää elekielellään mitä haluaa. Tytöllä on aivan oma tapansa tehdä tahtomansa poikien tiettäväksi. Tämä viestintä ei varmasti mene keneltäkään ohi…
Hyvät ystävät! Hollolan privaatin seksikoulun kansliaa on lähestynyt nuori opiskelijatar Jaara. Jaara täyttää kuluvana kesänä yhdeksäntoista vuotta. – Siinä tulee samalla täyteen kuusi vuotta karvoituksen hoitoa. Tyttö kertoo. – Mun karvoitus alkoi kehittyä melkein heti kun olin ohittanut 13 vuotis synttärini. Samalla tissit alkoi pulpahtaa esiin ja lantio… naisellistua. Mulla on aina ollut melko kesy ja pehmeä karvoitus.  Ihan alussa silloin 13 ja 14 vuotiaana diggasin kammata karvoitustani. Yleensä se tapahtui ittetyydytyksen alussa ja lopussa. Makasin sängyllä ja levitin haarani. Vedin pienen tyynyn persustani alle. Sitten otin kamman ja aloin vedellä avoimena paistavan pilluni reunalta nousevaa karvoitusta siististi suuntaan jos toiseen.  Sitten oijoin myös häpykummun karvoituksen. Se oli kiihottavaa ja johtikin yleensä aina runkkailuun ja orgasmiin. Karvoitukseni on yhä maltillista. Silti diggaan sheivata sen vex. Sheivannut oon lukio-ajoista. Silloin ostin sähköisen sheivarin mutta ei se kestänyt kovin kauaa. Parhaat ja varminnan tulokset saa manuaalihöylällä ja kunnon vaahtopesulla! Ensin pesen pillun ja sen ympäristön niin että se on ihan vedestä märkänä. Seuraavana levitän vaahtoa pillulle ja sisäreisien taipeisiin.  Itte tykkään vedellä ensin häpykummun ja navan välisen ihon sileeksi mutta tiedän että moni tekee sen viimeisenä. Kun siirryn häpyhuulten lähelle yleensä kyykistyn. Silloin sheivaus sujuu tarkemmin ja tuntuu paremmalta.  Mitään tarkkaa järjestystä mulla ei sheivauksessani kuitenkaan oo. Kun vasen puoli on putsattu seuraa oikean sheivaus. Siinä välissä huuhtelen höylän useaan kertaan. On tärkeää että terät ovat aina puhtaat. Silloin ne leikkaavat tasaisesti ja turvallisesti. Tässä vaiheessa vain keskellä, häpykummun alaosassa on karvoitusta. Lisään tarvittaessa vaahtoa ja sivelen ne vex. Sheivaan myös pyllykarvoituksen eli persposkien välin.Kaikki eivät sitä tee mutta minusta se on kivaa. Apuun tarvitaan peiliä, seinäpeiliä mieluiten koska sen edessä täytyy pyllistellä ja levittää persposkia sormin. Alussa perssheivaus voi olla hankalan tuntuista koska täytyy pelata peilikuvansa kanssa muuta kyllä senkin niksit äkkiä oppiin. Lopuksi pesen kaikki sheivatut paikat lämpimällä ja runsaalla vedellä. Lopputarkastan ja korjaan mahdolliset yksittäiset, sheivauksessa katkeamattomat  karvat vex.
KUN SHEIVAUS on tehty eli haluttu lopputulos on saavutettu on aika pestä vaahdot ja irtokarvat pois. Sen teen säätämällä sopivan kuuman suihkun, säätämällä veden voimakkuutta ylöspäin  ja pesemällä sitten itseni huolellisesti.   Voimakas suihku huuhtelee paikkani putipuhtaiksi. katsokaa vaikka, eikös tulekin sileää ja putipuhdasta. 

Seuraavassa Hollolan privaatin seksikoulun ystävän ja itsensä “isoksi tytöksi” kuvailevan nimimerkin “Rantapoikaa – 100% suomalaista!” on lähettänyt seuraavan raporttinsa otsalleella…

KUIN TILAUKSESTA!

Viime kesänä Vesijärven rannalla Lahdessa ollessamme nautin ”nuoresta pojasta” ja opetin hänelle naimisen taidot. Sanoessani ”nuori poika” tarkoitan nyt itseäni hiukan tuoreempaa tapausta sillä en ole kovin varttunut minäkään – jos vielä pieni leikillisyys sallitaan. Olen 49 vuotias, kuulemma ikäistäni jopa selvästi nuoremman näköinen mutta ehdottoman ”tukeva” brunetti. Olen avoliitossa. Olen ollut yhdessä nykyisen kundikaverini kanssa nyt yhdeksän vuotta. Vaikka alussa ja jo sitä ennen nussimme päivittäin, joskus useitakin kertoja, on seksielämämme jo jotenkin väljähtänyttä, ainakin omasta mielestäni. Mieheni ei halua nussia yhtä paljon kuin minä. Pari kertaa viikossa, siis parhaimmillaan, on hänen nykyinen maksiminsa. Se surettaa minua mutta onneksi minulla on itsetyydytys jolla saan ainakin ne pahimmat tarpeeni tyydytettyä.

Palataanpas siihen viime kesäiseen. Istuin vuokraamamme mökin portailla ottaen aurinkoa. Mieheni oli mennyt keskustaan kauppaan ja muille asioilleen, joten olin yksin. Olin lähestulkoon alasti. Päälläni oli vain bikinien alaosa, koska otin aurinkoa. Jonkin ajan kuluttua minusta alkoi tuntua joteskin oudolta. Kuulin myös sivultani jotain. Äkkiä tuntui aivan kuin minua olisi katseltu, joten raotin silmiäni hiukan ja siinähän se tuijottaja oli, noin 16 vuotias pitkä jolppi, jolla oli pienet uima-housut jalassa ja ilman paitaa. – Päivää. Poika sanoi. Minä nyökkäsin ja nostin vieressäni olleen pyyhkeen yläosani suojaksi. – En kai mä pelästyttänyt? Poika kysyi. – Ei… et. Vastasin hiukan vaivalloisesti puhisten. –Kukas sinä oot. Ootkos sä jokin pervo kun täällä hiiviskelet? Kysyin. Aurinkolasini, jotka olin nostanut ylös tuijottajaani vilkaistakseni, laskin nyt silmilleni. – Ei kun… anteeksi… en mä tarkoittanut. Mä vaan olin tässä rannalla ja mä en huomannut. Poika selitti. – Tämä on yksityinen ranta, tän mökin oma. Vastasin. – Anteeksi siis… kyllä mä meen. Poika mutisi ja kääntyi selkä minua kohti. Hän otti askeleen pari poistuakseen. – Odota… älä lähde. Minulla olikin aika tylsää täällä yksikseni. Otatko limsaa? Kysyin ja osoitin vierelläni olevaa kylmälaukkua. – Onko sulla kaljaa? Poika kysyi ja kääntyi päin minua. – Kaljaa… on mutta oletkos sä vähän nuori siihen? Kysyin. – Kyllä mä oon jo sitä juonu… ekä mä yhdestä ees humallu. Poika nauroi. – No ota sitten. Tuumasin ja vedin kylmälootan syliini. Avasin kannen ja kaivoin esiin oluttölkin. Ojensin sen pojalle ja otin itselleni jäätee pullon. Samalla kun työnsin kylpälaukun sylistäni takaisin ruoholle pudotin myös yläosani suojaksi nostamani pyyhkeen sillä seurauksella että tissini olivat paljaina.

Tartuin kädellä bikinieni yläosaan ja olin aikeissa pukea ne ylleni mutta sitten tulinkin muihin ajatuksiin. – Haittaako jos en peitä näitä? Kysyin pojalta ja osoitin tissejäni. – Anna olla noin vaan. Poika huokaisi ja avasi oluttölkkinsä. Laskin bikinieni yläosan takaisin ruholle. – Niin… olethan sinä varmaan ennenkin tällaisia nähnyt? Tokaisin naurahtaen. Poika imi olutta tölkistään, pyyhkäisi sitten huuliaan kämmensyrjällä ja voihkaisi. – Joo… oon… mutta sulla on aika… isot… ja nätit. Naurahdin. – Ihan C- kuppia nää on. Vastasin ja avasin jääteetä sisältävän puulloni. Nostin pullon suun huulilleni ja join muutaman pitkän kulauksen. – Entäs sulla… onkos sulla iso elin? Naurahdin kun samalla levitin reisiäni aivan auki. Tiesin, että kapea rengas housuissani ei juuri peitä paljoa. – Öh… Poika punastui. – Älä nyt kauhistu… tää on ihan normaali kysymys… kerro… onko? – Oon…on! Hän huokaisi. Pojan kalu alkoi seisoa kireissä uimahousuissa. Laskin käteni reidelleni ja hivelin reisieni sisäpintaa antaen käteni kulkea hitaasti vittuni päältä reideltä toiselle. Poika siirtyi nojaamaan puuta vasten ja kalu näytti vain kovenevan.

Poika tuijotti minua ja hörppi samalla oluttaan antamatta katseensa kuitenkaan eksyä minusta. Olin itsekin jo kostea ja ajatteli miltähän tuo tuntuisi pillussa joka pullotti pojan housuissa. Olikohan se iso vai millainen? Pienikin mutta tehokas olisi kelvannut oikein hyvin. Otin voideputken käteeni, joka oli pitkulainen tuubi ja pidin sitä vasemmassa kädessäni pohjasta sekä oikean käden peukalon ja etusormen väliin otin putkilon yläpään ja aloin hitaasti liikuttaa kättäni alas ja ylös aivan kuin olisin runkannut kullia. Samalla katselin poikaa lasieni takaa. Runkkasin putkiloa yhä nopeammin samalla kiersin korkin auki käteni sisällä. Nostin putkilon suuni eteen ja hivelin sitä kielelläni samalla kun runkkasin sitä. Poika tuijotti minua oluttölkki kädessä. Pojan rinta kohoili kiivaasti ja lantio liikkahteli, josta päättelin hänen kohta laukeavan, joten tihensin käteni tahtia ja puristin tuubin pohjasta, jolloin voidetta ruiskahti putken suusta käsilleni. Poika puristi vieressään seisovaa puuta sormet valkoisina. Vein käteni reidelleni sivellen voidetta reiteni sisäpuolelle ja raotin housua ja painoin sormeni siitä sisälle. Painoin sormenpääni sisään emättimeeni ja vein sitten sormeni suuhuni imien sitä. Poika huokaili raskaasti ja housut olivat aivan märät kyrvän kohdalta. Sanoin hänelle, että tule istumaan tänne. Poika aivan kuin heräsi ja läksi tulemaan kohti. Hän istui viereeni ja tuijotti kovia ruskeita nänninpäitäni.

– Tule lähemmäksi, ihan tähän. Pyysin ja taputin kämmenellä reittäni. Poika hivuttautui kiinni minuun ja vilkuili paljaita tissejäni. Kysyin, haluatko maistaa ja tarjosin rintaani hänelle. Poika huokaisi. – Jo… jos joku tulee. Hän puhahti. – Ei tule. Me ollaan täällä kaksin. Usko minua… ota nyt… ota. Poika hymyili ja otti nännin suuhunsa. Poika imi nänniä. Se kiihoitti minua lisää. – Just… Huokasin. Poika tarttui sormin tiukasti tissiini ja minä hivelin hänen niskaansa samalla sekä huokailin ja vikisin, että pojan kiima nousisi. Poika imi tissiä kuin humaltunut teinityttö makeaa drinksuaan. Työnsin pojan pois, nousin ja sanoin, että tule. Otin häntä kädestä kiinni ja nousimme ylös. Menimme sisälle mökkiin ja suoraan nukkumapaikkana toimivalle laverille, jossa painoin hänet selälleen.

Vetäisin pojan uimahousut polviin. Otin kyrvän käteeni ja aloin hitaan runkkauksen. Elin oli jo mukavasti paisuksissa. Se oli kooltaan ehkäpä noin … no hyvää keskikokoa. Vedin nahkaa hitaasti terskan päältä ja kun se oli aivan alhaalla sivelin sormellani hepin lunssia ja toisella kädelläni puristelin kiveksiä. Sanoin, että haluan nähdä kuinka sinä laukeat. Nopeutin tahtia, jolloin hänen vartalonsa rupesi jännittymään. Kysyin, että tekeekö hyvää, kun täti vähän runkkaa sinun kovaa kulliasi. Sano, kun sinulta alkaa tulla, että osaan katsoa sitä läheltä. Poika vain ähisi jotakin ja tiesin hänen nauttivan, koska mieheni pyysi joskus tekemään samoin ja sanoi nauttivansa siitä. Levitin pojan reidet ja rupesin niiden väliin jatkaen runkkaamista ja painoin suuni pojan munille, joita livoin kielelläni. Aivan samalla hetkellä pojan perse nousi ja silloin turskahti paksua kuumaa, sakeata siemennestettä pojan kyrvästä. Minä lypsin hiljaa kiveksiä sekä puristelin kyrpää, joka sykki hiljaa. Kun hiplasin paljasta terskaa niin poika vavahti ja hän sanoi ei, ei, se on hellä, mutta otin sen kuitenkin huulieni väliin, eikä hän vastustellut enää. Imaisin sen suuhuni ja hivelin terskaa kielelläni. Imin kyrpää joka oli vielä laukeamisensa jäljiltä veltto. Maistoin sperman maun ja tunsin sen myskisen tuoksun sieraimissani. Imin aikani ja pojan kyrpä alkoi jälleen paisua. Hän ynisi ja mutisi jotain, sitten vedin suuni pois ja kysyin, tuntuiko hyvälle. Poika ei sanonut mitään, vaan otti nännini sormiensa väliin alkaen lypsää sitä. Menin hänen viereensä ja pyysin, että hän suutelisi minun vittuani. – Saanko nuolla myös? Poika kysyin voihkien. Minä nyökkäsin hyväksyvästi. Levitin reiteni ja poika kyyristyi jalkoväliini. Tartuin hänen hiuksiinsa ja painoin pojan pään vittuuni ja neuvoin häntä painamaan kielensä sinne huulien väliin ja nuolemaan ylöspäin, jossa hän tuntisi kovan nipukan. Poika teki työtä käskettyä. Hän nuoli innokkaasti, joskus hiukan turhankin hätäisesti mutta sain hänet rauhoittumaan ohjeillani. Poika nuoli klitoristani ja painoi huulensa puristaen sen juuren ympärille, Hän imi sitä ja arvatkaa vain… se tuntui ihanalta, varsinkin kun sai itse ohjata mistä ja miten tehdä. Tunsin, että en kestäisi kauaa, sillä olin jo laukeamispisteessä. Poika oli todella energinen imemään häpykieltäni joten… laukesin vallan mahdottoman hulppeaan orgasmiin. Poika nosti kosteat kasvonsa jalkovälistäni. – Vieläkö seisoo? Kysyin huokaillen. Hän nyökkäsi joten sanoin, että nouse päälle ja nyt ruvetaan naimaan kunnolla.

-Oletko nainut ennen? Poika oli omien sanojensa mukaan nainut kerran ennen. Hän tuli päälleni ja minä otin kyrvän käteeni. Levitin polveni erilleen niin erilleen kuin oli tarve. Työnsin kyrvän liukkaaseen vittuun ja käskin aloittaa hommat. Poika tökki ja rupesin myötäilemään mukaan sekä pujotin käteni pojan muniin, joita samalla hivelin sekä otin välillä kiinni kyrvästä, jolla hankasin klitoristani. Työnsin rintaani pojan suuhun ja sanoin, että ime ja nussi kiimaista naista joka saa nuorta, kovaa, isoa kyrpää. Kun latelen näitä naidessa niin saan kohta taas orgasmin, joten jatkoin. – Nussi poika, nussi, nussi niin kuin naisit huoraa, pane nopeammin, pane, pane vittua, joka puristelee kyrpää. Poika liikutti kyrpäänsä sisääni ja ulos kuin kone. Laveri narisi allamme ja voihkien rutistuimme toisiamme vasten. Tunsin nivusissani väristyksen ja silloin se tuli. Totaalinen laukeamiseni. Halusin kuitenkin tuntea vielä sen kuinka poika laukeaa sisääni. Huusin, revin ja purin ilmaa. – Nopeammin, nopeammin, nopeammin pohjaan, pohjaan, nai, nai minut hajalle, revi koko vittu. Huusin pojan korvaan. Silloin pojalta turskahti mehut vittuuni. Painoin poikaa pakaroista sekä sivelin hänen selkäänsä. Liikkukatta sylissäni huohottavan pojan lerpahtanut kulli luisti ulos vitustani ja hän nousi päältäni etsien housujaan. Sanoin, että ei niitä vielä tarvita, vaan otamme kohta uusiksi. Nousin ja pyyhin limaisen vittuni sekä pojan kalun kosteuspyyhkeellä.

Otimme uudet olutpurkit ja niitä juodessamme kysyin, että haluatko katsella kun runkkaan itseäni. Hän nyökkäsi ja otin kassistani hieromasauvani, sellaisen ohuen perusvälineen, jonka mieheni oli minulle hankkinut. Menin selälleni laverille, levitin reiteni ja nostin polveni koukkuun. Aloitin vittuni hieronnan sauvalla. Ensin hieroin sen terskalla avoimia häpyhuuliani ja simpukkani sisustaa. Sitten käänsin sauvan moottorin päälle. Sauva surisi. Ensin painoin sen värisevällä terskaosalla pitkin vittua ja sitten annoin sen painua vähän sisälle, vedin ulos ja hieroin välilihaa ja persereikää sekä sitten aloin hieroa klitorista. Työntelin sillä vittuun sisälle samalla kun katsoin poikaa suoraan silmiin ja sanoin, että nyt panen itseäni perseeseen. Katso miten se menee sisälle. Laitoin surisevan sauvani terskaosan aukolle ja painoin hitaasti kalun sisään samalla sormin hangaten vittuani.

Pojan kyrpä alkoi suoristua, pian se oli taas pystyssä ja sanoin, että tule tänne niin saat kokeilla pyllyä myös. Käännyin polvilleni ja pyllistin poikaa kohden. – Osankohan mä? Poika huokaili. – Paina se terskasi pyllyreijälle. Neuvoin ja samalla työnsin etusormeni peräaukostani sisään. Runkkasin persettäni ja pyöritin sormeani jotta aukko jäisi hiukan raolleen. – Onko se avoinna sen verran että ymmärrät mihin työntyä? Kysyin. Poika ei vastannut mutta tuli selkäni taakse. Tunsin kuinka hän painoi terskan ryppyreikääni vasten. Terska painui hitaasti sisään. – Työnny kokonaan mutta ole varovainen ettet liukahda ulos! Voihkaisin. Poika työntyi vasten peppuani. Kyrpä liukui suorastaan erinomaisesti sisään. Itse hieroin sauvalla vitun huulia ja klitorista. Sauvan painoin vitun pohjaan ja käskin pikaa työntämään nussimaan. Poika tarttui kiinni pakaroistani ja aloitti varoen hinkkaamaan peppuani. Voih, kun se tuntui hyvältä! Poika sai ilmeisesti turvallisen tuntuisen otteen kun rupesi naida rytyyttämään peräaukkossani entistä rajummin ja luontevammin ottein ja se teki hyvää, kun samalla sauva surrasi täysin kierroksin sisällä vitussani.

Voihkimme ja huokimme kiinni toisissamme. Äkkiä pojan kyrpä lipesi ulos suolesta. Pyllistin taas ja poika onnistui pinautumaan jälleen sisääni. Tällä kertaa se oli helppoa koska jäykän kyrvän jäljiltä peräaukkoni oli varmasti sentin avoinna. Tunsin orgasmin lähestyvän ja huusin, että nai persettä, persettä, purskauta sinne paksut liemet, purskauta huorasi perseeseen, nussi persettä uros ja silloin räjähdin, niin myös poika, joka ärjäisi kuin susi ja heittäytyi selkääni vasten. Olin itse aivan naatti ja niin oli poikakin. Silloin kuulimme kuinka auto ajoi pihaan. Se oli tietysti mieheni. – Mene ulos tuosta ikkunasta mutta ole hiljakseen! Huudahdin pojalle joka keräili kauhuissaan vaatteitaan. Avasin ikkunan ja poika kiipesi alasti kuteet kourassa ikkunalle. – Kai me tavataan vielä? Hän kysyi. – Tule huomenna samaan aikaan, mies on silloin tenniskentällä! Huuhahdin ja painoin suukon pojan paljaalle persposkelle. Poika nyökkäsi ja pujahti ulos. Suljin ikkunan ja samalla ovi avautui. Mieheni ilmaantui ovesta.

– Mitäs sä täällä sisällä ja alasti? Hän kysyi. Kerroin että minulle oli tullut ulkona kuuma ja olin tullut sisään hakemaan lisää juotavaa, sitten olin alkanut kaivata orgasmia ja olin masturboinut laverilla. Mieheni pyöritti päätään ja kääntyi ympäri. – Mä alan lämmittää saunaa. Hän käveli saunarakennukselle ja alkoi pinota halkoja syliinsä. Minua nauratti ja jännitti. Huominen ja se… kohtaisinko pojan jälleen.

Nimimerkki “Rantapoikaa – 100% suomalaista!”

Mitä tehdä jo kesäkuumalla alkaa tehdä mieli mutta kyrpää ei ole tarjolla. On hakeuduttava hollolalaiseen tattivessaan. Tässä on Sinikka. Alati halukas lukiolainen joka tuntee seinätatin taidot ja tavat. Vilkaistaampa mitä Sinikka tuo seitsentoistavuotias kullittelijatar saakaan kokea kun pääsee tattia kokemaan!

RIETTAILU VAATII JATKUVAA KEHITYSTÄ!

kliks04jakolinja1otsis2828 otsis2823Hollolan privaatti seksikoulu on aloittanut lukuvuotensa menneen syyskuun alussa. Päivän oppitunnit ovat jo päättyneet mutta eräs koululaisista Anni, kuusitoistavuotias, innokas biseksuaali on jäänyt luokkaan istuskelemaan ja lukemaan tunnilla oppilaille jaettua kirjaa. Annin ystävätär ja samalla koulutoveri, vuoden nuorempi Saaga on lähtenyt etsiskelemään kaveriaan. Saaga on kiimainen lesbo joka haluaa Annia. Saaga etsiskelee Annin luokkaa. Hän löytääkin sen ja kurkistaa sisään huomaten Annin joka istuu opettajanpöydän laidalla keskittyneen näköisenä. Anni lukee kirjaa itsekseen huokaillen. Hän kääntää sivua. – Moi! Saaga tervehtii. – Moi. Anni vastaa nostamatta katsettaan kirjasta. -Mitä sä luet? Saaga kysyy ja istahtaa tytön viereen. – Tässä kirjassa puhutaan autoerotiikasta. Sitä mä luen. – Täh, miten autot liittyy erotiikkaan, voihan niissä nussia mutta…? – Se nyt on vaan sellai tieteellinentermi… se tarkottaa kaikellaista touhua joka muistuttaa itsetyydytystä. Anni naurahtaa. – Tässä seuraavassa luvussa kerrotaan myös lesbolaisesta pettingistä. Hän lisää.–Mitä se on?

kopio-28-picture-1 kopio-28-picture-3 kopio-28-picture-5 pics02 – Et sää tiedä? Anni voihkaisee. – Mähän oon vasta alottanut ekan… ja sä oot jo tokalla… sunhan se pitäis tietää. Ystävätär vitsailee. – Joo… kyllä mä tiedänkin. Se on sellaista mitä pikkutytöt, siis meitä nuoremmat tekee… kyllä säkin oot silleen ollut. Sellaista pussailua ja koko vartalon hyväilyä vaatteiden läpi joka päättyy orgasmiin. – Eix kaikki seksi oo hyväilyä joka päättyy orgasmiin? Saaga naurahtaa. Saaga tarttuu Annia poskesta ja painaa huulensa tämän suulle. pics022pics06 pics05Anni vastaa kuumaan suudelmaan. Tytöt painavat suunsa tiukasti toisiaan yhteen ja hankaavat kieliään vastakkain. Saaga huokaa ja irroittaa huulensa Annin suulta, hän naurahtaa ja hyväilee tytön rintaa. – Onkos tää ny sitä pettinkiä?– On… anna lisää. Tyttö pyytää. Anni painaa suunsa Saagan huulille ja kiihkeät kielisuudelmat jatkuvat. Anni suutelee ystävättärensä huulia ja nuolee niitä. Saagan suu avautuu jälleen ja tytöt vaihtavat kiihkeitä suudelmia. Molemmat kiihottuvat. Annin sormet näpelöivät jo Saagan pieniä rintoja sekä niiden päässä sojottavia nännejä. – Sulla on ihan kovat! – Nussitaanko? Saaga kysyy. – Täällä luokassa vai? Anni kysyy. – Niin, eikös täällä runkata ja nussita muutenkin… tunneillakin? Anni voi hkaisee. Ystävätär nyökkää. Anni riisuu Saagan paidan. Niiden alla on tytön pienet mutta terhakat tissit. – Et sä käytä rintsikoita? Anni kysyy ja hamuilee tissejä.kopio-28-picture-7pics06kopio-28-picture-11kopio-28-picture-13

– Een… musta on jotenkin kivempaa ilman. Annikin alkaa riisua itseään. Pian hän on kuorinut vaatekerran paksuimman ja peittävimmän osan pois ja esittelee kropaansa lähes alasti. Vain pikkuhousut jalassaan hän nousee ja hipaisee niiden saumaa. – Pillu on jo ihan kostea, koita vaikka! Anni voihkaisee. Saaga työntää sormensa tytön jalkoväliin ja koskettelee pillua pikkuhousujen läpi. – Kostee… täähän ihan valuu! Hän naurahtaa. Saaga heittäytyy Annin syliin. Kaksi nuorta tyttöä kietoo alastomat vartalonsa toisiinsa.He hyväilevät toisiaan, kiihkeästi ja estoja tuntematta. Saaga laskeutuu pöydälle ja levittää polvensa. Anni hivuttautuu tytön päälle. Suut kohtaavat jälleen.pics08 pics09

Kielet takertuvat toisiinsa. Annin kieli työntyy sisään saagan poskeen ja päinvastoin. Nuoret vartalot ovat kietoutuneet toisiinsa ja kuumat, halukkaat suut ahmivat toisiaan. Anni haluaa jo lipoa koulutoverinsa pillua. Saaga painautuu pöydälle ja levittää jalkansa. Nuori pillu avautuu. Anni työntää kasvonsa ystävättärensä polvien väliin. Hän avaa suunsa ja lipaisee huuliaan.pics10pics07kopio-28-picture-8kopio-28-picture-14kopio-4-picture-19 pics13

Innokkaasti Anni alkaa lipittää tytön vittua. Kieli pyyhkii Saagan avonaisia häpyhuulia, pureutuu niiden väliin ja hankaa pystyssä seisovaa klitorista. Saaga huohottaa ja nieleksii ilmaa. Anni hankaa tytön klitorista kielensä päällä. Se saa Saagan nostamaan peppuaa irti pöydän pinnasta. – Uih… Saaga voihkii. Saaga nousee Annin taa ja tarttuu kiinni tytön tisseihin. –Oih… sulla on mahtavat! Saaga huohottaa. – Kokeiltaisko sauvoja? Anni kysyy. – Onx sulla? – Tietysti, täähän on seksikoulu. Anni naurahtaa. Anni kurottaa kädellään reppuaan. Hän avaa sen ja ottaa repusta esiin kaksi sauvaa. Toinen on normaalikokoa mutta hänellä on mukana myös pieni sauva. Anni ojentaa isomman sauvan Saagalle. Saaga alkaa nuolla isompaa sauvaa samalla kun Anni painaa pienemmän sauvan sisään tytön peräaukosta. Saaga ojentaa liukkaaksi nuollun ja imetyn sauvan Annille. Anni kääntää sauvan surinalle.

jakolinja 7 kopio-27-picture-15Samalla kun Anni nussii pienellä sauvalla tyttöä peppuun asettuu isomman sauvan terska Saagan pillureijälle.jakolinja 6

pics12 pics11Sauva sukeltelee ylös alas tytön kosteassa pillussa. Saagan pylly vastailee tytön työntöihin. Sauva surisee ja kostean pillun aisteja humalluttava tuoksu leviää luokkaan. Saagan alaston keho taipuu hiukan taa, tyttö tarttuu tiukasti pöytään. Samassa hän laukeaa. – Mu…mullakin on sauva… ihan uusi. Haluat sä kokeilla sitä? Saaga kysyy. Anni nousee istumaan pöydän päällyslevylle ja levittää kiimasta kosteaa pilluaan. Saaga käynnistää sauvansa ja työntää sen ystävättärensä pillun kireään kosteuteen. – Uih… hyvää! Anni huokaa. Saaga liikuttaa surisevaa sauvaa eestaa, nuolee ja näykkii ystävättärensä kovana tököttävää nänniä. – Nopeammin… Anni pyytää. Saaga kiihdyttää tahtia. Anni voihkii ja nuolee huuliaan. Koko tyttö jännittyy äärimmilleen. – Se se on siinä… Hän mumisee. Anni tuntee kuinka vatsanpohjasta lähtee… lähtee kuuma aalto läpi vartalon… -Ee… eh…EEE! Anni uhisee ja lopulta kimeästi kiljahtaen hän laukeaa. Tytöt suutelevat himokkaasti.jakolinja 7

otsis-anTällä kertaa lähdemme opintomatkalle eräälle Hollolan privaatin seksikoulun lähistöllä sijaitsevalle omakotitalovaltaiselle asuinalueelle. Teemme yllätyskäynnin erääseen taloon. Taloon jossa asuu tavallinen perhe. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi lapset Unna ja Pantsu. Koska sisarusten vanhemmat ovat myöhään töissä saamme tutustua Unnan ja Pantsun koti-iltaan. Tutustumiskäynti alkaa reippasti ja ihan välineurheilun merkeissä. Unna on ihastuttava kuusitoistavuotias seksikoululainen joka on juuri saapunut kotiin koulusta. Unna haluaa tarkistaa onko hänelle tullut viestejä kännykkään. Oho! Nyt se ei onnistukaan. Unnan kännykän akku on tyhjentynyt eikä tyttö tahdo löytää laturiaan repustaan. Olisikohan se jäänyt kouluun? No, onneksi Unnan veljellä on samanlainen kännykkä ja luonnollisesti myös siihen sopiva laturi. Hän säilyttää sitä huoneessaan. Unnan veli Pantsu on siskoaan hiukan yli vuoden vanhempi ja kova poika kehittämään itseään ja erityisesti kulliaan. Vaikka nuorukaisen elin onkin aivan normaalin ja kaikinpuolin kelpoisen kokoinen tahtoo hän siitä vielä isomman sekä toimivamman. Pantsu on nimittäin lukenut että kehitin ei vain paranna kullin kokoa vaan myös miehistä kestävyyttä. Nuorukaisella on moderni ja hyvin toimiva peniksenkehitin. Sen hän on hankkinut opintotuestaan säästämillä rahoilla, tilannut netistä poste restanteen ja noutanut sieltä kotiin – vanhemmilta salaa tietysti. Vain Unna tietää pojan vekotimesta. Nytkin poika on asettunut sängylle selälleen, runkannut kulliaan sopivan jäykäksi ja työntänyt kehittimensä säiliöosan tappinsa päälle. Hän painaa sylinterin tiukasti vasten kullinsa juurta, puristaa tiivisteosan kiinni. Poika harjoittaa kulliaan joka ilta. Nytkin hän pitelee sitä tiukasti pystyssä paikallaan, tarttuu kiinni sen päähän kiinnitettyyn pumppuosaan ja alkaa painella. Pdsiih… psiih… pumppu sihisee hiljaa ja tasaisella rytmillä. Siinä hän nyt makaa sängyllään ja pumppaa! Pumppu tyhjentää säiliön ilmasta ja saa aikaan tyhjiön. Kullin on hyvä olla tyhjiössä lieriön sisällä. Tyhjiö laajenee ja se tuntuu hyvältä. – Uuh… Pantu huokaa ja katselee lieriön sisällä seisovaa elintään. Mitä enemmän poika pumppaa sitä enemmän kalu jäykistyy ja turpoaa. Poika myhisee sillä pumppaus tuntuu myös todella hyvältä. Samalla kun poika lisää kierroksia painellen pumppauspäätä yhä kiivaammin, paisuu myös kulli ja toimesta syntyvä nautinto. Nytkin pojan alapäässä on suorastaan mahtava olo! Usein Pantsun pumppailu onkin päättynyt ankaraan mutta erinomaiseen laukeamiseen jonka seurauksena pumpun lieriö on saanut sisältä reilun spermakuorutuksen. Se on ihan normaalia. Pumppu täytyy vain pestä sisältä ja kuivata siemensyöksyn jäljiltä. Poika sulkee silmänsä. Lieriön suu on kiristynyt parhaimmilleen ja puristaa pojan kullin alavartta, aivan sen juuresta. Pantsu ei huomaa lainkaan kuinka Unna astelee sisälle huoneeseen.

10002 10001Unna huomaa laturin pojan yöpöydällä. Hän porhaltaa suoraan sisään nuorukaisen huoneeseen, suunnistaa yöpöydälle ja tarttuu laturiin joka käteen nostaessa kolahtaa hiukan. Pantsu säpsähtää hereille nautinnostaan. Mitäs nyt? Poika säikähtää, hän punastuu irroittaa kehittimen ja viskaa sen jalkojensa yli. Hetken hän on luullut että äiti tai isä on tullut huoneeseen. Pojan tarkoitus on ollut kaiketi sysätä pumppu huoneen nurkkaan mutta se putoaakin sängyn jalkopäähän. – Mä ihan säi… säikähdin. Pantsu huokaa. – Luulit sä että mä oon mutsi tai iskä? Sisko kysyy. Veli nyökkää. – Mä unohdin lukita oven. Hän yskii. – Miksi sä heitit ton pois, olisit piilottanut sen peittos alle? Tyttö kysyy. – En mä eh… tinyt ajatella. Nuorukainen rykii ja työntää pelästyksestä hiukan jo mittaansa menettäneen elimensä housuihinsa piiloon. – Mä lainaan tätä! Tyttö sanoo ja heiluttaa laturia kädessään. Pojan nyökättyä tyttö työntää laturin hameensa taskuun. Unna nousee sängyn laidalle polviensa varaan. – Näytäs mulle miten sä oot kehittynyt? Unna pyytää. Nuorukainen piilottaa elintään boksereihinsa. Hän painaa housujensa etumusta kalunsa suojaksi. – Een mä tiiä… jos ei tällä kertaa… Nuorukainen epäröi. Unna ei moista siedä. – Olethan sä sitä nyt ennenkin… suorastaan tyrkyttänytkin joskus! Hän tarttuu veljensa housunsepalukseen ja vetäisee sen sivuun. Nuorukaisen kulli ponnahtaa veltosti esiin. – Oli se äsken ihan jäykkä mutta kun mä säikähdin. Nuorukainen mutisee. Tyttö tarttuu siihen kiinni. Hänen sormensa tarrautuvat varteen kietoutuen sen ympärille. – Ei hätää. Runkataan sitä hiukan. Tyttö tuumaa ja alkaa venytellä veljensä vartta. Ooh! Pantsu huokaa. – Muistatkos, tälleen mä oon tehnyt ainakin yheksän vuotiaasta. Salaa vanhemmilta, meidän entisessä huoneessa. Unna kysyy. – Nopeasti hitaasti veltostuva kulli alkaa jälleen kohottaa niin kokoa kuin näköäkin. Se paisuu runkkailun tahtiin. 10003 10004– Hyvän kokoinenhan… on se… on se… on isompi kuin viimeksi. Unna toteaa. – Onko…oh… onko ihan varmasti? Pantsu kysyy. Tyttö nyökkää ja lipaisee kielellä huuliaan. Hän kapuaa veljensä alavartalon päälle. Hän ottaa veljensä esinahan etusormensa ja peukalonsa väliin ja vetää terskan esiin. – Terskakin on isompi ja joteskin… täyteläisempi. Hän tuumii. Unna avaa suunsa ja alkaa nuolla terskan herkkääkin herkempää alapintaa. Nuorukainen ynähtää. Sisko nuolla lipittää teskan alla olevaa poimua, esinahan kiinnikettä. Pantsu vavahtaa. – Millois sä ot… otitkaan sen ekaa kertaa suuhun? Pantsu kysyy. – Sä oli silloin kaksitoista. Unna mutisee. Tyttö tarttuu paitaansa ja riisuu sen. Paidan alla on kauniisti koristellut rintsikat jotka pitelevät tytön rintavarustusta ryhdissä. Tyttö irrottaa rintsikoittensa takahakasen ja pudottaa liivinsä alas. Tissit heilahtavat paljaina alas ja nuorukainen hymähtää. Sitten Unna nousee ja avaa hameensa vyön. Hän kuoriutuu hameesta. Hänellä ei ole siellä alla mitään. Tyttö laskeutuu pojan nilkkojen päälle. Kahareisin polvillaan ja kumartuen eteen hän ottaa jälleen veljensä varresta kiinni ja upottaa kullin syvälle suuhunsa. Posket lommolla sisko alkaa imeä elintä. Pantsu voihkii ja valittaa. Unna hyväilee sormin pojan raudankovia kiveksiä. – Haluut sä lennättää vai naidaanko? Sisko kysäisee väliin. – Naidaan. Poika vastaa. – Mulla onkin kotelo jo ihan liukkaana. Sisko hihittää. Pantsu riisuu paitansa ja vetää bokserit jaloistaan. Sisko konttaa polviensa varassa veljensä päälle. Hän asettuu kahareisin tämän ylle ja tarttuu oikean kätensä sormin ulompiin häpyhuuliinsa. Tyttö venyttää niitä etu- ja keskisormiensa välissä ja sieppaa kalun vasempaan käteensä. Hän nostaa hiukan alavartaloaan ja asettaa terskan pillureijälleen. Se on kostea ja valmis ottamaan veljen kullin huomaansa. Huokaisten hän laskee vartaloaan alas. Terska painuu vasten reijän suuta. Terska etsii sopivaa saumaa, löytää sen ja uppoaa reijästä sisään. Unna painaa peppunsa alas. Hänen välilihansa painautuu vasten pojan kivettyneitä palleja. Kulli luiskahtaa siskon kuumaan pilluun. Emätin on kireä ja kuuma. – Oih! Unna vavahtaa.10005 – Tuntuuko että se on isompi kuin viime kerralla… siellä… alhaalla? Poika sopertaa. Tyttö ynähtää myöntävästi. Tyttö ottaa tukea veljen lantiosta ja aloittaa liikuttamaan alavartaloaan. – Oih! Hän voihkaa. Kulli vaikuttaa todellakin isommalta kuin edellisellä kerralla. Urheasti Unna alkaa kuitenkin ratsastaa veljensä varrella. Patja natisee rytmikkäästi tytön työnnellessä itseään nuorukaista vasten. –Oh… oh…oh! Pantsu voihkii ja nyökyttelee. Poika tarttuu kämmenillään kiinni siskon peppuun. Patja natisee kuin entinen laiturinpätkä kun Unna alkaa keikuttaa itseään entistä rajummin. Kulli liukuu sisään ja ulos tytön pillussa. – Tätä mä oon kaivannutkin koko päivän. Unna kuiskaa. Hän painaa päänsä alas ja heittäytyy veljensä päälle. Tyttö kietoo kätensä pojan niskan taa ja huohottaa. Unnan peppu hakkaa ylös alas kuin hulluksi tullut iskuporakone. Kulli lutkii tytön kireydessä eikä muuta voi. Unna tuntee kuinka hän on saavuttamassa kliimaksinsa huipun. Tytön alaston vartalo taipuu kuin jousen kaari ja koko olemus vapisee. Unnan suu avautuu ja ähkäisten hän laukeaa. Orgasmi on sykähdyttävä, tyttö rojahtaa veljensä rinnalle. Hän pyyhkäisee kämmenselällä otsaansa.

10007 10006–Työnnetäänkö suoleen… sunkin pitää vielä saada… eikä me olla sitten toissapäivän? Unna kysyy huohottaen. – Onko sulla liukastetta? Poika nielaisee. – Oon, on mulla. Unna irrottautuu veljestään, nousee hiukan ja asettuu polvilleen sängylle. Samalla Pantsu avaa yöpöydän ylälaatikon ja kaivaa esiin liukastetuubin. Unna pyllistää persettään. Pantsu kääntää tuubista korkin irti ja puristaa liukastetta sormilleen. Hän levittää sitä ensin terskalleen ja kullinsa varrelle. Sitten hän pusertaa uuden satsin sormiensa päähän ja rasvaa tytön peräaukon. Hän hieroo varovasti siskon välilihaa, ryppyreikää ja työntelee lopulta etusormella liukastetta peräaukosta sisään. Unna peppu vavahtelee samalla kun veljen sormi tekee pyörittäen liukasteliikkeitä suolessa. Pantsu painaa korkin takaisin tuubin päähän ja pudottaa sitten koko pakkauksen alas sängylle. Hän tarttuu kaluunsa aivan terskan takaa. Pantsu asettaa terskan vasten siskon peräaukkoa. Unna pyllistää ja vetää polviaan hiukan lisää erilleen.

10008 10009 10014 10012Pantsu ottaa vapaalla kädellään tukea siskon pakarasta. Hampaat hiukan irvessä hän hankaa terskan päätä peräaukkoa vasten. – Nooh… ooh… Pantsu ynähtää. Hän auttaa kädellä terskaa. Se hankaa vasten ryppyreikää. – Nyt sitten sisään. Nuorukainen mutisee. – Oih! Unna voihkaisee. Terskan pää painautuu vasten tytön puhtoista ryppyreikää ja pikku hapuilun jälkeen tunkeutuu lopulta sisään suoleen. Samalla suolesta purskahtaa liukastetta ulos. Sulkijalihas antaa tietä hyvin rasvatulle terskalle. Pantsu ottaa tukevan otteen siskonsa perästä ja alkaa painella itseään tytön suoleen. Sänky natisee jälleen. Pantsu nai vakain tasaisin liikkein. Kulli katoaa suoleen juurta myöten. Sitten se taas paljastuu terskan juureen asti. Ei kauaksi aikaa sillä samalla se jo tunkeutuu jälleen siskon sisään. – Tuntuukos? Pantsu huokailee. Sisko ynisee myöntävästi. Pantsu puristaa hampaansa yhteen ja lykkii entistä kireämpään tahtiin. Tyttö heittäytyy vatsalleen sängylle. Nuorukainen seuraa siskon liikettä, tarrautuu kiinni tytön peppuun ja jatkaa nussimistaan. Kulli painuu taas sisään ja sitten jälleen vetäytyy ulos… painautuakseen sitten kiireesti jälleen kireään suoleen. Unna puristaa tyynyä ja huokailee. Koko hänen kroppansa vapisee. Nyt Pantsu nousee. Liukas ja kiiltelevä kulli liukuu ulos siskon suolesta. Pantsu laskeutuu selin sängylle samalla kun Unna nousee ja pitelee peppuaan. Unna kääntää selkänsä poikaan päin ja siirtää jalkansa tämän yli. Tyttö seisoo nyt selin ja kahareisin. Hän vetää pyllynposkia erilleen ja laskee peräaukkonsa veljensä terskan päälle. Hän tuntee terskan hiukan laajennutta peräaukkoaan vasten. Unna laskee itsensä alas. Hupsista vaan. Liukas kulli uppoaa siskon suoleen puristuen sen otteeseen. Pantsu tarttuu kiinni tytön latioon ja Unna alkaa nostella itseään vuoroin ylös, vuorollaan taas alas. Sänky natisee ja ratisee heidän allaan. Unna painaa sormensa klitorikselleen ja alkaa hangata sitä. – Oih… oih… He vaikertavat lähes yhteen ääneen. Tyttö lisää kierroksia. Patja narisee nyt yhtä soittoa. Unna läähättää. Pantsu puhisee hänen allaan. Sormet hinkkaavat klitorista ja tyttö hehkuttaa kuin miletettömyyden vallassa. Pantsu puristaa sormensa siskon vyötäröön. Tyttö voihkii ja vinkuu. Suu avautuu äärimmilleen ja vartalo vavahtelee. Unna laukeaa tissit ääni kakoen ja tissit heiluen. Unna laskeutuu taas vuorostaan sängylle selälleen. Kiiltevä kulli luiskahtaa ulos pepusta. Unna vaihtaa asentoa. Hän koukistaa jalkansa ja levittää polvensa erilleen. Hän tarttuu käsin polviensa taipeesta ja nostaa säärensä ylös. 100011 10010Pantsu tarttuu liukkaaseen varteensa ja työntää kalunsa siskon tunneliin. Hän alkaa nytkyttää itseään siskoaan vasten. Eturauhanen paukahtelee vasten siskon pyllynperiä. – Oh… ei enää kauaa. Nuorukainen ynise. Hän tunnistaa orgasmin olevan lähellä. Hän nussii entistä kovempaa, hampaat irvessä hän antaa kaiken itsestään. Pantsu huudahtaa ja heittää päätään taakse, koko vartalo tärisee. Siemen on liikkeellä. Poika laukeaa ja laskee kuumat siemenensä siskon uumeniin. – Oh…! Pantsu huokaa ja vetää kalunsa ulos siskon suolesta. Ryppyreikä jää hiukan raolleen ja sieltä tippuu spermaa. Pantsu heittäytyy siskonsa viereen. Pari vaihtaa henkeä haukkoen kuuman suudelman. Sisko kapuaa nuorukaisen kainaloon. – Eikös ollutkin hyvä pano? Pantsu huohottaa. Sisko nyökkää. – Millois ne porukat tulee kotiin? Poika kysyy. – Vasta kymmeneltä… Unna vastaa. – Otettaisko hetken kuluttua vielä toiset? Pantsu kysyy. – Joo! Unna vastaa innokkaana.jakolinja 7Seksikoulu tutkii

Tänään Hollolan privaatti seksikoulu, ainoa seksioppilaitos laatuaan keskittyy penispumppailuun. Moni Hollolan privaatin seksikoulun ystävä harkitsee penispumpun eli kehittimen hankkimista. Yhä usemmalla sellainen on jo. Taannoin eräs hattulalainen nuoripari otti yhteyttä kouluun juuri tämän asian tiimoilta. Kyseessä on melko tavanomaiseksi itseään kuvaileva pariskunta, Kai ja Taru. Kai on 25 vuotias ja hänen rakkaansa Taru kuusi vuotta nuorempi. He ovat olleet nyt yli vuoden tiiviisti yhdessä ja nussineet ankarasti lähes koko tuon ajan – aina kuin se vain on ollut mahdollista.pe2Aiemmin keväällä Kai hankki penispumpun. Itse asiassa kehittimen hankinta oli pariskunnan yhteinen päätös. Nyt Kain käytössä oleva kehitin on jo toinen laatuaan. Kai kertoo että kehitystoimien alussa hänen kyrpänsä oli seisokissaan noin 15 senttiä pitkä, eli edusti tyypillistä keskikokoa. Hankittuaan kehittimen ja tutustuttuaan huolellisesti sen käyttöön Kai alkoi kehittää kyrpäänsä päivittäin. Nyt kyrpä seisoo 17 sentin pituudelta. Tarun mukaan Kain kyrpä on myös paksuntunut. Kuten aiemmin totesimme ei Kai ole yksin pumpppumpo1ausharrasteensa kanssa. Myös tyttöystävä Taru osallistuu toimintaan. Hänestä on mukavaa katsella vuoteella selällään makaavaa kumppaniaan jolla on ”tuubi” kyrvän ympärillä pystyssä ja joka pumppaa. Sellainen kiihottaa häntä. Yleensä pumppaus päättyykin ankaraan naintiin. Tarun mututuntumalla tehtyjen mittausten mukaan Kain penis on suurentunut selvästi ja myös kumppanin laukeaminen itse nussiessa tapahtuu myöhemmin kuin ennen laitteen hankintaa. Kummankin mielestä penispumppaus on parantanut heidän naintitouhujaan. Peniksen kehitin onpe1 laite joka asennettuna ja käytettynä muodostaa osittaisen tyhjiön elimen ympärille. Tämä vaikuttaa peniksen verenkiertoon. Kudokset paisuvat, henkilöstä riippuen joko enemmän tai vähemmän. Mikään ihmelaite tai nopea apu kehitin ei ole. Vain säännöllinen kehitys auttaa. Joidenkin tutkimusten mukaan kyrvän kokoa voi kasvattaa pumppaamalla 10 – 35% ja kestävyyttä jopa 40%. Kehittimen tulee tietysti olla toimintakykyinen. Sylinterin pitää olla 100% tiivis, putken alakiinnikkeen sopivasti kireä ja ilman siirtomekanismin moitteeton. Yksi tärkeimmistä yksityiskohdista on ns. puristin. Se ei saa päästää vähääkään uutta ilmaa sisään säiliöön. Siksi sylinterin alaosassa olevan puristimen tulee olla tiukasti peniksen juuren ympärillä ja mieluiten alavatsaa vasten. Puristinta ei saa kuitenkaan pitää liian tiukalla. Se voi aiheuttaa kudosvaurioita. Nyrkkisääntö on että puristus tai itse kehitys ei aiheuta mitään kipua vaan tuntuu koko ajan nautinnolliselta. Tietysti myös kehittimen toiseen päähän asetetun venttiiliosan ja itse pumpun ( mukaan luettuna letku ) tulee olla ehjiä. Markkinoilla on runsaasti erilaisia, eri varustetason ja hintaluokan kehittimiä. Yleensä kaikista yksinkertainen on paras, ainakin alkuun. Monilla kehitys muodostuu harrastukseksi jota voi verratapumpo3 mm. kehonrakennukseen. Tämän alan miehet hankkivat usein erikoispumppuja ja useita erilaisia. Mikäli haluaa vain isomman ja kestävämmän kullin kannattaa pysyä peruskehittimissä. Tärkeää on vain että käyttää laitetta säännöllisesti. Kehittely tuo mukanaan myös nautintoa. Onkin aivan luonnollista että moni laukeaa kehitystyöskentelynsä aikana. Siksi voi olla parempi vaikka runkata ensin. Kehitin on puhdistettava aina käytön jälkeen ja säilytettävä pölyltä ja lialta suojassa. Kehitin voi toimia myös osana esileikkiä. Yllättävän moni tyttö ja nainen kiihottuu irstaimmilleen saadessaan seurata miehen kehitystouhua. Moni saattaa myös haluta pumpata ja seurata kuinka elin muotoutuu kehittimessä.jako mezaotsis039993323

5655Seuraavan postauksen on kirjoittanut 34 vuotias Anniina, Mäntsälästä joka on himokas Hollolan privaatin seksikoulun ystävä ja tukija. Anniina kiihottuu kun saa vetää mieheltä käteen. Seuraavassa hän keskittyykin kertomaan tämän pikku “tuhmuutensa” saloja sekä taustoja.

0012Pidättehän tekin käteenvedosta? Varsinkin kun sen suorittaa joku siihen sopiva henkilö. Aivan. Moni pari nauttii juuri käteenvedosta. Gimma tarttuu kundin elimeen, veivaa ja viettelee sen orgasmiin. Käteenveto kaksin sopii erityisesti silloin kun gimmalla on vaikkapa kuukautiset tai on juuri sillä hetkellä muuten estynyt naimaan. Erityisen mukava tapa nautiskella ja saada tyydytys se on silloin kun ei ole mitään varsinaista ehkäisyä saatavilla. Ensimmäiset sekstailuni koin juuri tällä tapaa. Nyt olen jo hieman kypsemmän naisen iässä, reippasti kolmikymppinen ja siinä sivussa kolmen lapsen äiti. Voisi sanoa että olen myös jonkin sortin asiantuntija mitä tulee miehen kyrvän runkkaamiseen. Olen tehnyt sitä nimittäin paljon, runkannut löysät pois ja antanut siementen lentää. Onko tuo myös henkilökohtainen fetissini? Varmasti sillä en saa siitä kyllikseni. Kumppanini kyrvän ”kiusaaminen” käsin kiihottaa minua kaikista mahdollisista ”jutuista” eniten. Se saattanee johtua siitäkin että se tuo mieleen muistoja. Muistoja siitä ekasta kerrasta jolloin kädestäni tuli helpottaja… sekä monista monituisista sitä seuranneista vastaavista. Haluatteko kuulla lisää, voin kertoa. Olin kaiketi jotain kolmetoista. Olin alkanut seukata ekoja kertoja. Kundikaverini oli saman ikäinen. Seurustelumme oli sellaista yhdessä hengailua, musiikin kuuntelua ja kädestäpitelyä. Aivan kilttiä. En muista olisimmeko edes pussanneetkaan silleen kunnolla. Oltuamme sellaisen kuukauden verran kimpassa aloimme sitten halailla ja pussailla – mutta ihan omissa oloissamme. Ei julkisesti. Toki puheeksi tuli myös seksi. Meillä ei ollut rohkeutta kokeilla nussimista – ei vielä tuolloin. Ei ollut myöskään kortsuja saatika muuta kontraseptiota vaikka uskallusta riisua vaatteet toistemme päältä olisi löytynytkin, ei edes paikkaa jossa olisimme voineet olla rauhassa. Kun seukkailumme alkoi oli talvi. Ainoa paikka jossa saatoimme olla ilman muita ulkopuolisia oli kundikaverini oma huone. Silloinkin oli aina vaara että kaverini mutsi yllättäisi meidät. Hän oli hyvin ehdoton ja valvoi poikansa ”moraalia” toisinaan ehkäpä vähän turhan innokkastikin. 00393Aloimme kuitenkin harrastaa ”seksiä vaatteet päällä” eli makasimme sängyllä tai lattialla vierekkäin tai jompikumpi toisen kainalossa. Se oli sinällään helppoa koska musiikki, jota yleensä aina kundikaverini huoneessa soitimme peitti kaikki ”sellaiset” äänet alleen. Kundikaverini runkkasi minua hankaamalla yhteen vedetyillä sormillaan, oikeammin niiden päillä housujeni jalkoväliä ja samalla sen alla olevaa pilluani. Minä levitin jalkoväliäni niin että pillu avautui. Kundi työnsi sormensa hellästi housujen halkiolle eli pilluni päälle, siihen klitoriksen kohdalle ja alkoi hieroa varoen ja hitaasti. Samalla annoin hänen puristella toisella kouralla pieniä, vasta nupussaan kukkivia tissejäni paidan läpi. Myöhemmin kun aloimme riisua toisemme annoin hänen kouria rajummin ja imeä niitä. Tyypillistä oli ettei minun tarvinnut yleensä antaa vastaavaa hoitoa kaverini housujen sepaluksen läpi sillä hän laukesi minua hangaillessaan… alkkareihinsa. Varsinaisesti aloimme touhuta vasta keväällä kun oli jo selvästi lämmintä. Tuolloin olikin poikkeuksellisen lämmin toukokuu. Lähistöllä aivan koulureittimme varrella oli lato. Se oli hiukan sivussa mutta käytössä. Täynnä heinäpaaleja ja irtoheinää. Kiipesimme ladon yliselle heiniin. Allemme levitimme vanhoja säkkejä. Pussailimme ja puristelimme. Minä avasin pöksyni ja riisuin ne nilkkoihini. Pikkupökät tietysti samoin. Riisuin takkini sekä puseroni. Nostin paitaani. Silloin en vielä tarvinnut rintsikoita. Kundikaverini taasen veti housunsa sekä alkkarinsa nilkkoihinsa asti. Minä asetuin hänen kainaloonsa. 0015Makasimme vierekkäin. Hän runkkasi minua kuten ennenkin tosin sillä erotuksella että tälläkertaa pilluni oli paljaana. Aivan ekoilla kerroilla kundi kulutti kuitenkin paljon aikaa itse pilluni tutkimiseen ja sormeiluun. Häpyhuulet, siot ja pienet, klitoris ja väliliha… kaikki tuo tuli hänelle tutuksi. Hän näpräsi hennon orastavan karvoituksenikin varmaan karva karvalta! Tuo kaikki tuntui niin hyvältä että ennen edes ajatellut estellä. Muistan kuinka vetelin tuolloin ekaa kertaa. Kundikaverini oli jälleen hangannut pilluani, ja tällä kertaa ihan paljasta ja olin lauennut… rehevään klitorisorgasmiin. Olin seurannut sivusta kuinka kundin kyrpä oli jäykistynyt hieronnan aikana. Aivan alussa kun vain pussailimme housut nilkoissa, se oli ollut veltto ja mielestäni… pienikokoinen. Nyt kun orgasmini oli ohi se seisoi jo suorastaan jäykkänä, hiukan sivulle ojentuneena. Otin siitä kiinni varoen ja aloin runkata. Se oli jäykistyneenä noin 13 sentin pituinen, sileä ja poikamainen. Karvoitus sen ympäristössä oli nuorta ja pehmeää. Kundilla oli pitkä esinahka. Kun esinahka peitti hänen terskansa sen huppu, eli se tiukasti yhdessä oleva äärimmäinen osa ulottui pitkälle. Aivan kuin terska olisi ollut tuplasuojattu. Vaikka olin mielestäni maltillinen pyysi kundikaverini minua hidastamaan. Hänen pallinsa olivat pienet ja kovat. Ne hypähtelivät vetojeni tahdissa. Kaveri ähki ja ynähteli. Tuskin olin kuitenkaan päässyt itse parhaaseen tunnelmaan kun kaverini jo laukesi. Spermaa roiskahteli esinahan hupun välistä.00432

Ihan alussa vetelin kundin kyrpää kuiviltaan kunnes eräänä iltapäivänä kekkasimme rasvata sen. kundikaverini oli tuonut purkin jotain ihovoidetta. Jatkoimme touhujamme läpi kesän, samalla lailla nussimati. 980Aloimme runkata toisiamme samanaikaisesti. Aloitimme hyväillen, rutistellen ja pussaillen. Vaatteet päällä. Sitten riisuuduimme jo edellä kuvaillulla tavalla. Otin voidetta ja rasvasin kundin kyrvän. Yleensä se jäykistyi viimeistään jo siinä vaiheessa ja taisi kerran pari lauetakin. En koskaan rasvannut terskaa vaan se pysyi aina tiukasti esinahan alla. Kun kaveri alkoi työstää pilluani, otin silloin yleensä tuolla hetkellä jo jäykän kyrpäsen kouraani, puristin sitä hellästi ja aloin ”ravistaa” hitaasti ja huolella. Kun kyrpä paisui runkatessa entisestään höllensin tietysti otettani aina sen mukaan miten kundi toivoi. Pyysin ilmoittamaan ennen kuin hän laukesi. Silloin painoin kämmeneni terskan, joka yleensä aina oli esinahan alla piilossa , päälle ja annoin sperman valua käteeni. Kun kaikki oli tullut ulos pyyhin käteni paperipyyhkeeseen. Yleensä aina kundikaverini ehti ynähtää merkin ennen orgasmiaan, vain muutaman kerran hän ei kyennyt ”varoittaa” vaan spermaa lenteli yltympäri. Onneksi terska oli esinahan päällä jolloin huppu hidasti ja vaimensi suihkua. Ekaa kertaa nussimme vasta syksyllä. Otin tuolloin myös suihin… ja sen kyllä muistan. Siitä ja tuosta nussimisesta olenkin valmis kertomaan teille hieman myöhemmin.

Terkuin; Anniina D.

……01-2 02-3 03-3 04-2 05-3 06-2 07-2 08-3 09-3 10-3 11-3 12-3jakolinja1jakolinja5banniste