Tag Archives: PORNO-URHEILUA!

TALLIN ORGIAT!

Hyvät ystävät ja muut vietteleväin vittuin ihailijat! Olemme jälleen hollolalaisessa Seisokin kartanossa. Seisokin kartanoon ja varsinkin sen nuoreen emäntään eli armoon olemmekin tutustuneet tässä aiemmassa postauksessa. Tällä kertaa saamme seurailla kartanon tyttären touhuja ihan verekseltään. Vetäkäämme siis kulli tai mikäli seurassamme on myös naisia, paljas vittu esiin!0010

Pekka oli vasta aloitellut kartanossa tallirengin töitään. Lähes heti hän pääsi tutustumaan  sadistiseksikin ennalta mainostettuun Manja neitiin. Manja neiti tunnettiin palkollisten keskuudessa siitä että hän antoi ratsupiiskansa heilua. Se heilahtaa kuulema helposti ja tekee kipeää. Moni palkollisista suorastaan pelkää neidin temperamenttia. Ilmeisesti myös Pekka koska hän   kutsuukin Manjaa tässä kertomuksessaan kunnioittavasti vain neidiksi. Tällä tapaa Pekka tapasi Manjan. ” Aluksi on hyvä todeta että nää kartanon omistajat, nää parempi väki niinkus tavataan sanoa on vaateliasta ja kovaa väkkee.” Pekka aloittaa ja jatkaa sitten seuraavasti…

Tää meidän neiti, se onkin semmoinen että se ei mitään pyydä – se vaan ottaa mitä haluaa ja milloin haluaa! Oli sitten kyse rahasta, tavarasta tai niinkun miun tapauksessani – miehestä. Jos paat hanttiin se antaa piiskan viuhua. Sillä on semmoinen kuuma temperamentti. Se miun ja neidin kohtaaminen tapahtui tässä eräänä päivänä. Neiti oli just tullut ratsastamasta. Mie olin luonnollisesti siinä tallin ovella ottamassa neitiä vastaan. Neiti ratsasti käyntiä eteeni ja mie tervehdin. Otin suitsista kiinni ja pidin hevosta paikoillaan sillä aikaa kun neiti laskeutui ratsunsa selästä. . – Oletteko te se uusi tallirenki? Neiti kysyi. Mie nyökkäsin. – Auttakaa minut alas ja viekää hevonen talliin! Neiti komensi. – Missäs te olitte aamulla kun hain hevosta. Jouduin itse hakemaan se pilttuusta ja satuloimaan. Ette kai te vain nukkuneet aamuanne krapulassa kuten edeltäjänne. Hän oli juoppo ja ehdoton runkkari? Neiti kysyi samalla kun hän kiepautti itsensä alas satulasta. -Een… kyllä minä täällä olin, lantaa luomassa tuolla takana. Mie vastasin ja heilautin kädelläni tallin takasiiven suuntaan. Neiti oikoi hiukan ratsastustakkinsa helmaa ja tuhahti jotain. Mie lähin taluttaan hevosta talliin. Tarkoitus oli kuivata ratsu, juottaa ja laittaa apetta sen eteen. Neiti lähti kävelemään perässäni talliin. Hänen ratsastussaappaidensa korkojen kopina sai miut kiihottumaan. Tunsin kuinka mulkkuni alkoi jäykistyä. 0011Pysähdyin pilttuun eteen ja irroitin hevoselta suitset. Sitten irrotin satulavyön ja nostin koko höskän pilttuun laidalle. Neitikin pysähtyi takanani ja alkoi seurata toimiani. Vetäisin pyyhkeen esiin ja aloin kuivata hevosta. – Hyvä, ainakin te osaatte työnne! Neiti tokaisi ja lähti kävelemään ulos tallista. Hänen saappaittensa korot iskeytyivät kivilattiaan. Seurasin katseellani hänen etääntymistään. Neiti käveli kauniisti ja rytmikkäästi. Ryhti oli hyvä ja perse pieni ja pyöreä. Ratsastussaappaiden korkojen kopina ja neidin ratsastushousujen koristama piukka perse saivat veren virtaamaan mulkkuuni. Se jäykisty ja oikeni lahkeen sisäpinnan ja reiteni väliin. Se seisoi kovana. Yritin liikkua niin vähän kuin mahdollista. En halunnut laueta lahkeeseeni vaikka nautinnoliseltahan se ajatuksena silloin tuntuikin. Kuivattuani hevosen oli aika ruokkia ja juottaa se. Avasin pilttuun oven ja talutin hevosen sisään. Laskin hanasta vettä hevoselle ja lisäsin muutaman ison kauhallisen apetta sen kaukaloon. Kun työ oli tehty suljin pilttuun oven. Mulkku seisoi yhä tuolla lahkeessa. Paineet oli kovat ja miulle tuli tarve purkaa niitä. Olin juuri hiipimässä tallin perille runkkaamaan kun neiti tulikin äkisti paikalle. Ilmeisesti hän oli tarkkaillut minua tallin raollaan olevan oven takaa. En ehtinyt peitellä paisunutta etumustani millään. Tietysti se pojotti pystyssä ja iski kenen tahansa silmään! -Mikäs sinulla tuolla pullottaa? Neiti kysäisi ja osoitti piiskalla navanalustaani. – Mikä ja missä? Mie ihmettelin ja yritin samalla keksiä päässäni jotain minkä avulla olisin voinut paeta jotenkin paikalta. – Tuolla sinun housujesi etumuksessa. Ei kai sinulla ole siellä pullo. Meillä ei saa juoda työaikana! Neiti kiivastui. – Ei miulla mitään pulloo oo enkä mie ees juo muuta kuin maitoa. Mie vastasin. Neiti veti henkeä ja mutristi huuliaan. Sitte se suuttui mokoma. 0012Se paino miut pilttuunovea vasten, työnsi piiskansa pään kurkkuani vasten ja tarttui pullottavaan etumukseeni. Hän puristi sormensa housujen etumuksen sisällä kiehuvan varteni ympärille. Sitte hää puristi. – Älä valehtele, täällähän ON jotain kovaa ja pyöreää… etumuskin on kostea…pullo se on. Tunnusta! – Ei oo… ei oo mitään pulloa! Minä yritin selittää. Neiti pyöritti vain päätään. – Katsotaas sitten mitä seillä on? Hän huudahti ja vaati minuu avaan sepalukseni. Hän naputti piiskallaan housujeni paisunutta osaa. Piiskan pää hakkasi mulkkuani niin että sattui. -Avatkaa housunne mies, vetäkää vetoketjunne auki tai saatte todellisen löylytyksen!” Neiti kiivaili. 0013– Onkos neiti nyt ihan varma tästä. Täällä kun ei oo pulloa vaan jotain ihan viatonta. Jos annettais olla? Mie yritin lepytellä. Enhän mie tienny miten neiti suhtautuis jos näkis mulkkuni täydessä valmiuessa. Neidin ilme muuttui kuin ukkosen eellä. Hää läpsäytti piiskalla reiteeni. LÄTS! Mie huusin ja valitin. – Avaa ne housut tai minä ruoskin sinut sairaalakuntoon! Neiti huusi. Mie tartuin vetskariin kiinni. Varovasti vetäisin vetskarini auki ja tietysti siinä kävi niinkuin odottaa saatto. Se jäykkänä lahkeen sisällä jököttänyt elin ponnahti esiin. Se seisoi jäykkänä, suorana ja paljaana. – Jassoo! Eihän siellä housuissa mitään pulloa ollutkaan, onpahan vaan aika mahtavan kokoinen kulli! Neiti tokaisi ja hiveli piiskansa päällä varttani. Hänen kasvoilleen nousi helakka puna ja hänen äänensäkin muuttui hiukan pehmeämmäksi.0014Olin tietty hiukan nolona. Neiti siveli piiskalla paljasta terskaani. Se tuntui hyvälle mutta samalla hiukan pelottavalle. Pelkäsin että neiti lyö piiskalla mulkkuani. – Onkos teillä tyttöystävä? Neiti kysyi ja leikitteli piiskansa kanssa. Hän paineli ratsupiikan päällä varttani. -Ei ole. Vastasin arasti. – Runkkaatteko te? Neiti kysyi kysymistään. – Joka päivä mutta en tietenkään työaikana. Tokaisin. – Vaikuttaa siltä että pallinne ovat aika täynnä. Neiti arveli ja painoi piiskan päällä kivikovia kiveksiäni. Mulkkuni heilahteli hänen leikittelynsä tahdissa. – En oo runkannu vielä tänään, miulla kun kertyy tota spermaa niin runsaasti. Totesin. Neiti nosti piiskansa ja astui askeleen eteenpäin. Hän tarttui kiinni mulkkuuni ja alkoi runkata sitä. – On teillä vaan iso siitin! Neiti tokaisi. Samalla hän heilutteli piiskaansa ilmassa. Arvelin että josko se nyt lyö mutta ei. Neiti ei lyönytkään vaan kyykistyi eteeni. Hän runkkasi yhä mulkkuani ja nuolaisi terskaani. – Mitäs työ meinaatte? Mie kysyin ääni vapisten. Neiti naurahti.0023 Hän painoi huulensa terskaani vasten. Huulet olivat kuumat ja kosteat. Mulkkuni nytkähti ja neiti runkkasi miua. Voikaisin nautinnosta. – Kyllä tämä on ihan kätevä siitin… käteen sopivakin. Hän nauroi. Mulkkuni nautti neidin huomiosta. Hän hiveli sen vartta ja avasi suunsa. – Taitaa olla ihan syötävän hyvää! Neiti totesi. Silloin miuu pelotti taas. Jos se vaikka puree, mie aattelin. Neiti vilkuili miuu mulkun alta ja virnuili. Hän otti terskan suuhunsa. Kuuma ja kostea suu peitti terskani. Neiti alkoi imeä. Imu oli rajua ja rytmikästä. Juuri kun olin roiskauttamassa piimät neidin suuhun hän irroitti otteensa. 0015Hän nousi pystyyn ja tarttui ratsastushousujensa vyöhön. Hän muljautti vyönsä soljen auki ja laski housut polviinsa. Sitten hän pujotti pikkuhousunsa puoliväliin reisiään. Neidin jalkovälistä paljastui mitä mielyttävimmän oloinen pillu. Se oli ajeltu posliiniksi.0016 Hän kääntyi ympäri, kumartui pilttuun ovea vasten ja pyllisti. Paljas peppu nousi tarjolle. – Ota minut… Hän määräsi. Olkansa yli katsellen hän ynähti tarttuessani kouralla hänen paljaaseen pakaraansa. 0017Heilautin ratsastustakin helman sivuun ja tartuin mulkkuni varteen. Työnsin terskan emättimeen ja tartuin kiinni neidin pakaroista. Venytin persvakoa ja aloin nussia. – Riisu minut! Hän komesi. Pian hän olikin alasti. 0018Nyt hän määräsi miut makaamaan tallin lattialle. Hän laskeutui kahareisin päälleni. Hän levitti sormin pilluaan. Mulkku lotkahti sisään. Nyt neiti aloittikin rajun ratsastuksen. Hän huohotti ja voihki. Nyt vaihdettiin asentoa. 0019Neiti asettui päälle kahareisin ja selin miuun päin. Mulkkuni lotisi kireässä pillussa. Neiti nosteli itseään ylös ja alas. Mie auttelin käsillä perseen alta. 0020–Nouse! Neiti komensi. Nousin hoippuen pystyyn. Pääni oli ihan sekaisin äskeisestä. Neiti tarttui taas mulkkuuni ja alkoi runkata sitä. Voihkien ja huohottaen hän tarkkaili olemustani. Selkäni taipui ja kasvoni vääntyivät nautinnosta. Neiti otti terskani suuhunsa ja imi. Se oli jo aivan liikaa. Ynähdin ja tunsin lempeni poltteen suonissani. Samassa lastini ruiskahti ulos terskan päästä. Mällit vaahtosivat neidin suuhun. Neiti nieli spermaa ja myhäili nautinnosta. 0021Saatuaan parhaat päältä hän avasi suunsa. Miua alta katsellen hän puristi varttani sen juuresta. Loput mälleistäni roiskuivat kaaressa neidin hiukan punottaville kasvoille ja paljaille tisseille.klik,klikkaa

515455 56 5758 510 51259 511 515 513 5145253

Puttailua piukkaan reikään!

3454Päivä on alkanut kuumana ja aina kuumemmaksi se tuntuu muuttuvan. Ainakin jos olemaan Hollolan golfkentällä. Golfkentällä tai oikeammin sen varuste- ja huoltorakennuksen edessä tapaamme Amandan. Amanda on vaalea viisitoista- mutta jo pian kuusitoistavuotias tuleva Hollolan privaatin seksikoulun oppilas. Hän on saanut kesäksi töitä. Kesäkuun alusta asti tyttö on ollut säntillisesti töissä golfkentällä. Hänen työnkuvaansa kuuluu erilaiset kentän ja varusteiden huoltotyöt sekä asiakaspalvelua. Suurin osa kentän asiakaskunnasta on vakiporukkaa. He eivät juurikaan tarvitse asiakaspalvelijaa. Vakiporukka kun kulkee golfkentällä ja sen rakennuksissa kuin kotonaan. Huoltohenkilöä – sitä sen sijaan tarvitaan huomattavasti enemmän. Varusteet, golfautot ja itse kenttä kaipaavat alituiseen huomiota ja jotain pientä fixausta. Sen Amanda on oppinut kantapään kautta. Nytkin Amanda pesee golfkerhon golfautoja. Tämä golfauto on yksityinen. Sen omistaja ja samalla läheisen sorvaamon omistaja sekä vt. toimitusjohtaja Eemeli istuskelee autossaan ja lukee iltapäivälehteään. Esille hän on kääntänyt ”kolmossivun” jolla eräs toinen Hollolan privaatin seksikoulun oppilas esittelee paljaita ryntäitään ja pyöreää peppuaan! Eemeli nuoleskelee huuliaan ja fantasioi kuvien tytöllä mielessään. Hän mittailee mielessään tytön mittoja ja arvailee muita avuja. Häntä alkaa naitattaa! Hänen hinkinnappulansa jäykistyy. Mies laskee lehtensä alas ja nojautuu ohjauspyörää vasten. Hän katselee Amandaa. Amanda raataa eikä huomaa kuinka miehen halukas katse harhailee pitkin hänen nuorta ja vetreää kroppaansa. 2”Taitaa olla kuuma?” Eemeli kysyy ja nostaa hiukan aurinkolasejaan nenänvarttaan pitkin. Amanda pyyhkäisee otsaansa. 1”On tääkin hommaa!” Amanda puuskahtaa ja viskaa pesurievun ämpäriin. PLÄISKIS! Pesuvaahdon kuorruttama vesi roiskahtaa ämpärin laitojen yli. Eemeli saa päälleen aikamoisen pärskäyksen.4”Apua!” Eemeli huudahtaa.”Tää on aito Guccin golfpaita. Maksaa ainakin satasen!” Mies vaikeroi ja leyhyttelee kostuneen paitansa etumusta. Amanda nauraa. Eemeli tempaa tytön kyynärkoukuun ja alkaa läpsiä perseelle. ”Tämän sinä letukka teit tahallas!”otsis golfo”Itelläs on letukka – housuissas!” Amanda vastaa. ”Millaista röyhkeyttä ja vielä kesätyöläiseltä!” Eemeli huudahtaa. ”Lopeta sika, oot sä jokin sadisti, vai?” Tyttö kihahtaa. ”Sadisti… minäkö sadisti…nyt sinä tyttö saat mitä kaipaatkin…isällistä kuritusta!” ”Rauhoitu…rauhoitu nyt mies ettet saa sydäriä!” Amanda voihkii ja tarttuu sitten sormil-laan housujensa vyötäröosaan.

5(1) Amanda pujauttaa housunsa alas. Hänen pyöreä pyllynsä kaareutuu miehen edessä. Se on vaalea, napakka ja tietysti paljas! ”Eikös sinulla ole pikkuhousuja täällä alla?” Eemeli ihmettelee. Hän hipaisee kouralla paljasta peppua. ”Palkka on niin pieni. Rahat ei riitä pikkuhousuihin.” Amanda hihittää. Mies sivelee tytön pyllyä kämmenellään. ”Tekiskös mieli?” Amanda hykertää teeskennellyn lapsekkaalla äänellä. ”Siinä sitä nyt olis tarjolla jos herra vaan unohtaa äskeisen pikku välikohtauksen ja lykkää satasen kouraan!” Eemeli nuolaisee tytön jalkoväliä. Hän haistaa ja maistaa Amandan pillun sen koko raikkaudessaan. ”Mihin sinä satasta tarviit?” Hän kysäisee sitten. ”Höh… onhan mullakin menoja ja sitten täytyy ostaa ellaa.” ”Mitä se on?” Mies kysyy.” No sehän on jälkiehkäisyyn!” Amanda hihittää. ”Entäs jos pannaan anukseen, siinä ei tarvita mitään ehkäisyä ei edestä eikä takaa päin?” Tyttö kurkkaa olkansa yli. ”No jos perseeseen tahot panna niin satanen ei riitä, maksat kakssataa.” “Jaa, vaikka ei se mitään onhan tässä ykkösluokan peppu!” Mies toteaa ja ihailee tytön takamusta. ”OOH… ja miten kireä…ihanhan se kuristuu sormen ympärille…!” Eemeli huokaisee työntäessään etusormensa sisään tytön peräaukosta.7(1) ”No, mites on. Löytyyx niitä paria sataa?” Amanda tiukkaa. Mies työntää kätensä takataskuunsa ja vetäisee sieltä taiteltuja seteleitä. Hän ottaa esiin kaksi sileää satasta. Samalla kun hän työntää setelinippua takaisin takataskuun hän avaa shortiensa kiinnikkeet. Hän vetäisee shortsit polviin. ”Rahat on sun mutta heti kun saadaan siemenet palleista ulos!” Emmeli tokaisee ja heiluttaa seteliparia ilmassa. Shortseista ponnahtaa esiin paksu ja pitkähkö kulli. Innokkaasti Eemeli vetäisee Amandan yläosan alas. Alta lupsahtavat esiin pienet tissit. Tytön nännit ovat kovia kuin ruusunmarjat. Eemeli puolestaan tyrkyttää kovana seisovaa elintään. Epäröimättä Amanda tarttuu sen varteen ja avaa huulensa. Hän ottaa hinkkinappulan suuhunsa. Amanda tempaisee Eemelin pallit kouraansa. Ne ovat kovat ja kankeat sellaiset kuin miehellä tässä tilanteessa olla kuuluukin. Eemeli kuoriutuu pöksyistään ja heittäytyy golfautonsa varaan. Amanda imee ja Eemeli voihkii. 9“Nooh… onkos se kivempaa kuin autojen pesu?” Eeemeli kysyy huokaillen. “Ai mikä?” Tyttö kysyy vaivalloisesti ja tukahtuneella sävyllä sellaisella suu täynnä puhuvan äänellä. “Mulkun imeminen!” Mies naurahtaa. “Oo..hmm…paljon …” Tyttö mutisee ja hankaa samalla kielellään terskan alta. 10“Nyt itse asiaan ennen kuin mä tuun sun suuhus!” Mies huudahtaa ja työntää Amandaa erille kyrvästään. Eemeli vetää persvakoa erilleen ja haluaa suklaaosastolle.Hän painaa terskan vasten peräreikää ja tuuppaa terskaa sitä vasten. Sulkijalihas antaa myöten ja miehen kyrpä liukuu sisään!Amandan vartalo vavahtaa rajusti ja suu avautuu huutoon.14 Henki salpautuu hetkeksi. Tyttö huutaa mutta ääni ei kulje. Eemeli tarttuu Amandaa hiuksista ja alkaa hytkyttää. Jyskis…jysk…jysk! Isokokoinen kyrpä justeeraa tytön suolessa. 15”Tällaisesta minä nautin!” Eemeli puuskuttaa. ”Nautitkos sinä?” Hän kysyy huohottaen. ”Na…nautin!” Tyttö vastaa vaivalloisesti. “Oletkos ennen saanutkaan tähän reikään?” Mies kysyy. “Eh… vain…vain fantasioissani!” Amanda sopertaa. “Vai että anaalineitsyt… nyt se neitsyys menee ja maksaa vain kaksisataa euroa!” Eemeli virkkoo. Nyt mies tempaa tyttöä vyötäröltä kiinni. Hän nostaa Amandan ilmaan, käännähtää tyttö sylissään ja istahtaa golfautoon. 13Mies alkaa nostella tyttöä. Hänen sormensa puristuvat syvälle Amandan reisilihaksiin. “Tästä asennosta… minä tykkään!” Eemeli puuskuttaa. “Tekee tosi nau…tinnollista!” Tyttö vastaa vapisevalla äänellä. Vittu levällään tyttö seuraa silmäluomiensa välistä miehen kullia. Se takoo ja tekee ihmeitä. Suoli on laajennut äärimmilleen. Tyttö työntää sormensa alas jalkoväliin ja alkaa pyörittää pystyssä sojottavaa klitorista sormiensa alla. “Ooh…oijoi!” Hän huutaa. Mitä enemmän tyttö voihkii sitä innokkaammin Eemeli tätä sylissään heijaa. Ylös ja alas. Tyttö tuntee jo entuudestaan mutta toisissa merkeissä kokemansa tunteen. Hänen selkänsä taipuu vasten miehen rintakehää. Pää retkahtaa taakse ja huulet avautuvat. EEH! Hän huudahtaa. Koko Amandan fyysinen olemus hytisee ja vapisee. “Mä saa… sain!” Tyttö kuiskaa. Orgasmi vapauttaa hänet ja tyttö on retkahtaa miehen sylistä. “Minäkin olen valmis…viimeistä vaille!” Eemeli puhisee. “Anna suuhun… anna mulle suuhun!” Tyttö huohottaa. Mies vapauttaa Amandan otteestaan ja tämä lysähtää maahan. Mies nousee ja alkaa runkata kosteana kiiltelevää ulokettaan. Tyttö nousee hoiperrellen polviensa varaan. Hän kontaa ihan Eemelin eteen. Amanda avaa suunsa. Mies suuntaa teskansa tytön suuhun ja runkkaa rajusti. Voihkaisten hän vapauttaa siemenensä tytön suuhun. Hihkuen Amanda nielee kuumaa siemenkeitosta. “Hyvä, noi n sitä pitää!” Eemeli kehuu. Spermaa valuu roikkona pitkin tytön huulia, poskia ja leukaa. Amanda runkkaa itseään. Etusormen pää hinkkaa klitorista ja tyttö laukeaa. ”Noh niin… nyt pesulalasku on kuitattu!” Eemeli köhäisee ja pyyhkäisee hikeä otsaltaan. Hän istuutuu golfauton penkille ja huohottaa. “Tulipas putattua… kahteen reikään ja samalla kertaa.” Hän tokaisee. Amanda pyyhkäisee spermanjämät huuliltaan. “Ei hullumpaa. Herrahan on valmis Finnish Openiin!” Tyttö kihertää.16

jakolinja3

GOLFIA HOLLOLAN TAPAAN!43544356golfo03930399310010001golfojakolinja2Tässä hän tulee taas. Amanda on hyvin riemullisella päällä. Ensinnäkin siksi että eilen kotiin tullessaan häntä odotti odotettu kirje. Se sisälti vahvistuksen siitä että hän voi aloittaa opintonsa Hollolan privaatissa seksikoulussa. Koulu alkaa tulevava syksynä. Yleensä Amanda lukee kaiken jännän postinsa istualtaan mutta eilen illalla se oli hiukan vaikeaa. Äskeisessä kuvasarjassahan Hollolan golfkentän vakiasiakas Eemeli puttasi eli pani tyttöä perseeseen ja tyhjentäsi lopuksi palliensa sisällön tämän kuumaan ja halukkaaseen suuhun. ”Peppu on vähän kipeä… ei muuta?” Naurahtaa Amanda ja pysäyttää golfauton. ”Miten on, kannattiko antaa naida suklaareikään?” Saattaa monikin tämän postauksen lukija kysäistä mielessään. ”Totta kai!” Vastaa Amanda hetkeäkään asiaa empimättä. ”Johtaja Eeemelin kalu teki tosi hyvää, mä sain haadeet orkut, johtajan sperma maistui maukkalle ja mikä parasta mä lähin himaan kaxsataa euroa rikkaampana!”

Kopio 1Kaikesta päätellen Amandan anaalikokemus oli siis kerrassaan upea. Lisähehkua tytön mielentilaan tuo myös se että tänään on hänen palkkapäivänsä. Amanda säästää rahaa opintojaan varten. ”Mulla on tilillä jo yli tonni!” Amanda hihkuu ja tarttuu paitansa helmaan. Hän hilaa paitansa ylös. Paljaat kannut hulmahtavat esiin. ”Nyt kun vielä sais jostain lisää rahaa mä voisin vaikka ottaa silikonit!” Amanda toteaa ja heiluttaa pikkuisia airpäkkejään.Kopio 3 ” Tosin en mä oo semmosesta nii varma, meidän mutsinkin mielestä silikonit on ihan turhat. Se sanoo että nää mun daisarit saattaa kasvaa vielä muuteskin. Mähän oon vasta viistoista ja tissit kuulemma kasvaa koko iän. Kellä enemmän, kellä sitten vähemmän.” Onkohan Amandan äidillä isot? ”Meidän mutsilla on tosi isot munkit. Vieläpä vähän sellaiset riippuvat…” Nyt tämän postauksen lukijoiden joukosta noussee useita vastalauseita. Älä haaveile silikoneista, pienet ja terveen terhakat ovat todella haluttavat! Huudahtaa meistä moni. ”Nii se on. Joku diggaa isoja joku toinen pieniä. Yx mun kaveri on ihan lauta vaikka on jo seitsemäntoista. Sen kundikaverin mielestä semmoiset ihan kehittymättömän kaltaiset tisut on parhaimmat ja himottavimmat mitä onkaan.Se kundi diggaa imeskellä niitä nännejä. ” Jos teillä on pienet olkaa ylpeitä tisusitamme, onhan meille pienitissisillekin omat ihalilijamme ja vieläpä ne kaikista innokkaimmat!” Amanda tuumaa, sormenpäillään nännejään painellen ja onkin ihan oikeassa. ”Täytyy varmaan vähän löyhytellä tätä pyllyä.” Tyttö toteaa. Hän asettuu kylkiasentoon. Tyttö vetää housujaan alas.Amandalla ei tälläkään kertaa ole pikkuhousuja alla. Hänen paljas alapäänsä tekee tuttavuutta auringon kanssa. Tyttö nostaa säärtään ja levittää persvakoaan. Kopio 5Lämmin mutta samalla raikas tuuli hyväilee tytön pyllyvakoa. ”Uuh, kylläpäs tuntuukin mukavalta!” Tyttö hymistelee. Olikohan se Eemelin kyrpä vähän liian kookasnoin pienelle tytölle? Saattaa moni kysyä ajatuksissaan. ”Ei… ei se ollut! Olihan se tietty aika hassua saada melaa suklaaputkeen ja sillee yllättäen vielä. Onhan sillä johtaja Eemelillä aika iso… isompi kun mun isillä ja veljillä… ei se silti mua satuttanut… päinvastoin.” Anaaliseksi ei kuitenkaan ollut mitään uutta tälle tytölle? ”Ei tieteskään.Oonhan mä sitä videoissa ja kuvissa nähny. Mutsikin kertoi kerran että iskä tykkää nussia sitä perseeseen. Iskä työntää siittimen ( jonka mutsi on imenyt kovaksi ) mutsin kireään sekä liukkaaseen suoleen ja tarttuu tiukasti mutsin pakaroihin kiinni. Sitten se hankaa siitintään äänekkäästi voihkien mutsin suolessa ja ruistauttaa lopuksi siemennesteensä suolenmutkaan. Kopio 6Mutsi sanoi että oli munkin ihan korkea aika saada patukkaa suklaareikääni.”   Olihan se aika iso mutta onneksi mulla oli liukas suoli!” Teki se alux vähän tavanomaista tukevamman olon mutta olipahan vaan lopulta tosi hyvää!” ”Siistin siinä samalla tätä mun karvoitusta. Karvoitus mulla on ollu vasta muutaman vuoden.” Tyttö kääntelee alapäätään auringossa ja nauttii sen lämmittävistä säteistä. ”Eix ookin komia karvoitus eikä oo valittamista siitä mikä löytyy sen alta ja välistä?” ”Arvaatkas mitä mä ostin eilen niillä kahellasadalla mitkä johtaja Eemeliltä sain?” ”Mä ostin muun muassa tän sauvan!” Amanda vilkaisee ympärilleen. Ketään ei näy eikä mitään kuulu. Hän käännähtää polvilleen. Amanda vetää polviaan erilleen, koukistaa selpäänsä ja nostaa pyllyään. Hän tunnustelee peräaukkoaan. Kopio 7Sormen pää uppoaa sisään. Tyttö painaa tuntumalla sauvan pääosan vasten peräaukkoaan. Hän työntää sen sisälle. ”Aah!” Amanda voihkaisee samalla kun sulkijalihas supistuu ja sauva alkaa liukua suoleen. Tyttö kellahtaa istualleen ja nostaa säärensä taivasta kohden. Hän liikuttaa sauvaa suolessaan. Hänen kätensä liikkuu rauhallisesti. Kopio 8Sauva työntyy sisään ja liukuu taas ulos. Amanda painaa kätensä vittunsa päälle. Hän levittää sormin häpyhuulian. Sitten hän alkaa pyörittää niitä sormiensa välissä. Hän huokailee ja hankaa turpeita häpyhuuliaan. Kopio 10Keskisormi työntyy vitunhuulien väliin ja sormen pää sukeltaa emättimeen. ”Uuh!” Tyttö ujeltaa ja sormet hankaavat vitunhuulia ja niiden välikköä. Hänen kroppansa tutisee ja kieli lipoo huulia.Kopio 11 ”Aah… täähän on melkeen yhtä hyvä kuin johtaja Eemelin siitin!” Amanda huokailee.Kopio 12Tyttö vääntää kierroksia kovemmalle ja ottaa tukevamman otteen sauvastaan. Sauva hurisee ja vuoroin uppoaa vuoroin pullahtaa taasen esiin. Amanda voihkii. Hänen paljastettu perseensä hankaa kivetystä allaan. “Uuuh… tietäisittepäs miltä musta tuntuu!” Tyttö puhahtaa.Kopio 13Kaikesta päätellen Amanda on kuin extaasissa ikään. Hän vääntyilee aamuauringossa ja koko hänen olemuksensa hehkuu. Sauva uppoaa sisään suoleen yhä kiihtyvällä tahdilla. ”Mä…mä saan ihan just!” Tyttö parkaisee. Kopio 14Sauva koluaa suolessa entistä tiheämmin toistuvin käsiliikkein ryyditettynä. Sen moottori surraa ja hurisee kuin museon rukki. Amanda vikisee. Notkeat sormet hinkkaavat ulospäin sojottavia vitunhuulia. Kirkas kiimainen vitunmehu tirisee ulos niiden välistä. “Aah… oih…hy…hyvää!”16Paljas peppu hakkaa eesta taa kivetyksellä. Tytön pää taipuu taakse ja suu avautuu. Huulten välistä valuu sylkeä. Endorfiinit, dopamiinit ja kaikki mahdolliset hormoonit syöksyvät läpi hänen elimistönsä. Sormet tarrautuvat sauvan takamokkulaan. Käsi survoo sauvaa ees taa kuin tahdistamaton mäntä läpeensä öljytyssä sylinterissä.15 ”Oo…ihanaa, nyt…Nyyt!” Tyttö ulisee samalla kun hän antaa orgasmilleen vallan viedä. Koko tyttö sätkii ja potkii ilmaa jaloillaan. Selkä painautuu maata vasten. Tissit heilahtelevat ja pystyssä sojottavat nännit suorastaan ponnahtavat ylös juuristaan. Kesäisen asun yläosalla on täysi työ pitää ne jotenkin aisoissaan. “Ooh…uuh…” Amanda huokaa ja rojahtaa velttona nauttimaan jälkiorgasmistaan… hän huohottaa ja lipoo kielellä huuliaan.jakolinja                             LIFTILLÄ JA KULLILLA!1Taas olemme täällä golfkentällä tai oikeammin sen laidalla. Mitähän täällä nyt tapahtuu? Tehdäänpäs pikku kierros. Siirrymme kentän varustevaraston eteen. Siellä tapaamme nuoren ja ihastuttavan Ennin. Hän on vaalea ja terhakkaan oloinen nuori nainen. Todellinen sexipommi ja onhan Enni toki muutakin. Hän on nuori ja lupaava, junioritasolla menestynyt puttaaja. Yleensä Enni on tähän aikaan kesätöissään hollolalaisella grillillä. Hän pyörittää siellä hampurilaisia ja tarjoilee limua. Tänään Ennillä on kuitenkin ylimääräinen vapaapäivä. Sen hän on päättänyt viettää mukavissa merkeissä – nimittäin golfkentällä. Aivan kuten niin monesti ennenkin on Enni pakannut golfbäginsä, hypännyt bussiin ja tullut pelaamaan. Hän seisoo varustevaraston edessä kantobäginsä kanssa. Hän on suuntaamassa viheriölle mutta ei haluaisi kävellä. Hän tahtoisi ajaa golfautolla. Nyt hän vilkuilee ympärilleen ja ihmettelee. Mihin kaikki golfautot ovat kadonneet? Paikalla kun ei ole yhtään ainutta nelipyöräistä. – Täytyy kai ottaa kantobägi kiltisti olalle ja kävellä ensimmäiselle reijälle. Hän tokaisee itsekseen. Samassa hän huomaa kuinka paidaton iältään noin viittäkymmppiä lähentelevä mutta nuorekkaan oloinen mies kurvaa golfautolla varastoa kohti. –Saisikohan tuolta kundilta kyydin kentälle? Enni tuumii, astuu rohkeasti näkyville ja nostaa peukalonsa pystyyn. – Hei siellä, stoppaas vähän! Tyttö huutaa. Golfautolla suhaava mies on Eero. Hän on golfkerhon uusimpia jäseniä. Tavallinen perheenisä joka työskentelee hollolalaisessa kumialan yrityksessä sen ostopuolella. Eero huomaa peukkua heiluttelevan Ennin heti. – OHO, mikä bööna! Mies tokaisee mielessään ja hän kääntää ohjauspyörää tyttöä kohden. Hän kaahaa golfautollaan paikalle. Jarrut kirskahtavat ja auto pysähtyy tytön viereen.2 – Mitäpä on tytöllä hätänä? Eero kysyy. -Heittäisitkö mut ja mun bägini kentälle?” Enni kysyy. –Pitäis päästä tonne ykkösreijälle mutta se on tuolla kentän toisella laidalla. –Totta kai. Mies vastaa ja hyppää ulos autosta. –Annas olla hetki kuiteskin, ainaskin sen aikaa kun katsotaan sinua hiukan paremmalti. Eero tuumaa ja röyhistää rintaansa. -Ai miksi? Enni kysyy. – No kun en minä ennen ole sinua täällä nähnyt. Mies vastaa naurahtaen. – Sä taidatkin olla uusi. Ainahan mä täällä pyörin. Kyllä mut ainaskin kaikki vakigolffarit tuntee. Tyttö toteaa ja katselee miestä hiukan epäillen. – Minä uskon se. Ei sinun kaltaistasi voi olla huomaamatta. – Toi kai oli jokin kohteliaisuus? Enni virnistää. – Jaa? Noh, kyllä mua sopii tsiikailla. Enni naurahtaa. Mies katselee tyttöä ihaillen. – Olet sinä vaan aika pakkaus. Paljonkos sinulla on ikää? – Mä oon kuusitoista vuotta ja kuusi kuukautta. Tyttö vastaa. – Erinomaista! Eero huudahtaa ja lyö kämmenensä yhteen. LÄPS! Sitten hän tarttuu tyttöä vyötäröstä ja nostaa ilmaan. – Mitäs sä pappa nyt? Enni kihahtaa. Eero nostaa tytön golfauton penkille. – Aattelin että onhan sun parempi istua jos meinataan kerran ajaa tällä tonne kentälle.3–Onpas sinulla mukava paita… Miehen käsi hipaisee tytön olkanauhaa. – Taitaa olla koko puuvillaa. Saanko kokeilla? Eero kysäisee. Miehen sormet tarttuvat paidan helmaan. – Ihan tavallinen golfpaita se on. Ostettu tuolta kerhon kaupasta. Enni tuumaa ja osoittaa kädellä kerhorakennusta kohden. – Onpas kevyttä mutta vahvaa materiaalia. Mies tuumaa.4 Eero kumartuu ja painaa nenänsä tytön paitaan. Mies nuuhkaisee syvään. – Mitäs sä nyt? Tyttö kysyy mutta ei edes yritä estellä miestä. – Ihana nuoren tytön tuoksu! Mies huokaa. Eero tarttuu paidanhelmaan tiukemmin. – Ei tässä mitään pahaa… Mies toteaa. Hän nostaa tytön paitaa. – Onkos sulla millaiset rintsikat? Eero kysyy. –MITÄ? Mies huokaa. – Eihän sinulla sellaisia olekaan? Mies kurkkii paidan helman alle. Sen alla on kunnollisen muotoiset tissit. Kuin mitä suurimmalla maulla ja huolella muotoillut turvatyynyt.- En mä käytä liivejä. Ne on golffatessa ihan turhat! Tyttö virkkoo.– On…on varmasti! Eero myöntelee. -Onpas sulla napakat tissit! Mies tokaisee. – Ei mun tissit liivejä kaipaa, kunnon paidan päälle eikä aina edes sitä! Enni nauraa. – Huomaat sä muuten että mun paita on samaa sävyä kuin pikkuhousutkin? Tyttö hihittää ja levittää sääriään. Mies tarttuu tyttöä reidestä. Hänen mielenkiintonsa siirtyy tisseistä tytön jalkoväliin. – Saakos tuonne kurkistaa? Hän kysyy. Enni hihittää.5 – Jos se kyyti on siitä kii niin mixei? Mies sipaisee pikkuhousun halkion sivuun ja paljastaa tytön pillun. – Oho! Tuumaa Eero ja ihastelee Ennin posliinia. Ennin pillu on erinomaisesti kehittynyt. Isojen häpyhuulten välistä pilkistää tiukasti yhteen painautuneet pienet huulet. – Sinullahan on jo melkein aikuisen naisen värkki. Eero kumartuu alas ja nuuhkaisee tytön pillua. Hän ihailee tytön vakoa ja häpyhuulia.6 Eero hykertelee ja hyväilee niitä sormin. Enni värisee liikutuksesta. – Saanhan minä tehdä näin? Eero kysyy ja Enni nyökkää. – Oih! Tehkää mitä haluatte. Hän tokaisee ujosti. Häpyhuulet avautuvat hiukan. Niiden välikkö kiiletelee kosteana. Klitoris puikahtaa esiin ja Eero kumartuu jälleen tytön haaroihin. Klitoris paisuu ja mies nuolee sitä innokkaasti. Eero tuntee paineen kasautuvan napansa alle. Kiireesti hän laskee housunsa polviin. Enni hyppää alas penkiltä. Hän kyykistyy Eeron eteen ja tarttuu kulliin. – On sinullakin ihan kiva peli! Tyttö tuumaa ja alkaa tunnustella kullia kädessään. 7Eeron esinahka pujahtaa terskan taa. – Ihan naimakelpoinen kulli. Enni kehaisee miehen varustusta ja hihittää. Hän runkkaa kullin vartta. – Oh… kylläpäs sinä osaatkin runkata miestä! Eero voihkaisee. – Totta kai mä osaan, mehän ollaan nyt Hollolassa. Tyttö toteaa ja avaa suunsa. Hänen kielensä painautuu terskaa vasten. Enni nuolee paljasta terskaa. Ensin sen päältä, sitten hän pujottaa kielensä terskan sivuille ja lopuksi lipoo sen alta. Eeron kulli jäykistyy ja pian se seisoo kuin pronssiveistos tytön käsissä.7 – Annatko… pillua? Mies kysyy voihkaisten. – Joo… Tyttö vastaa. Hänkin tahtoo puolestaan kullia. Nyt Eero nostaa tytön golfauton konepellille. Enni avaa säärensä. Liukas ja kostea pillu avautuu kuin posliininen portti. Eero tarttuu kulliinsa ja etsii tuntumalla Ennin raon. Terska löytää kostean reiän helposti. Se työntyy rakoa vasten ja Eero painautuu hitaasti sisään. Enni vavahtaa ja voihkaisee. – Joo… Tyttö pihisee. – Paa mua, paa mua kunnolla! – Kyllähän minä pa…nen. 8Eero vastaa vapisevalla äänellä. Mies nostaa Ennin syliinsä ja kantaa tytön golfauton sivulle. Hän laskee tytön pehmeälle penkille ja alkaa naida. Kulli työntyy sisään juurta myöten. Sitten se taas liikahtaa taaksepäin. Juuri kun terska on livetä reijästä painaa Eero taas sisään. – Ooh! Enni voihkaisee. 10Mies tarttuu tiukemmin kiinni tyttöön.Enni painaa sormensa miehen reisiin ja myötäilee tämän työntöjä. Lits, läts! Eeron nahkapamppu sukeltelee ees taa tytön nivusissa. – Oo… onpas kireä! Mies voihkii ja huokaa. – Vaihdetaan asentoa! Enni ehdottaa. Tyttö nousee polviensa ja käsiensä varaan. Eero tulee uudelleen sisään. Nyt Ennin takaa.9 – Anna tulla… Enni kuiskaa olkansa yli taakseen vilkaisten. Kulli työntyy sisään juurta jaksaen, Eero höylää ja puhisee. Enni kääntyy kyljelleen ja Eero seuraa tytön liikkeitä. – Ooh… tästä se tekee todella hassua! Tyttö huokaa. Eero ei vastaa vaan nai takaa. – Tahdotsko tulla sy…syliin? Eero puuskuttaa. – Joo…tahdon mä! Enni voihkii. Pari irtautuu hetkeksi toisistaan. Eeron kulli kiiltelee tytön eritteistä. Enni hamuaa lisää. Tyttö kiipeää miehen syliin. 14Plöps! Kulli pulahtaa liukkaaseen reikään. Emätin kiristyy jälleen sen ympärille ja alkaa lypsää. Enni alkaa liikuttaa itseään miestä vasten. Pylly heijaa ylös ja alas sivuttaisesti nytkyttäen. – Ooh…uu… Enni voihkii. Samalla hän tunnistaa kuinka hänen kliimaksimittarinsa viisari osoittaa punaista. Hänen vartalonsa jännittyy taakse päin, pää heilahtaa ja suu aukeaa. – OOH! Hän laukeaa valtaisaan aaltomaiseen orgasmiin. Hänen olemuksensa vavahtelee miehen sylissä. – Minäkin… saan ko…hta! Eero puhisee. – Anna se suuhun. Enni inisee. Tyttö nousee ja hoipertelee muutaman askeleen. Sitten hän kyykistyy miehen eteen. Tytön silmät säihkyvät vaikkakin utuisesti sellaisina orgasmista sumuisina. Eero nyökkää.16 Enni avaa suunsa ja seuraa kuinka Eero vetelee kädellä kullinsa vartta. Ees taa hiukan nytkyttäen. Mies jännittyy ja yläkroppa taipuu taa. -Ooh! Eero haukkoo henkeään. Tyttö sulkee silmänsä. Hän tuntee suihkun purskahtavan suuhunsa. – Ihanaa! Hän hihkuu ja nielee Eeron spermaa. Se on kuumaa ja pehmoista. Suussa sulavaa. Enni ahmii suurimmat siemenet sisäänsä. Hän nieleksii ja pyyhkäisee sitten kielellä huuliaan. Eero painaa terskansa Ennin huulille. Mies huohottaa ja rutistaa viimeiset pisaransa tytön huulille. -Maistuiko? Eero kysyy ja ottaa tukea golfautosta. – Joo… joo…voi kun tätä tavaraa sais kaupan hyllyltä… valmiiksi purkitettuna. Enni myhäilee. 15

88393939Kuten voimme kaikki huomata ei Reinarin sisko olekaan enää mikään pikkutyttö. Ei ainakaan jos hänen ulkoista olemustaan mitataan törmästerien ympäryksen perusteella. Senttejä ei vaan reippaasti yli sata senttiä roikkuu tytön rinnuksilla reipas määrä. “Mitä, jox sä oot taas lähössä sinne griinille kutemaan?” Sisko huutaa veljelleen. “Miten niin kutemaan. Mä meen pelaamaan.” Sisko tulee veljensä viereen. Hänen äänensä muuttuu tiukasta anovaksi. “Et kyllä jätä mua yxin tänne himaan, mulla ei oo mitää tekemistä!” Sisko puhahataa mutta nöyrällä sävyllä. “Kato vaikka telkkaa tai pelaa jotain peliä!” Reinari vastaa. “En muuten kato tai pelaa. Ei tee mieli.” “Mitä jos jäisit himaan niin tehtäis jotain kivaa yhessä?” Tyttö pyytää. “Jotain sellaista että sä et katuis vaikka yx kierros jäis väliinkin?” Reinari vilkaisee siskoaan. “Mitä sitten?” Poika ihmettelee. “Puristeltais…” Tyttö virnistää. “Mitäs me puristeltais?” Tyttö hihittää. “Sä voisit vaikka alux puristella näitä tässä.” Sisko ehdottaa ja kumartuu veljeään kohden. Hän heiluttaa ylävartaloaan. Paidan sisällä odottelevat tissit heilahtelevat raskaasti puolelta toiselle. Tyttö tarttuu kiinni paidan alla hyllyviin kaksosiinsa. “Näistähän sä tykkäät, etkös tykkääkin?” Reinari katselee siskoaan. Hänen katseensa laskeutuu tytön pulleille tyynyille. Poika nuolaisee huuliaa. Hän astuu muutaman askeleen siskonsa eteen. Poika laskee kouransa siskon tissin päälle. “Hmm…” Poika tuumii ja nostaa siskon törmästeriä. Poika sipaisee paidan auki. Osa tissiä paljastuu alla olevan liivin ylähalkiosta. “Joo…” Reinari huokaa. “On sulla vaan mukavat pehmusteet!” Poika hyväilee siskon utaretta. Hän ihailee sen kokoa ja painoa. Reinarin kalu jäykistyy lahkeessa. Samalla kaikki suunnitelmat pojan reissusta golfkentälle katoavat mielestä. Niin se mieli voi muuttua… 004Poika tarttuu tisseihin ja ottaa ne esiin. Utareet roikkuvat paljaina ja käsittelyä odottavina. Poika hieroo ja vuoroin rutistelee niitä. Sisko voihkii. “Sä osaat pidellä niitä niin kiihottavasti!” Reinari nyökkää. “Sähän nautit tämmöisestä…” Veli kuiskaa hiljaa. “Niin mä nauti nautinkin…” Sisko supisee ja puristaa kädellä veljensä takamusta. Reinari tarttuu – ei vaan suorastaan takertuu siskon tisseihin. Hän kaivaa ne esiin mustista liiveistä. Hän puristelee kumpaakin. “Sun nännis on jo ihan kovina.” Poika toteaa ja painaa märän kielensä siskon pystyssä sojottavan nännin päälle. Poika nuolee nänniä pitkin ja nautinnollisin vedoin. “Joo… just tolleen!” Sisko valittaa huuliaan aukoen. Reinarin nuoltua kumpaakin nänniä hän sulkee sitten suunsa siskon vasemman nännin päälle. Pojan huulet peittävät koko nännipihan. Reinari alkaa imeä siskon nisää. Hänen suunsa on kuin orgaaninen imukuppi. “Uuh… tosta mä tykkään!” Tyttö vaikeroi ja vapisee mielihyvästä. Väliin poika kutittaa arkaa nänniä kielenpäällään jatkaen sitten taas imemistä. 028“Sulla alkaa olla varmaan jo aika tukalaa?” Sisko huokaa ja puristaa sormin veljensä housujen etumusta. Sisko tuntee pojan puoliksi jäykistyneen kullin lahkeen alla. “Otetaan se ulos ettet laukea pöksyihis…” Tyttö kyyristyy Reinarin eteen ja alkaa availla pojan housuja. Hän vapauttaa vyön lukostaan, vetää vetskarin alas ja huovuttaa pojan housut polviin. Sisko tarttuu seuraavaksi veljensä alushousuihin ja vetäisee ne nekin alas. Reinari katselee tytön touhuja. “Riisutaan!” Hän ehdottaa. “Mä haluun päästä jo tosi touhuihin!”  Sisko on samaa mieltä.038 Pari kuoriutuu vaatteistaan. Reinari ottaa tukevan otteen kalustaan ja alkaa kiihottaa sitä runkkaamalla sen suonikasta olemusta. “Nyt on mun aika puristella sua…” Sisko virkkoo ilkikurisella äänellä. Hän kyyristyy jälleen veljensä eteen ja painaa suudelman paljaan terskan päähän. “Ooh…” Poika sopertaa kun sisko ottaa siitospumpun kouraansa ja ohjaa sen kuumaan suuhunsa. 045 Tyttö imee ahnaasti ja hamuilee samalla pojan kivikovina heilahtelevia palleja. Tyttö ottaa ne kouraansa ja puristelee niitä hellästi. “Aaa… tosta mä tykkään.” Reinari huokaa. Poika kyykistyy hiukan ja sisko pudottaa kullin suustaan tissiensä väliin. hän pusertaa tissit kiinni toisiinsa. Veljen kulli jää niiden puristukseen. “Hmm!” Veli ynähtää. Tyttö ottaa tiukan otteen lolloistaan. Hän alkaa hangata kullia tissivälikössä. “Näin sitä tytöt tekee kuulemma Espanjassa, antaa nautintoa tisseillään.” Sisko hihittää…052Reinari ynisee ja valittaa. Nautinto on sanoinkuvaamaton. “Puristanko tiukemmin?” Tyttö kysyy. “Joo!” Veli voihkii ja vääntelehtii. Tyttö vapauttaa kullin hetkeksi tissiensä ruserruksista ja imaisee sen jälleen suuhunsa. Hän vetelee esinahkaa ees ja taa, lutkuttaa pulleaa terskaa ja hankaa sen alaosaa kielellään. 079Veli vastailee siskon imuihin. Hänen takapuolensa heijaa. “Ooh…oh…puuh!” Poika puuskuttaa. “Otanko taas espanjalaisittain?” Sisko kysyy leuka sylkeä valuen. Poika ei kykene vastaamaan muuten kuin ynähtämällä. Kulli katoaa jälleen siskon tissien väliin. Tyttö puristaa siitospumpun tiukasti lollojensa. Kädet painautuvat tisseihin.  Väliin hän nostelee, vuoroin laskee lollojaan. Kulli on tiukasti niiden välissä. Paljas terska pujahtaa esiin kadoten sitten taas johonkin tissivälikön piiloon. “Haluut sä roiskauttaa tänne?” Tyttö kysyy. Poika nyökähtää. Sisko puristaa nyt tissinsä niin tiukasti yhteen kuin vain voi. Kulli on litistyä niiden väliin. Sisko aloittaa rajun ja irstaan lypsyn. Veli ei kestä enää hetkeäkään. Suu vääntyy irvistykseen ja koko kroppa jännittyy hetkeksi äärimmilleen. Spermalasti roiskahtaa irti. Spermaa suihkuaa siskon tissien välistä suoraan ylös kohden kasvoja.Tyttö kumartuu näykkimään sitä huulillaan. Hän nieleksii lastia ja virnistää lopuksi. Reinari haukkoo ilmaa ja tarttuu kiinni hitaasti supistuvaan kulliinsa. “Kannattikos jäädä himaan?” Sisko kysyy. “Kannatti!” Veli vastaa. “Otettaiskos seuraava erä tuolla makkarisssa?” Sisko kysyy.068                MAARIKA – Tyttö kesäduunissa…
134689141113jakolinjaHUOM! Hollolan  Privaatti Seksikoulu tiedottaa!!!